maanantai 6. syyskuuta 2021

Viikonlopun kattaus

 Heissan hei! 



Aika syksyisen kylmää on pidellyt pohjatuulen puhallellessa hyytäviä henkäilyjään tänne päin. Uusi viikko toivottavasti tuo meille vielä luvattua ja niin kovin kaivattua lämpöä. 

Lauantaina saimme pitkästä aikaa ystäviä illalliselle. Tuntui mukavalta saada kattaa kauniisti ja kaivaa esille parempaa serviisiä. Nuorempi tytär pelasti kaatopaikkakuormalta minulle ystävänsä kautta ihania kristallilaseja, jotka otin ilolla vastaan. Pyyhin lasikaapin pölyt ja järjestelin tilaa uusille tulokkaille. Lauantaina uudet lasit pääsivät myös koekäyttöön. Ihanat, valkoiset tabletit ovat guatemalalaisen ystäväni kotimaastaan tuodut. Ne ovat vuoristossa asuvien intiaanien käsityönä tekemiä. 

Alkupalaksi tein juusto-leikkelelaudan, joka on ihan suosikkini. Aineksia voi vaihdella ja aina saa tehtyä erilaisen omien ja vieraiden mieltymysten mukaan. Pääruuaksi Amore grillasi poron ulkofileen, joten hiukan jo syksyistä, mutta kuitenkin vielä kesäistä grilliruokaa. Fileen kanssa makeaa karpalokastiketta ja hasselbackan perunoita salaatin ja hunajaisten uunijuuresten kera. Jälkiruuaksi oli vielä Paimionjokilaakson mansikoita, varmasti aika viimeisiä mahdollisuuksia, laseihin koottuihin juustokakkuihin sujautettuina. Kaura-omenapaistos runsaalla kauracrumblella päällystettynä vaniljakastikkeen kanssa päätti illan kahvin kylkiäisenä. 

Jos pöydän kattaminen oli kivaa, oli kiva myös kokata. Tietysti hauskinta oli istahtaa ystävien kanssa saman pöydän ääreen, kun hämärä jo hiipi ikkunoiden taakse syveten kohti samettista tummuutta antaen kynttilänliekeille mahdollisuuden loistaa vieläkin kirkkaammin. 

Onko Sinusta kiva kokata ja kutsua perhettä tai ystäviä syömään?










Oikein hyvää uuden viikon alkua kaikille blogissani kävijöille! Maija

4 kommenttia:

  1. Ihana kattaus ja ihanalta kuulostavat tarjottavat! Ihan vesi herahti kielelle. ;) Ystäviä on ihana saada ruokavieraiksi. Voi olla kiitollinen, että se on taas sallittua. 💕

    VastaaPoista
  2. Kiitos-A-❤ Kyllä on odotettukin tällaisen ajan koittavan, että ystäviä voi vapaammin kutsua kylään. Joskus tuntui, ettei sellainen aika koita enää ikinä.

    VastaaPoista
  3. Minusta on tooooooosi kivaa mennä syömään, kun joku kokkaa herkkuja ja kattaa kauniisti! 😳😋

    VastaaPoista