tiistai 29. joulukuuta 2020

Joulu meillä

 

















Hei! 

Jouluaamuna talvi oli ripotellut suuria lumihiutaleita pihaan ja hetkellisesti valaissut maan. Aurinko oli pesäpäivänsä viettänyt ja päivä oli jo pikkuriikkisen pidempi. Yhtä kaikki, päivät ovat pimeitä. Kotia ja pihamaata valaisevat sadat tuikut ja kynttilät. Aattona ikkunassa odottavat innokkaat joulunviettäjät näkivät joulupukin punaisen nutun ja valkoisen parran vilahtavan.  Pukki vieraili ovella tuoden lahjat hyvän joulun toivotusten kera. Riemu oli suuri, kun pukin tuomisista kuoriutui hartaasti odotettuja lahjatoiveita. Jouluruokien tuoksu, avautuvien lahjakääröjen rapina, vilkas puheensorina ja yhdessäolo täyttivät talon.


Kohta ollaan vuoden viimeisessä päivässä. Rentouttavia välipäiviä Sinulle! Rakkaudella Maija 

6 kommenttia:

  1. Tunnelmallisia kuvia ja mukavaa joulunviettoa. Meillä aika samanlaista. Pukki oli jättänyt sisälle kuusen oksalle aarrekartan, jota seuraamalla löysi ulos tyttären terassille jonne lahjat oli jätetty. Tuo kartta on jo perinne meillä ja lahjat löytyvät milloin mistäkin kätköstä.
    Ihanaa vuodenvaihdetta sinulle ja perheellesi<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kristiina 🎇✨❤️Onpa jännittävä tapa lahjojen kätkemiseen ja löytämiseen! Varmasti yhtä jännittävää sekä lapsille että aikuisille.

      Poista
  2. Aivan täydellinen aaton tunnelma!
    Ihanaa että mammakin sai nähdä kauniin joulukotinne! 💖

    VastaaPoista
  3. Kiitos syssa 🎇✨❤️Mamma nauttii, kun saa nähdä kaikkien joulukodit ❤️

    VastaaPoista
  4. Ihana tunnelma teidän kodissa, välittyy kuvista asti. ❤ Huomenna on jo viimeinen päivä tätä omituista vuotta, ajatella! Parempaa uutta vuotta kaikille toivoen. ❤

    VastaaPoista
  5. Kiitos - A - ✨❤️🎇 Jos vuosi sitten olisi kerrottu, millainen vuosi 2020 tulee olemaan, olisimmeko uskoneet ja jaksaneet?Parempaa uutta vuotta tosiaan toivomme kaikki 🙏

    VastaaPoista