maanantai 22. tammikuuta 2018

Juuri nyt on aika

Vuoden ensimmäinen tervehdys Myrskyluodolta!


Juuri nyt on aika:
Ihmetellä persikanpunaista taivasta auringon noustesssa ja kullatessa samalla vastapäiset puunlatvat.
Kulkea silmät auki ja hämmästellä, millaisia taideteoksia Luoja onkaan maalannut.
Ihastella kylmää talvitaivasta auringon painuessa mailleen.
Huomata, miten terävinä puut piirtyvät horisontissa taivasta vasten juuri nyt.
Lumoutua valkoisista huurteisista pitsipuista tummaa iltataivasta vasten ohuenohuen kuunsirpin tehdessä taulusta vieläkin taianomaisemman.
Ulkoilla posket punaisiksi.
Viedä lapset pulkkamäkeen ja luistelemaan.
Keittää kupillinen suklaista kaakaota lämmikkeeksi sisälle tullessa.
Nauttia ihanista sitrushedelmistä.
Vetää jalkaan varpaita lämmittämään käsinkudotut pehmoiset villasukat.
Lämmitellä sormia takkatulen loimussa.
Sytytellä kyntiilöitä ja viettää ihana koti-ilta pakkasen paukkuessa nurkissa.
Paistaa vadillinen lettuja, hakea hillokellarista purkillinen hilloa ja viettää lettukestit perheen tai ystävien kesken.
Suoda jo hetki aikaa ajatuksissa ensi kesän pihan kukkaloistolle, sillä siemenpussit saapuvat kohta kauppoihin.










Horisonttiin saakka on vain huurretta, usvaa, valkoista, harmaata ja hopeaa ja itse horisontti sekoittuu sumuun ja usvaan. Aurinkoisena päivänä piirteet ovat selkeämmät. Kaikki on niin ihmeen kaunista.

Kauniita talvipäiviä teille ystävät, jotka piipahditte blogissani <3 Rakkaudella Maija

12 kommenttia:

  1. Oletpa onnistunut kuvaamaan utuisia Luojan taideteoksia koko joukon....niin harvinaista herkkua ja silmäniloa ovatkin olleet tänä talvena! Viikonloppuna lumi+aurinko yhdistelmä suorastaan kiskoi ulos... astelemaan jäälle ja punaposkisena palaamaan.... Ihanaa arjen jatkoa Myrskyluodolle!

    VastaaPoista
  2. Kiitos Pirjo 💝
    Nyt on ollut paljon kaunista katseltavaa ulkona ja kyllä lumi ja kaunis talvisää kummasti houkuttelevat pukeutumaan lämpimästi ja lähtemään ulos.
    Oikein ihania päiviä Sinullekin 💝

    VastaaPoista
  3. Juuri näin on kun kirjoitit! Olen jo kaivanut kaikki säästyämäni keväiset sisustuslehdet esille ja katsellut takkatulen äärestä ulos lumista maisemaa. Mukavaa viikonjatkoa sinulle! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ulla Annika 💝 Kevät tulee nopeammin kuin uskokaan, mutta kannattaa nauttia näistä talvisistakin päivistä.
      Ihania päiviä Sinullekin 💝

      Poista
  4. Kauniit kuvat!
    Hyvää viikon jatkoa Maija!❤️❤️

    VastaaPoista
  5. Niin kauniita kuvia ja tekstikin on niin osuva! 🌨❄❄❄ Meillä ei (valitettavasti) pääse pakkanen puraisemaan nenästä, tänään ollaan saatu vettä niskaan. Mutta kevättä kohden mennään, sateesta huolimatta. 😊 Iloa viikkoosi!! 😍

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos -A- 💝
      Voi voi, tännekin on luvassa torstaiyöksi kaatosadetta, joten taitaa meidänkin talven tarina loppua 😩Teillä siellä onkin ollut aika hurjia myrskyjä. Sain myös ystävältä Odenthalista kuvia, joissa oli lunta.
      Iloisia päiviä sinne Saksaan 😊

      Poista
  6. Upea postaus!
    Kaunista ja utuista on nyt meilläkin. Katsotaan, kuinka muuttuu!
    Talvista loppuviikkoa!

    VastaaPoista
  7. Kiitos Mamma 💝
    Niin ihanan talvista on nyt ollut ja tällä hetkellä ulkona on melkoinen lumimyräkkä. Voi kun lumi säilyisi, vaikka taitaa tulla niin kova vesisade, että kaikki kaunis häviää.
    Hyvää pyrypäivää Sinulle 😊

    VastaaPoista
  8. Ihana postaus ja niin upeat kuvat❤ On tämä talvikin vaan kaunista aikaa..Tulisipa niitä kauniita kevätpäiviä kun hanget kiiltävät oikein valkoisina ja on huikean sininen kirkas taivas:) Ihanaa alkanutta vuotta sinne❤

    VastaaPoista
  9. ...ja saisi potkukelkalla lasketella hangilla mielin määrin. Voi tuota odotan minäkin!
    Kiitos Sinulle Päde ja oikein ihanaa vuodenjatkoa sinne 💝

    VastaaPoista