sunnuntai 9. syyskuuta 2018

Hyvää pataa

Heissan ystävät!

Hyvästi jääkää nyt hyvät ystävät
Maille vierahille nyt pääskyt lähtevät.

Armas ol' aika, jok' on nyt lopussa 
Suven sulo aika tuo kaunis ihana.

Haikeutta mielessä katselin kurkiaurojen lentoa syyskirkkaalla taivaalla. Hei, hei ystävät, palaamme taas keväällä, ne tuntuivat huutavan. Kurkien lähtö on varmaakin varmempi syksyn merkki.

Syksyssä on omat ihanat puolensa, kun vain malttaa luovuttaa kesästä. Syksy on ihanaa haudutettujen pataruokien aikaa. Kun ainekset kokoaa pataan, valmistuu ruoka sen jälkeen kuin itsestään ja aikaa jää muihin juttuihin. Siivouspäivänä
päätin tehdä syksyn ensimmäisen pataruuan. Sen kunniaksi,
että pojan merikapteeniopiskelun viimeinen lukukausi alkoi, tein merimiespihviä. Tuo perunoiden, pihvilihan, ruskistetun sipulin, oluen ja yksinkertaisten mausteiden, suolan, maustepippurin ja laakerinlehden, liitto on kielen mukaansa vievä. Ruuan kypsyessä hitaasti uunissa leijaili muhevan padan herkullinen tuoksu kodin joka sopukkaan. Valmis ruoka uunista ulos, kylkeen puolukkahilloa ja etikkakurkkuja ja herkuttelemaan.




Taru kertoo, että laivassa oli jäljellä enää yksi pullo olutta, jota koko miehistö himoitsi. Laivakokki ratkaisi asian kumoamalla pullollisen pataan ja näin jokainen sai osuutensa oluesta. Onkohan tämä totta vai tarua? Mene ja tiedä.

Kynnyksellä on taas uuden viikon alku. Nautitaan syysviikosta! Rakkaudella Maija

8 kommenttia:

  1. Ihana postaus Maija!
    Pataruoat on kyllä hyviä. Raikasta syyskuun jatkoa sinulle!

    VastaaPoista
  2. Ihana postaus! En tiedä minäkään pitääkö tuo taru paikkansa.
    Oikein mukavaa viikkoa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kristiina💕Tuollaiset tarut ovat mielestäni kiehtovia.
      Tunnelmallista sateen ropinaa sinne Ahvenanmaalle ☔

      Poista
  3. Merimiespata on niin hyvää.
    En olekkaan aikoihin sitä tehnyt!
    Ihanaa viikon jatkoa Maija!💕💕❤️

    VastaaPoista
  4. Minäkään en ollut tehnyt pitkään aikaan, vaikka se on niin hyvää. Jostakin se putkahti mieleen nyt.
    Sinulle myös oikein ihanaa loppuviikkoa 💕

    VastaaPoista
  5. Ruoan tuoksu tulee ruudun lävitse tänne asti. :) <3

    VastaaPoista
  6. Kiitos - A - 💕
    Hyvää syksyistä viikonloppua täältä sinne 💕

    VastaaPoista