maanantai 3. syyskuuta 2018

Sunnuntaikahvilla

Moi, moi!

Torstai-iltana Amore lähti miesporukalla Ahvenanmaalle kalaan ja me suunnistimme nuoremman tyttären ja pojan perheen kanssa mökille.

Perjantai oli kesäisen lämmin. Istuttiin terassilla ja pelattiin seurapelejä. Poika grillasi hiiligrillä hampurilaispihvit ja herkuteltiin itse tehdyillä hampurilaisilla. Saunottiin ja paljuiltiin pienemmän Murun kanssa. Merivesi oli vielä 18 asteista ja todella kirkasta, joten uimisesta sai nauttia ihan kesäiseen tapaan.

Lauantaina sade ropisi ja oli jo aika lähteä kotiin. Sunnuntaina kotiutui myös Amore ja pojan kummisetä, joka oli mukana kalareissulla, tuli vielä kahville ennen kotiin lähtöä. Leivoimme tyttären kanssa pikkupizzoja ja paistoimme vadillisen lettuja. Pojan perhe tuli myös kahvittelemaan. Pizzat hupenivat lautaselta ja lettuvati tyhjeni kermavaahdon ja hillojen kera. Mukavasta yhdessäolosta saimme nauttia koko viikonlopun.




Mukavaa alkanutta syyskuuta vielä kesäisissä merkeissä kaikille 💕 Rakkaudella Maija

8 kommenttia:

  1. Ihanalta kuullostaa syksyinen mökkiviikonloppunne!
    Hyvännäköisiä pikkupitsoja!
    Kivaa viikon jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Mamma 💕
      Oikein mukavia syyskuun alun päiviä Sinulle 💕

      Poista
  2. Ja nyt tuli pizzan himo, kun näin nämä kuvat... ;) ihania pikkupizzoja!! Mukavaa viikonloppua :)

    VastaaPoista
  3. Kiitos - A - 💕 Vaihteeksi oli mukava tehdä ison sijaan noita pieniä.
    Leppoisaa viikonloppua ❤️

    VastaaPoista
  4. No niin, nyt sitten on pakko suunnata keittiöön, oli sen verran herkullista katsottavaa :). Mukavaa syksyn jatkoa <3 !

    VastaaPoista
  5. Kiitos Ulla Annika 💕 Näitä oli mukava leipoa.
    Ihania syyspäiviä Sinullekin ❤️

    VastaaPoista
  6. Onpas herkullisen näköistä pikkupizzoja. Nam!😋❤️😊

    VastaaPoista