torstai 17. tammikuuta 2019

Pikkulauantaina aihetta juhlaan

Moikka!

Eilen meillä oli aihetta juhlaan, kun nuorempi tyttäremme kävi allekirjoittamassa omakotitalotonttinsa kauppakirjan. Kutsu kuului: "Illalla tarjolla shampanjaa ja blinejä. Kuka tulee?" Ja kaikki tulivat. Tietysti! Kuka nyt shampanjatarjoilusta kieltäytyisi.

Kokoonnuimme juhlimaan koko perheen kesken tätä suurta tapahtumaa. Tytär oli jo ennakoinut tulevaa juhlaa viime viikonlopulla, kun olimme saaristoristeilyllä juhlimassa Amoren, pojan ja pojanpojan synttäreitä ja nimppareita ja hankkinut pullollisen puolikuivaa Veuve Clicquot -shampanjaa. Tämän merkin shampanjaa löydettiin Ahvenanmaan läheltä laivanhylystä muutamia vuosia sitten. Kyllä meillä oli luksusilta arjen keskellä.






Blinipannulle tirisemään suurensuuri voinokare, kauhallinen taikinaa päälle ja hetken odotus, että tumman kullankeltainen sydäntalven herkkupala oli valmis. Täytteitä päälle kukin makunsa mukaan, käteen shampanjalasi täynnä kuplivaa kultaa, maljan kohotus ja mums, talvi-illan täydellinen herkutteluhetki voi alkaa. Tällaiseen voisi vaikka tottua!

Ihanaa loppuviikkoa lumen keskellä ihan jokaiselle! Rakkaudella Maija

PS. Tätä shampanjamerkkiä voi todellakin suositella, jos haluaa joskus elämäänsä luksusta. Juoma  maistui linnunmaidolle.

8 kommenttia:

  1. Oo...mikä herkkuhetki!
    Onnea tontin omistajalle!
    Talvista loppuviikkoa sinullekin!

    VastaaPoista
  2. Uuuuu.... Kultaista kuplivaa pannulla, kultaista kuplivaa pullossa...
    Teillä juhlan aiheita ja toteutustapoja riittää! Onnea oman tuvan ja oman luvan mielijälle! ����

    VastaaPoista
  3. Kiitos syssa 💕 Lähetän terveiset tontinomistajalle💕

    VastaaPoista
  4. Voisiko paremmin aloittaa viikonloppua. Täytyykinsulatella mätiä pakasteesta ja herkutella täälläkin. Hyvää viikonloppua.🍾

    VastaaPoista
  5. Kiitos Varpu 💕
    Nyt kannattaa herkutella blineillä ja teillä kun on vielä omasta takaa mätiäkin!
    Herkullista viikonloppua ❤️

    VastaaPoista
  6. Olipas kiva juhla ja ihanat tarjottavat!
    Onnittelut tontin omistajalle!

    VastaaPoista
  7. Kiitos Sari ❤️ Onnittelut menevät perille ❤️

    VastaaPoista