maanantai 27. marraskuuta 2017

Talven ihmemaa

Moi, moi!

Tämän joulun hittejä tuntuvat olevan miniatyyrimaisemat ikkunoissa, lyhdyissä tai lasipurkeissa. Nyt niitä näkyy blogeissa ja lehdissä. Sellaiseen minäki muiden perässä olin hankkinut tarpeet, jotka vain odottivat toteuttajaa. Tänään nuorempi lapsenlapsi oli minulla hoidossa ja yhdessä kokosimme meille lumisen kaurismetsän.


Metsän perustaksi valikoitui äidiltäni saama, mummuni vanha, todella iso lasitölkki. Tuossa purkissa on varmasti säilötty suurelle perheelle suolakurkkuja tai punajuuria tai puolukkahilloa tai jotain muuta herkkua. Kiva kuvitella, mitä kaikkea. Ihan kirkkaaksi en tölkkiä saanut vaikka monenlaisia poppakonsteja kokeilin. Olisikohan jollakin lukijalla antaa vinkkiä purkin kirkastamiseen? Huomasin muuten, että pölytkin unohdin innostuksissani pyyhkiä.


Tölkin pohjalle laitoimme metallilankavaloköynnöksen patterikotelon ja päälle runsaasti pumpulia (tässä hommassa pikkumies oli innoissaan auttamassa). Kauriit aseteltiin lumihankeen ja muutama käpy rekvisiitaksi. Lopuksi kieputtelimme valoköynnöksen tölkin yläosaan tähtitaaivaaksi, valot päälle, metsäkauriit voivat aloittaa piirileikkinsä ja satu voi alkaa.


Sade ropisee ikkunaan ja kaurismetsämme luo tunnelmaa ja valonhohdettaan tornikammarin pöydällä.

Rakkaudella Maija





4 kommenttia:

  1. Että tuli ihana pieni tunnelmakokonaisuus, totta, kuin suoraan satukirjasta!
    🦌🦌☃️✨❤️

    VastaaPoista
  2. Ehkä purkin voisi pestä soodalla? 🤔

    Mutta kuitenkin, ihana asetelma ja tuollaisen valtavan ison lasipurkin kun saisikin jostain...ehkä pitää ostaa jättipurkkipunajuuria. 😉

    VastaaPoista
  3. Kiitos -A-!
    Mummun vanha iso lasipurkki on minulle aarre. Kiitos vinkistäsi, mutta valitettavasti soodapesuakin olen kokeillut ja luulin sillä onnistuneeni, mutta kuivana lopputulos oli taas - no sama kuin ennen pesua. Mutta ehkä noissa jäljissäkin sitten vaan piilee se oma historiansa.
    Oikein hyvää alkavaa adventtiaikaa sinne Saksaan!

    VastaaPoista