lauantai 29. joulukuuta 2018

Joulu meillä AD 2018

Joulu sujui entiseen malliin rauhallisissa ja perinteisissä merkeissä. Joulun tuoksut ja tunnelma kutsuivat kaikkia yhteisen joulun viettoon. Aattona nautimme neljän sukupolven voimin perinteisten jouluruokien mausta. Kullakin on tietysti omat suosikkinsa. Minulla ihan ehdoton ykkönen on lipeäkala lisukkeineen. Vaikka ennen joulua kuulin radiosta, että vain 13:ssa perheessä sadasta syödään tuota herkkua, loppui meillä se kuitenkin kesken aattona. Lipeäkalavadilla kävi muitakin kuin poikamme ja minä.

Vatsat pullollaan tuskin maltoimme enää odottaa joulupukin vierailua. Nenät kiinni ikkunaruudussa odotimme malttamattomina vanhimmasta pienimpään, josko joulupukki matkallaan ehtisi meillekin. Ja ehtihän hän. Metsän reunassa alkoi valkoinen parta ja punainen nuttu vilkkua. Riemunkiljahduksia, jännitystä ja äidin syliin juoksua. Pukki saapui lahjoineen. Pikkutonttumme lauloivat pukille, auttoivat lahjojen jaossa ja repivät innoissaan auki paketteja. Pienempi kaksivuotias tonttu varmisteli pukilta: "Ovatko tontut iloisia? "

Aattoilta kääntyi yön tunneille. Pikkuiset tontut palailivat koteihinsa perheineen ja me muut painoimme päämme tyynyihin väsyneinä jouluvalmisteluista ja jännityksestä.

Joulupäivänä äitini jatkoi joulukierrostaan ja me ryhdyimme valmistelemaan päivällistä, johon perinteisesti kokoonnumme pojan appivanhempien kanssa. Mukavasti seurustellen vierähti joulupäivän ilta.

Tapaninpäivänä on vanhempi tyttäremme kutsunut meidät kaikki jo muutamana vuonna itsetehdylle italialaiselle pizzalle. Mukavasti pizza maistuukin silloin, kun jouluruuilla on herkuteltu parina päivänä. Taas saimme nauttia yhdessäolosta, mikä onkin joulun paras juttu. Laitan vielä kuvia joulusta kodissamme.






































Siinähän tulikin oikein kuvatulva. Vielä muutama päivät tätä vanhaa vuotta ja saamme kirjoittaa uuden vuosiluvun. Mitähän uusi vuosi tuo tullessaan?

Leppoisia vuoden viimeisiä päiviä Sinulle!
Rakkaudella Maija

12 kommenttia:

  1. Ihan joulu teillä! Kauniita kuvia.
    Minustakin tuo yhdessäolo on se joulun suurin lahja.
    Ihanaa vuodenvaihdetta Maija!

    VastaaPoista
  2. Senza parole.... En ikinä lakkaa ihmettelemästä sisustusideoitasi ja -taitoasi!
    Ja kaikilla oli huoleton mieli, kun tiedettiin, että mamma on hyvissä hoteissa.
    Kiitos, sysseliseni! ❤️

    VastaaPoista
  3. Ihana joulu ollut teillä ja niin tunnelmallisia kuvia <3

    VastaaPoista
  4. Ihanan joulun saitte viettää ja voi miten kauniita kuvia kaikki❤ Ihanaa alkanutta vuotta sinne teille❤

    VastaaPoista
  5. Niin ihania kuvia!😍❤️
    Teillä on ollut ihana joulu!
    Kiva Tapaninpäivän perinne tyttären luona.
    Hyvää alkanutta uutta vuotta Maija!❤️

    VastaaPoista
  6. Olipa kodikasta ja lämpöisen näköistä teillä jouluna. Tuo ovikuusi ja ne vanhat luistimet <3 <3 <3. Ihania kuvia! Oikein hyvää vuotta 2019 sinulle siellä Myrskyluosolla!

    VastaaPoista