maanantai 13. marraskuuta 2017

Meidän viikonloppu

Moi, moi!

Eilen illalla pienten jalkojen töminä oli hiljentynyt kodissamme, korjailimme ruokapurkkeja jääkaappiin ja lautasia tiskikoneeseen, saunoimme ja istahdimme vielä hetkeksi katsomaan telkkarista suosikkisarjaamme, huomasimme viikonlopun sujahtaneen jälleen kerran kuin siivillä. Paljon kyllä viikonloppuun mahtui ohjelmaakin.

Perjantaina töistä tultuamme pakkasimme kapsäkit ja lähdimme ystäväpariskunnan kanssa Helsinkiin. Mikä sopii sen paremmin tällaiseen marraskuiseen viikonloppuun. Olimme jo aikaisin syksyllä varanneet liput Semmareiden ( Seminaarimäen Laulajat ) 20 Sinkkua -konserttiin. Yöpuuksemme valikoitui huone tyylikkäästä Grand Marine hotellista Katajanokalta. Aivan meren rannalla sijaitsevan hotellin ikkunasta oli mukava katsella syksyistä merta ja satamaan saapuvia matkustajalaivoja. Sattumalta kummipoikamme vaimoineen oli samassa konsertissa. Konsertin jälkeen söimme yhdessä illallista Kuussa. Tuota ravintolaa voi kyllä suositella. Henkilökunta oli ystävällistä ja ruoka todella hyvää.

Lauanatai-aamun kaatosateessa luovutimme hotellihuoneemme ja lähdimme pikaiselle kierrokselle Hakaniemen kauppahalliin. Sitten vielä kahville ja matka kohti Lounais-Suomea alkoi. Kiertelimme kuitekin pikkuteitä pitkin ja esittelimme Lohjan kaupungin ystävillemme, jotka eivät koskaan olleet siellä käyneet. Sujuihan se turistimatka huonommassakin säässä. Kotiin palattua aloitimme valmistautumisen seuraavan päivän viettoon.

Isänpäiväsunnuntai valkeni tyypillisen marraskuisen harmaana. Aamupalan jälkeen kokkaillimme Amoren kanssa yhdessä, sillä lapset perheineen olivat tulossa syömään. Mukava oli viettää aikaa yhdessä ja juhlistaa tuota päivää.


Nyt onkin uusi viikko jo polkaistu käyntiin. Jokohan saisi nuo pihahommat kohta tehtyä loppuun?

Iloista viikkoa teille! Rakkaudella Maija









16 kommenttia:

  1. Teillä on ollut ihana viikonloppu! Kivoja tuollaiset konserttireissut:) Kakkukuva näyttää niin herkulliselta! Oikein paljon onnitteluja teidän suvun iseille eilisen isänpäivän johdosta ja leppoisaa alkanutta viikkoa sinne teille♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Päden paja 💝
      Oikein mukava viikonloppu oli ja tuollaiset konsertti- tai teattetimatkat yhdistettyinä hotelliyöpymiseen ovat kuin minilomia ja taas jaksaa.
      Leppoisaa viikkoa Sinulle myös 💝

      Poista
  2. Kiva, kiireinen viikonloppu teillä on ollut. Mekin yövyimme tuossa hotellissa viime kerralla Helsingissä käydessämme ja se sopikin meille hyvin kun laivalla tulimme satamaan. Ei tarvinnut pitkää matkaa kävellä matkatavaroiden kanssa kun jo oltiin perillä hotellissa.
    Herkullisen näköinen kakku!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kristiina 💝
      Kiva kuulla, että olette olleet samassa hotellissa! Juuri laivamatkaajille tuo hotelli on varmaan erityisesti tarkoitettukin. Ei tarvita bussia eikä taksia hotellille siirtymiseen. Ja paljon kuuli puhuttavan ruotsia, joten varmasti matkustajat ovat tiensä tuonne löytäneet.
      Hyvää tiistaita💝

      Poista
  3. Oih, mullakin mustikoita (pakaste) aamupuurossa juuri!
    Pakko ihan kysyä, että miten säilöt, kun aivan tuoreen näköisiä mustikkasi kaakussa... meillä olikin isänpäivänä vain voileipäkakkua ja pullaa, lasten toivomuksesta!
    Myrskyluodolle myrskytöntä viikon jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pirjo 💝
      Nyt on pakko vaan tunnustaa, että sorrun ostamaan kaupasta tuoreita pensasmustikoita kakun päälle laitettavaksi. Ne ovat niin mukavia, kun eivät valu ja sotke ja makukin on oikein hyvä.
      Viime vuonna meillä oli voileipäkakkua ja sitä nytkin mietin, mutta jotenkin päädyin britakakkuun.
      Oikein hyvää viikkoa Sinullekin 💝

      Poista
  4. Ihanalta kuulostaa teidän isäinpäiväviikonloppu vieraineen ja konsertteineen. Suomesta kaipaan kovastikin kaikkia 'kulttuuririentoja'. Teatterit ja konsertit yms. Täällä käymme paljon harvemmin kuin Suomessa asuessa. Lapset menevät omien luokkiensa kanssa kyllä paikalliseen teatteriin, kiva juttu se. 😊 Mukavaa viikkoa! Sadeterkuin... -A-

    VastaaPoista
  5. Kiitos -A- 💝
    Varmasti ainakin teatterikappaletta on mukavampi ja helpompi seurata omalla äidinkielellään. Olemme miettineet, että konserttiin voisi joskus mennä esimerkiksi Tallinnaan.
    Kiva, että lapset menevät koululuokkien mukana teatteriin.
    Täällä ei juuri nyt sada, mutta yöllä sitten taas.
    Mukavaa viikkoa Sinullekin 💝

    VastaaPoista
  6. Ihana viikonloppu täynnä menoa ja ohjelmaa!
    Arvaappas vain, tekeekö nyt mieli kakkua? Heh....kiitos houkuttelevasta kuvasta :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oikein mukava viikonloppu olikin. Kiitos Marianna 💝 Tuoreet marjat tähän aikaan vuodesta sen tekevät.
      Hyvää loppuviikkoa 💝

      Poista
  7. Ihana reissu ja kulttuuripläjäys teillä!
    Kyllä tähän pimeimpään aikaan piristää kummasti tuollainen.
    Kivaa loppuviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todella piristävä reissu ihanien ystävien kanssa oli!
      Tähän vuodenaikaan se sopi niin hyvin.
      Kiitos Mamma 💝
      Oikein kivaa loppuviikkoa Sinulle myös 💝

      Poista
  8. Hei, huomasin blogisi kivan nimen Päden blogin kommenttiosassa ja nyt olen lueskellut useampiakin kiinnostavia ja kauniita postauksia. Meillä on yhteistä varsinkin innostus Italiaan ja kiintymys eläimiin. :)
    Mukavaa joulunalusaikaa!

    VastaaPoista
  9. Kiitos Sara 💝 Kiva, että tiesi toi Myrskyluodolle! Tervetuloa mukaan!
    Italia ja eläimet 💝👍
    Oikein tunnelmallista viikonloppua Sinulle 😊

    VastaaPoista