Gallicianó e Pentedattilo

 Ciao!

Neljäs päivä Italiassa. Yövymme vielä toisen yön täällä RG:ssa. Lähdimme tutkimaan vuoriston pieniä kyliä, jotka ovat kreikkalaista perua. 

Gallicianó on Italian ainut kylä, jossa vieläkin puhutaan kreikkaa äidinkielenä ja sen johdosta kaikki kyltitkin ovat sekä italiaksi että kreikaksi. Matka kylään ei ollut mikä tahansa nopea pyrähdys. Kapeankapea makkaratie luikerteli pitkin vuorenrinnettä. Kiviä, rinteiltä valunutta maata, kantoja, lampaita, koiranpentuja, tietä maasta ja mudasta puhdistavia työkoneita ja ihan vain yksityisautoilijoita samassa puuhassa ja tietysti vastaantulijoita oli välteltävä. Onneksi meillä on käytössä piskuinen Fiat 500! Se sopii kapeammallekin tielle. Eukalyptuspuita, appelsiinipuita, mikkihiirenkorvakaktuksia, pitkiä käärmeitä, sisiliskoja ...  

Saavuimme kylään ja piazzalla oli ihmisiä istuskelemassa ja juttelemassa.  Pian aukesi baari ja saimme cafét ja colat. Oikein ystävällinen herra kyseli mistä olemme. Finlandia vastauksen jälkeen hän totesi, aaa... Reykjavik! Pieni korjaus ja puhuimme samasta asiasta. Haastattelimme toisiamme puolin ja

toisin. Herra oli valmis etsimään henkilön, jolla on avain kirkkoon ja museoon. Kun puhelimeen ei vastattu, hän kehotti soittamaan Giovannin ovikelloa, kun olemme museon lähellä. Päätimme jättää asian toiseen kertaan. Kiertelimme ja katselimme. 

Ja Etnanpa kaukaa mä kauniina nään, ah tää kaikki hurmaa ja huumaavi pään... Etna näyttäytyi udun seasta tarunhohtoisena ja komeana Messinan salmen takana. 

Pentedattilo oli seuraava vuoristokylämme.  Kreikankielinen kylän nimi tarkoittaa viittä sormea, sillä kaupunki on muodoltaan kuin viisi sormea.  Syrjäisestä sijainnista johtuen kylä on autioitunut ja tunnetaan nyt "kummituskylänä". Kaikki oli hiljaista ja autiota kuin vanhasta lännenelokuvasta, vain yksi perhe siellä taitaa asua ja kissojen, koirien ja sisiliskojen lisäksi. 

Etelässä jäteongelma on melkoinen. Teiden varsilla on isoja jätekasoja. 

Illalla söimme hyvin pienessä ravintolassa, joka oli menossa kiinni, mutta meille vielä tehtiin ystävällisesti ruokaa.  Eteläitalialaisten ystävällisyys on erityistä. 

Huomenna matkamme jatkuu, mutta minne, se selviää, kun poikkeat bkogissani. 

Saluti! Maija 

Ps. Kuvien lataamisessa oli paljon vaikeuksia. Siksi joku on kahteen kertaan, joku keskellä lausetta. 

Scaleasta Tropean kautta Saapasmaan varpaankärkeen

 Ciao tutti!

Matka on edennyt jo ihan Italian eteläisimpään osaan. Lämmintä on ollut, mutta hiukan myös sadetta. Eilen uin ihanassa turkoosissa Välimeressä ihan ylhäisessä yksinäisyydessä, sillä italialaisilla on alkanut jo talvikausi, eikä enää vietetä aikaa rannalla. Vesi oli 21,5 asteista, joten oikein sopivaa minulle. 

Eilen kävimme erikoisessa luolakirkossa aivan meren rannalla. Kirkko on tehty 1600-luvulla haaksirikkoutuneen laivan ja siinä hukkuneiden muistolle. Näkymä oli vaikuttava. Kerron joskus myöhemmin tästä kirkosta lisää. 

Viime yön hotellimme oli Tropeassa. Se sijaitsee rannikolla, jota kutsutaan Costa degli dei eli jumalten rannikko. Paikan päällä voi todeta nimen sopivan sille hyvin. Vastapäätä Tropean kaupunkia merellä kohoaa Strombolin tulivuorisaari. Itse kaupunki sijaitsee jyrkällä kallionkielekkeellä. Sinne kiivetessä tuli suoritettua päivän kuntoportaat. Vanhankaupungin kallionkielekkeen vieressä kohoaa Santuario di Santa Maria dell'isola, joka on Tropean symboli. 

Tropeasta lähdimme kohti Reggio di Galabriaa. Matkalla piti poiketa pariin kohteeseen, mutta hyvin, hyvin pienillä teillä meren ja vuorten välissä navigaattori pyöritti meitä edes takaisin. Lopulta annoimme periksi ja valitsimme moottoritien. Ajamamme moottoritieosuus oli pelkkiä tunneleita ja siltoja vuorten lävitse ja solia ylittäen aivan meren rannassa. Erinomaisen hyvä tie on kaiketi aika uusi ja sen tekeminen on kestänyt parikymmentä vuotta. Sää oli tihkusateinen ja maisema muuttui utuiseksi. Lähestyttäessä Reggio di Galabriaa alkaa Sisilian saari näkyä oikealla puolella. Messinasta sinne olisi lyhyt lauttayhteys, mutta sillä olevien tulvien takia emme nyt lähde kokeilemaan onneamme. Lammaspaimen ammatti on vielä olemassa Etelä-Italiassa, kuten alla olevasta lammaskuvasta voi päätellä. 

Katsotaan mitä näemme seuraavaksi. Matkaterveisin Maija