Veneretki Lohjanjärvellä

Heissan!

Täällä taas pitkästä aikaa! Tänne on aina niin kiva tulla, mutta miten se aika kuluu niin liian nopeasti, ettei tahdo ehtiä millään kaikkea, mitä haluaisi.

Olemme useana vuonna tehneet ystäväpariskunnan kanssa veneretken Saaristomerellä. Nyt ystäviämme houkutti nähdä Lohjanjärvi, sillä he eivät olleet koskaan ennen veneilleet järvellä. Amore tietysti lapsuutensa ja nuoruutensa keskellä Lohjanjärveä Lohjansaaressa asuneena oli innoissaan päästessään oppaaksi. Niin lähdettiin matkaan.

Päivä oli mitä parhain eväsretkelle. Aurinko paistoi ja lämpöä oli riittämiin niin, että t-paidalla tarkeni koko päivän. Illalla kai hiukan liikaa aurinkoa saaneena rupesi viluttamaan.

Veneenlaskupaikaksi valikoitui Karjalohjan veneseuran ylläpitämä paikka lähellä Karjalohjan kirkonkylää. Se oli oikein siististi hoidettu ja vanha pappa meitä opasti paikkaan. Hinta oli 20 €. Nyt on lupa laskea vene vesille tästä paikasta koko vuoden.

Lohjansaareen vievä silta tällä kertaa järveltä katsottuna. Normaalisti katsomme sillalta järveä. Tätä siltaa ennen paikalla oli puusilta ja sitä ennen salmen yli itse vedettävä lossi.

Ensimmäinen pysähdys. Keskellä järveä on ankkuroituna Kaljaasi, josta saa virvoittavia juomia. Alkukesästä keskellä viikkoa ja keskellä päivää siellä oli hiljaista, mutta kuulimme, että lomakaudella kaikki venepaikat saattavat olla täynnä ja veneitä vielä kiinnitettynä toistensa perään. Kaljaasi oli viehättävä ja mielenkiintoinen kohde, kuin keidas keskellä erämaata.

Lohjanjärven rannat ovat täynnä mökkejä, eikä ihme, onhan sinne Helsingistä lyhyt matka.

Eväitä rantauduttiin syömään pikkuiselle saarelle, jossa ei ollut mökkejä. Joku oli ennenkin siellä käynyt retkellä ja rakentanut nuotiopaikan. Tässä kootaan piknikkattausta puiden varjoon. Eväät maistuivat puiden lehvästöjen varjossa leppeän kesätuulen vilvoittaessa.

Päiväkahvit nautittiin Lakeside Cafessa.

Lohjan kaupunki järveltä katsottuna.

Ämmänuuninsalmen kummalliset kalliomuodostelmat, jotka pääsee näkemään vain järveltä. Tarinan mukaan paikassa kummittelee, sillä kallioluolaan eli "uuniin" on joskus tapettu nainen. Paikka sijaitsee lähellä Karkalin luonnonpuistoa.

Venematkamme alkaa olla lopuillaan.

Ajellessamme kohti Varsinais-Suomea Sammatin kautta poikkesimme vielä kansalliseepoksemme tekijän kotikonnuille Paikkarin torpalle. Ei ole ihme, että näissä kansallismaisemissa runosuoni on sykkinyt ja puhjennut kukkaan.

Mietteliäänä katsoo Elias kotimaisemiaan.

Olen meri-ihminen, kuten varmasti hyvin tiedätte, mutta pakko on nyt tunnustaa, että Lohjanjärvessäkin on jo hiukan merellistä tuntua, sillä onhan se kuitenkin aika iso. Ja Lohjanjärven saaristostakin voi puhua. Saaria oli yllättävän paljon. Joten oikein onnistunut kesäpäivä vietettiin kauniissa maisemissa hyvien ystävien kanssa.

Rakkaudella Maija

Jos tammi osaisi puhua - Retkikohteena Paavolan ikiaikainen tammi

Polku kulkee ylös kallion laelle. Eteen aukeaa näkymä järvelle. Jatkamme polkua eteen päin. Se kiemurtelee alas kalliolta kohti jalopuumetsikköä, jossa kasvavat lehmukset, vaahterat, tammet, saarnet, jalavat ja pähkinäpensaat. Kostea maan tuoksu heijailee nenään, on tyyni ja puiden latvustoissa kuulee peippojen viserryksen ja mustarastaan huilun soittelun. Muita ääniä ei kuulu. Pitkospuut vievät eteenpäin kuusikkoon ja aivan yhtäkkiä edessä seisoo valtava tammi, jonka koukeroiset oksat levittäytyvät metrien, metrien säteelle. On kuin jokin pyhäinjäännös olisi avautunut eteemme.

Paavolan tammi sijaitsee läntisellä Uudellamaalla Lohjanjärven keskellä olevassa Lohjansaaressa. Luontopolun päähän pääsee autolla, sillä saareen kuljetaan kahden sillan kautta. Tammea kutsutaan Suomen kauneimmaksi tammeksi ja ikää sillä arvioidaan olevan 300 vuotta. Puusta ovat löytäneet kodin itselleen arviolta 500 hyönteislajia, joista 40 on uhanalaista. Monet harvinaiset jäkälät ja sammaleet viihtyvät puun rungolla ja oksistoissa. Uhanalainen häränkieli ja muut juurisienet viihtyvät erityisen hyvin lahoilla tammipuilla. Tammen koloissa pesivät monet lintulajit, kuten lehtopöllö, naakka, uuttukyyhky ja kirjosieppo.

Tammi saa suorastaan ihmisen mykistymään. Mikä Luojan luoma monumentti aukeaakaan silmien edessä. Puu on aidattu nauhalla, jotta se saa rauhassa kasvaa, eikä sen kuori ja juuret vaurioidu, sillä tammihan onkin vasta nuorukainen. Se kun voi elää tuhatvuotiseksikin.

Tammen juurella on pöytä ja penkit istahtamista varten. Voi syödä eväitä ja ihastella puuta. Voi laittaa silmät kiinni ja antaa historian kulkea silmien editse. Mitä kaikkea tammi kertoisikaan, jos se osaisi puhua. Se on nähnyt...

Kun tammi oli vasta kuoriutumassa terhostaan kuvittelemme olevan noin vuosi 1720 ja elettiin Ruotsin vallan aikaa. Ajat olivat levottomat. Pienen tammentaimen yli laukkasivat venäläissotilaiden ratsut. Mutta tammi selviytyi. Elettiin isovihan nimellä tunnettua venäläisten miehityksen aikaa. Käytiin hattujensota ja tuli pikkuvihan nimellä tunnettu venäläismiehitys. Solmittiin Uudenkaupungin rauha, Turun rauha. Kuningas Kustaa III johti joukkonsa sotaan ja solmittiin Värälän rauha. 1800-luvun alussa käydyssä Suomen sodassa Ruotsi menetti Suomen ja jouduttiin Venäjän vallan alle.

Tammi oli jo 100-vuotias lapsukainen ja muistaa, miten kieli vaihtui ruotsista venäjäksi Suomen suuriruhtinaskunnassa Aleksanteri I ollessa Suomen suuriruhtinaana. Elettiin Suomen autonomian aikaa. Tammi muistaa ehkä senkin, miten Helsingistä tuli Suomen pääkaupunki ja miten Turku tuhoutui tulipalossa lähes kokonaan. Myös yliopisto siirrettiin Helsinkiin. Todennäköisesti tammi kertoisi senkin, jos osaisi puhua, miten lääkäri, kielentutkija, ja suomalaisen kasvitieteen uranuurtaja Elias Lönnrot on kuljeskellut näillä main, Sammatista kun on kotoisin, ja julkaissut Kalevalan, Suomen kansalliseepoksen vuonna1835. Tammi kertoisi kuulleensa Maamme-laulun esiesityksen kaikuneen vuonna 1848 Floran päivän juhlassa Kumtähden kentältä. Se kertoisi Aleksanteri II:sta, Saimaan kanavan rakennustöistä, ensimmäisestä Jyväskylään perustetusta suomenkielisestä lyseosta, Suomen markan käyttöönotosta, Helsingin valtiopäivistä, suurista nälkävuosista ja ensimmäisestä sortokaudesta. - Eugen Schauman ampuu kenraalikuvernööri Nikolai Bobrikovin 16. kesäkuuta 1904, Venäjällä alkaa vallankumous. Toinen sortokausi. Puhkeaa ensimmäinen maailmansota. Venäjällä puhkeaa helmikuun vallankumous1917 ja keisari syöstään vallasta 16.3. Uusi lokakuun vallankumous Venäjällä 7.11. ja 15.11. eduskunta julistautuu korkeimman vallan käyttäjäksi Suomessa. 4.12. hallituksen ilmoitus eduskunnalle ja ilmoitusta kutsutaan sen hyväksymisen jälkeen itsenäisyysjulistukseksi. 6.12.1917 Suomi julistautuu itsenäiseksi.

Nyt tammi huokaisisi syvään ja kertoisi muistavansa senkin, miten Suomen sisällissodassa itsenäisessä maassa veli nousi taistelemaan veljeä vastaan, jossa vankileireillä kuoli tuhansia punavankeja nälkään. Tästäkin selvittiin, vaikka se vaati lukemattoman määrän surua ja kyyneleitä, kertoisi tammi. Ja lisäisi, että tasavaltamme sai ensimmäisen presidentin. Säädettiin oppivelvollisuuslaki ja suomen kieli määrättiin tasa-arvoiseksi ruotsin kanssa. Ajassa kuljettiin eteenpäin ja 200-vuotias tammi kertoisi suuresta lamasta ja pula-ajasta. Se muistaisi murheellisena taas uusia sotia ja niitä seurannutta jälleenrakennuksen aikaa. Tammi kertoisi Helsingin olympialaista rakennemuutoksista ja hyvinvointiajasta. Paljon olisi tammella kerrottavaa, jos se vain saisi kaiken puettua sanoiksi. Nyt se kirjaa taas päiväkirjaansa tämän korona-ajan ja ehkä 700 vuoden kuluttua kertoo siitä jollekin. Jollekin, joka istahtaa sen juurelle kuuntelemaan tammen tarinoita.

Toivotamme tammelle paljon lisää ikävuosia ja tätä tammen tapaamiskokemusta rikkaampana lähdemme kulkemaan pitkospuita pitkin jalavien varjossa kohti autoa ja ajamaan muutaman kilometrin päässä olevalle Amoren kotitalolle.

Ehdottomasti suositeltava retkikohde, jossa tällaisena historian aikana saa kuljeskella ja mietiskellä kaikessa rauhassa ilman ruuhkaa. Nyt lähden puutarhaan kevättöihin. Aurinkoista päivää kaikille!
Rakkaudella Maija