Yksi kesäinen viikonloppu syyskuussa saaristossa

Heippa taas pitkästä aikaa!

Aina vain touhua riittää niin, ettei tänne blogin puolelle meinaa millään keritä. No, kunhan syksy kunnolla ottaa otteen meistä, tulee varmaan enemmän aikaa vietettyä sisällä ja näin varmaan sitten ehtii paremmin tekemään postauksiakin.

Uusi viikonloppu on jo käsillä, mutta vielä haluan palata viime viikonlopuun, jonka vietimme miehen kanassa kahdestaan mökillä. Miten ihana voi olla syyskuinen sää! Se suorastaan helli meitä suomalaisia ikään kuin sanoen: "Nauttikaa, nauttikaa!" Ja kyllä me ainankin nautimme vielä ehkä viimeisistä lämpimistä ennen syksyn tuloa.

Perjantaina meillä oli tapaamisen 41. juhlapäivä. Sen kunniaksi oli tietysti kohotettava lasillinen kuohuvaa.

Aamupala nautittiin terassilla, lempipaikalla, merelle tähyillen. Lauantaiaamuna meidät yllätti haukka parin metrin päästä ohi lentäen ja sunnuntaina palokärki tuli myös etsimään aamupalaansa lepän runkoa koputellen ihan terassin vierestä. Yhtään se ei meitä arastellut. Luonto on niin lähellä. Vieläköhän tarkenee tänä syksynä tässä lepipaikallamme amupalaa syödä, kun seuraavan kerran mökille menemme? Vaikka sää oli kesäisen lämmin, pudotteli syksyä aavisteleva tuulenvire rannan lepästä lehtiä laineille, jotka jäivät aalloille keikkumaan kuin pikkuiset veneet kesäpäivänä.

Meidän mökkimme sijaitsee niin kaukana ulkosaaristossa, ettei kotilahtemme suulla kulkevalla huviveneväylällä enää paljon ollut purjehtijoita. Ainoastaan heinäkuussa väylällä on hiukan vilkkaampaa, mutta yleensäkin niin vähän kulkijoita, että aina, kun veneen näkee, sitä on pysähdyttävä katsomaan. Jotkut uskaliaat suuntasivat vielä avomerelle, kun ilma oli suotuisa.

Niin hiljaa lipuvat purjealukset, että tämäkin upea pikkuinen purjelaiva pääsi yllättämään ja tuli kiire hakea kamera.

Tällaisena kesäisenlämpinä päivänä tiskaaminenkin on nautinto. Rakastan ulkona seinustalla olevaa tiskipaikkaani.

Lauantaina raivasimme varastolle paikkaa ja siirtelimme tavaroita paikasta toiseen. Meillä on kotipaikastani saatu ihana aarrekasa käsintehtyjä tiiliä, jotka odottavat pääsyä mahdollisesti kesäkeittiön seinään. Katsotaan, minne lopulta päätyvät. Tämä tiilikasa oli nyt siirrettävä varaston tieltä pois. Nämä käsin tehdyt punaiset savitiilet on valettu joskus heti sotien jälkeen Paimiossa Meltolan tiilitehtaalla. Useimmissa näkyy tiilentekijän kämmenen kuva. Tiilet olivat jääneet ylimääräisiksi, kun kotitilani rakennuksia sotien jälkeen oli rakennettu. Näistä tulee mieleen Pompein rauniot.

Illalla saunan lauteilla löylyn hivellessä päivän töistä kipeitä jäseniä ja pistellessä selkää oli aika rentoutua. Saunasta taskulamppu kädessä laiturille ja pulahdus meren aaltoihin kuutamouinnille ja sitten istuskelemaan paljun lämpöön laskemaan taivaalle syttyviä miljoonia tähtiä, jotka ensin loistivat himmeinä ja tuikkivat sitten yhä kirkkaampina muodostaen omia tähtikuvioita. Se on onnea!

Vielä voi aamu-uinnilla istahtaa kuivatelemaan laiturille hetkeksi ja tähyillä sinisenä kimmeltävälle merelle. Taivaan ja meren sini on aina yhtä silmiä hivelevä.

Kaislikossa on jo hiukan syksyn väriä. Kaisloista kieputin hiukan erilaisen syksyisen kranssin.

Tänä viikonloppuna ilmassa on jo aavistus enemmän syksyä. Ei sekään haittaa, syksy on mukavaa aikaa.

Hvää viikonloppua, ystävät!

Perjantaiterveisin Maija