maanantai 11. tammikuuta 2021

Kyllästyin

 Heissan!

Nyt on vihdoinkin saatu ihanaa valkeaa lunta tänne lounaiseen Suomen kolkkaankin. Lisää on vielä reippaasti luvassa. Katsotaan toteutuuko huominen ennuste. 

Olen jo etukäteen miettinyt, kuinka ihanat kinokset kasaan lapsenlapsia varten lumilinnan tekoon. Sellaisia kinoksia, joita oli silloin omassa lapsuudessa. Tänään tehdessäni lumitöitä huomasin, että koirahan se taas on jo ehtinyt sotkemaan portinpielemme. Hauskaksi, tai no, yllätykseksi sitä oli yritetty peitellä lumella, mutta sehän oli sulanut päältä pois. Meillä on ollut itselläkin koira, mutta ei se koskaan saanut ihmisen portinpieliin tehdä asioitaan.

Olen niin monet koirien jätökset kerännyt pois, kun haravoin tai leikkaan nurmikkoa, seinänvierustan sepeliltä puolestaan kissankakkoja.

Olen miettinyt, tuleeko minusta koirien vihaaja, mutta täytyy muistaa, että vika on siellä hihnan toisessa päässä. Sain kerran tähän tarkoitukseen työkaverilta hyvän kyltin ja nyt on mitta tullut sen verran täyteen, että ripustin tämän opastaulun puun oksaan tien varteen. Yllyttääköhän se koiranomistajia antamaan lemmikkiensä kakkia entistä enemmän tuohon portinpieleen, vai menisikö sanoma perille? Sitä nyt rupean jännittämään.





Jos tuo ensimmäinen kuva ärsyttää ohikulkijoita, toivon näiden toisten ilahduttavan iltakävelyllä olijoita. 

Mukavia talvipäiviä kaikille! Rakkaudella Maija 

10 kommenttia:

  1. Hyvä, Maija! Aiheellinen kannanotto, tuo kyltti! Eikä me silti olla koirien vihaajia! Ei voi koiria syyttää, jos hihnan toinen pää on tolkuton!
    Ihania kynttilälyhtyasetelmia! 😊💕

    VastaaPoista
  2. Ihan asiaa Maija!
    Kauniita ovat muut kuvasi ja niin rauhoittavia.
    Mukavaa vuoden jatkoa sinulle!

    VastaaPoista
  3. Kiitos Mamma ❤️Taitaa aika moni olla samaa mieltä.

    VastaaPoista
  4. Jos tuo kyltti ärsyttää niin ei voi mitään. Aika törkeää että annetaan koirien tehdä tarpeensa toisten portin pieliin.
    Toivottavasti lapsenlapsesi pääsevät lumilinnan tekemään puhtaasta lumesta.

    VastaaPoista
  5. Kiitos Kristiina ❤️Näin minäkin ajattelen. Nyt tupruttaa lunta oikein kunnolla.

    VastaaPoista
  6. Se on kyllä tosi harmi, että koiranomistajat eivät siivoa lemmikkiensä jätöksiä lenkillä ollessaan. Aina silloin tällöin täälläkin siihen törmäämme, kun olemme ulkoilemassa. Vaikka nykyään monessa paikassa on tarjolla jopa ilmaisia koirankakkapusseja (puistoisssa siis). Toivottavasti kyltti auttaa sen verran, että ihmiset miettivät käytöstään ja rupeavat noukkimaan kikkarat pusseihin. Mukavaa, että olette saaneet lunta. Kiva sitten rakennalla lastenlasten kanssa lumilinnoja ja -ukkoja. :) <3

    VastaaPoista
  7. Kiitos - A - ❤️Toivottavasti kyltti auttaa. Nyt taas lumitöihin. Lunta on tullut kymmeniä senttejä ja lisää tulee.

    VastaaPoista
  8. Aika söpö kyltti kuitenkin, ei luulisi ketään ärsyttävän.

    Vika on todellakin siellä hihnan toisessa päässä, sillä pieni vaivahan se on jätökset korjata.

    Meilläkin tuli eilen vähän lunta ja niin lapsellinen olen, että pieni ukko oli pihalle rakennettava, vaikka sade sen jo illalla veikin.

    Toivottavasti olette selvinneet eilisestä lumikaaoksesta.

    Voi hyvin <3

    VastaaPoista
  9. Kiitos Marianna❤️ Minustakin kyltti on kuitenkin aika hauska.
    Meillä on selvitty nykyajan lumikaaoksesta, entisajan normaalista lumiprystä, ihan mukavasti - lihakset hiukan kipeinä.
    On hyvä, kun saa välillä olla lapsenmielellä. Minunkin olisi niin tehnyt mieli sukeltaa täyteen tuprunneiden ojien lumikinoksiin. Ehkä sen vielä teenkin.

    VastaaPoista