tiistai 3. toukokuuta 2022

Vappu 2022






Munkkien pastoa aattona, ilmapalloja, serpentiiniä, vappuhuiskia ja maljakossa valkovuokkoja. Valkolakit kaapissa laatikoissan. Grillausta ja herkuttelua, Voicea tallenteista, takassa rätisevä valkea. 

Vappupäivän brunssi lasten perheiden kanssa. Valmistelua. Perunasalaatin tekoa, pöydän kattamista, pimenevä taivas ja maahan sinkoutuvat rakeet, kylmää ja takan loimussa lämmittelyä. Kesämekot sai unohtaa. Yhteisen pöydän ääreen istahtaminen. Me kaikki. Minulle niin tärkeä juttu. Kiitollisuutta siitä, että saamme kokoontua yhteen, kaikki omat rakkaani. Lastenlasten riemua vesi-ilmapalloja täytten ja heitellen, onneksi ulkona. 


Sellainen oli vappu vuonna 2022.

Miten Sinun vappusi sujui?

8 kommenttia:

  1. Meillä perinteinen rättisitikkavappukulkue ja munkkikahvit Vuohensaaren kesäkahvilassa. ☕️🍩
    Mun valkolakki oli laatikossa kevääseen 2020 asti. Silloin otin sen esille vähän saamaan elämänväriä valkoisuuteensa. Piti olla riemuylioppilasjuhlat - ei ollut. Eikä ollut viime keväänäkään. Tänä keväänä olisi, mutta fiilis on jo huvennut. Laitoin lakin päähän, kun menin mammaa tervehtimään. Hän sai iloita lapselleen järjestämästään hyvästä elämästä. Äidit iloitsevat aina lapsistaan... 💖

    VastaaPoista
  2. Tuollaiset perinteet ovat ihania ja niitä on vuoden mittaan mukava odotella, kun tietää niiden aina tulevan🚙
    Miten suloista, että järjestit Mammallemme arvokkaan vappuaaton. Erityisesti hänelle suo ilon nauttia lastensa hyvästä elämästä, kun tietää siihen aikaisen elämän kovat ponnistelut suuren lapsikatraan omille siivilleen lähettämisestä ❤️
    Onpa harmillista, että riemuylioppilasjuhlanne ovat venyneet, mutta nythän se olisi vieläkin riemullisempaa, kun taas on kertynyt lisää vuosia 😊

    VastaaPoista
  3. Teillä on ihana vappu takana ja mitä herkkuja!

    VastaaPoista
  4. Mukavaa oli ja pöytään kertyi monenlaista, josta jokainen löysi itselleen mieluisaa purtavaa.

    VastaaPoista
  5. Ei pitäisi katsoa tällaisia kuvia, kun on vielä iltaruoka syömättä... ;) Ihanat vapputarjoilut!

    VastaaPoista
  6. Perinteinen vappu, ihana! Herkkuja ja juhlahumua <3
    Mekin vietimme vappua suomalaisten ystävien kanssa ja mukana oli muutama itävaltalainenkin. Suomalainen vappu oli heistäkin kiva juhla.

    VastaaPoista
  7. Se on sitä keväästä hurmioitumisen karnevaalia. Opiskeluaikana tietysti vielä muutakin 😀

    VastaaPoista