perjantai 4. maaliskuuta 2022

Kuka söi?

 Hei perjantaihin!

Jo toinen tulppaanienkasvatusyritykseni talvella epäonnistui. Syksyllä olin täyttänyt valmiiksi vanhan lypsyämpärin mullalla ja säästänyt pussillisen tulppaaninsipuleita ruukkuistutusta varten. Sipuleita säilytin sisällä, sillä edellisvuoden vahingosta viisaastuneena tajusin, ettei niitä ole syytä säilyttää alakerrassa. 

Joulukuussa istutin sipulit ämpäriin ja peitin levyllä, että sipulit olisivat pimeässä, eivätkä hävisi mihinkään. Tammikuulla huomasin, että hyvin ovat kaikki kymmenen sipulia lähteneet itämään. Kastelin niitä hiukan. Sopivan kukkimisajoituksen onnistumiseksi seurailin sipuleista nousevia piippoja, niiden kasvuvauhtia ja kastelin silloin tällöin niitä pikkuisen, jos multa oli kuivahtanut. Kaikki näytti hyvältä ja versot kasvoivat aika nopeasti, joten edelleenkään en nostanut ämpäriä valoon, vaan peittelin kevyellä peitteellä ja varoittelin muita puuvajassa kävijöitä, etteivät katkaisisi tulppaaninvarsiani. Silmissäni jo näin kauniisti kukkivan tulppaaniämpärin, jonka aikaisin keväällä nostan rapulle tai portinpylväälle. 

Taas kerran tavanomaisella tarkastuskäynnilläni ollessani pettymykseni ja hämmästykseni oli suuri. Multa oli myllätty, suurimmasta osasta sipuleita oli vain kuoret jäljellä ja vain pari pikkuista piippaa törrötti mullasta. Kuka kävi ja söi? Kun edellisvuonna sipulit hävisivät pussista, olin nyt siis viisaampi ja säilytin istuttamattomia sipuleita sisällä. Mutta luonto on viisaampi ihmistä. En ymmärtänyt, että vielä mullassa olevat sipulitkin kaivetaan esiin ja syödään. En syytä ketään. Nälkähän heillä vain on. Ei eläin tee ilkeyttään tuommoisia. Nyt ainakin ovat kerrankin saaneet vatsansa täyteen. Voin vain kuvitella, miten makeilta sipulit ovatkaan maistuneet. Hiukan epäilen teosta pieniä hiiriystäviäni, jotka varmaan jostain ihmeellisestä kolosta ovat apajille kaivautuneet. 

Mutta syksyllä istutan taas uudet sipulit ja nyt osaan varautua vielä paremmin. 

Oletko Sinä kokeillut sipulien ruukkuistutusta ja jos olet, oletko onnistunut?

Mukavaa viikonlopunalkua minulta Sinulle ❤ Rakkain terveisin Maija 

PS  kirjoittaja on hyvin eläinrakas ❤


4 kommenttia:

  1. No olipa harmi että kukkasipulisi tulivat syödyiksi. En ole astiaan sipuleita istuttanut, mutta maahan sitäkin enemmän. Saa nähdä ovatko ne sipulit saaneet olla rauhassa.
    Ihanaa viikonloppua sinulle<3

    VastaaPoista
  2. Kiitos Kristiina ❤
    Hetken aikaa harmitti varsinkin, kun sipulit olivat lähteneet jo niin hyvään kasvuun. Ulos olen myös istuttanut. Toivotaan, että sipulimme ovat ulkona säilyneet👍

    VastaaPoista
  3. Edellisissä kodeissa piilotin aina narsissien sipulit kukkapekkeihin ja joka kevät yllätyin maasta puskevista kukista! Koska olinhan jo kerinnyt unohtaa koko kukkasipulien olemassaolon. 😉 Mutta sinulla oli huonompi tuuri, kun kun nälkäinen kerkesi apajille...

    VastaaPoista
  4. Niinpä, ei niitä kyllä keväällä muista. Nytkin yritän miettiä, minne niitä istuttelin, mutta... No, keväällä sitten näkee 😆

    VastaaPoista