sunnuntai 1. elokuuta 2021

Road trip in Finland - Seven Bridges Road and Elf Village of Tyynelä

 Meidän aamupala- ja ruokavuoropäivä. Aamun sade ja unenrippeet vielä silmissä houkuttelivat kokin kattamaan aamupalapöydän autoon sisälle. Pekonit ja munat pannulle, kahvi- ja teevesi kiehumaan ja kohta kavintuoksun siivittämänä naapuriauton väki kutsuttiin pöytään. 

Edellispäivänä olimme suunnitelleet, minne eilen menisimme. Kokkolan Neristan ja Oppistankin olisivat tietysti taas houkutelleet, mutta nyt lähdimme ajamaan Seitsemän Sillan Tietä kohti Luodon kuntaa. Noin puolen tunnin ajo ja olisimme perillä. 

Tyynelän Tonttula sijaitsee Luodossa. Luodon kunta on Suomen mantereen ruotsinkielisin kunta, sivuseikkana mainittakoon.

Kun astuimme tonttulan portista sisään, emme etukäteen tarkalleen tienneet, mitä tuleman piti. Ystävällinen henkilökunta kertoi meille, mitä kaikkea 1700-luvun pihapiiristä löytyy. Osa rakennuksista on siirretty paikalle. 

Rakennuksiin oli sisustettu piian- ja renginaitta, kauppa, lelumuseo, käsityöaitta, talonpoikaisesinemuseo, meriantiikkimuseo, kappeli, kudonnais- ja pukuaitta, kirkkoväärtin talo, jossa oli kahvila, kesähuoneita, myymälä ja kaiken huipuksi tonttula, joka on nimeltään Tyynelä. Siellä oli myös joulukoristemuseo. 

Tyynelän Tonttula on uskomaton kokoelma kaikkea kauneutta, mitä ei edes voi kuvitella. Se on itse nähtävä. Paikka on auki kesällä ja joulunaikaan avautuu vanhanajanjoulu. Tule, näe ja koe jotakin satumaista, joka saa suupielet hymyyn. Sukella sadun maailmaan. Se tekee hyvää myös aikuiselle. Kuvista voi saada hiukan käsitystä, mistä on kysymys. 











































Tonttulassa kyläily päättyi sitten adoptioneuvotteluihin ja niin Eevertti lähti mukaamme. Toivottavasti kotiutuu hyvin. 

Tyynelän Tonttula on kaikille kauneudesta ja hiukan sadunomaisesta taiasta pitäville,jolla on pilke silmäkulmassa. Käy ihmeessä, et tule pettymään!

Matkaterveisin Maija 


4 kommenttia:

  1. Kiitos kotimaanmatkatunnelmista! Oli kiintoisaa matkata mukana! 😊 Arvasin, että Tyynelä on niin sun makuun. 💖 Hailuodosta tuli mieleen, että tuliko sinulle tutuksi tai tunnetko ennestään hailuotolaisvillapaitamallin? Sopisi tosi hyvin sun käsityöksi! 👍 💖

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä❤ Tyynelä on taatusti kaikkien makuun.
      Luotolainen on tuttu ja olen sen kutomisesta haaveillut. Ehkä joskus 🙄

      Poista
  2. Eikä!! Miten ihana Tonttula! ❤🤶🧑🏻‍🎄🎅

    VastaaPoista