lauantai 29. lokakuuta 2016

Kurpitsatunnelmaa

Heippa hei!

Tänään teimme jo pitemmän aikaa suunnittelemamme päiväretken mökille. Merivesi on ollut kummallisen alhaalla (yli 50 cm miinuksella) ja epäilimme hiukan onko veneemme köydet olleet liian tiukalla. Ei mitään hättää ollut,  mutta kyllä köysiä oli vähän löysättävä. Tekisi mieli jo kohta nostaa vene talviteloille, mutta poikamme haluaa vielä mennä kalaan meritaimenen kiilto silmissään. Ehkä vielä menemme jonain viikonloppuna mökille yöksikin, mutta nyt jo hiukan laitettiin mökkiä talvea varten kuntoon. Aurinko paistoi tänään kirkkaasti tummien pilvien lomasta, mutta tuima pohjatuuli sai meren myllertämään kuohupäissä ja piti huolen myös siitä, että pysyimme liikkeessä koko ajan. Niin kaunista syksyistä saaristolaismaisemaa saimme ihailla auringonpaisteessa. Osassa puista oli vielä ruskalehtiä ja maassa kirkaat vaahteranlehdet saivat Nauvon pikku kirkonkylän näyttämään kuin suoraan Astrid Lindgrenin satukirjoista. Kontrastin kirkkaille syyslehdille antavat jo mustalle mullalle kynnetyt pellot. Nautin, hui, niin tunnelmallisen kaunista.

Vieteäänkö halloweenia tänä viikonloppuna, maanantaina vai ensi viikonloppuna. Taitaa olla makukysymys. Meillä oli eilen illalla halloween-partyt. Innostuin tekemään useammanlaisia kurpitsoja ja käyttämään kurpitsaa useammalla tavalla.




Leivoin kurpitsakakun hämähäkkeineen. Täytteenä kakussa oli Kinuskikissan blogista napattu lakkatäyte vaniljakiisselillä.










Italialaisesta blogista tyttäreni löysi tällaisen kurpitsaleipäohjeen. Olipa hauska ja ihan helppo toteuttaa. Omenapuunoksa toimii kantana. Leivän kaveriksi keittelen vielä juustoisen kurpitsakeiton, jonka piilotin voitaikinakannen alle.


Myös nämä jo aikaisemmassa postauksessa esittelemäni kangaskurpitsat ovat nekin italialaisesta blogista.


Pecorino romanon ja persimonin suloinen liitto.


Lauantai-iltana korkattiin glögikausi. Mielestäni glögi ei ole vain joulujuoma, vaan kylmän kauden juoma koko pimeän vuodenajan. Kaivoimme esille kaapin perukoilta glögimukit. Olipa mukava lämmitellä kohmeisia sormia takkatulen loimussa lämmin glögilasi kädessä kylmästä ja tuulisesta saaristosta palattuamme. Glögin kaverina maistuivat juusto ja hedelmät.


Hauskaa Halloweenia, milloin sitä sitten vietättekin ja ihanaa lauantai-iltaa kaikille! Muistakaahan siirtää kelloja tulevana yönä! Halit Maija

14 kommenttia:

  1. Hei ! Tulin vastavierailulle tänne sinun blogiisi. Vallan ihania ideoita täällä, kun selasin historiaa taaksepäin. Taidatte olla samanlaisia mökkeilijöitä kuin mekin.... rauhaa rakastavia luonnosta nauttien ja hyvää ruokaa tehden joskus omalla porukalla joskus ystävien. Tuota kurpitsan muotoista leipää pitää kokeilla joskus samalla Italian herkkuja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Tuija ja kiva, kun pistäydyit täällä! Juuri tuollaisista samanlaisista aineiksista koostuu meidänkin elämämme.
      Tervetuloa jatkossakin vierailulle!

      Poista
  2. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  3. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  4. Ihanat kuvat!
    Onpas upea kakku! Vähän samannäköinen kakku, kun tein viime vuonna
    halloweenina. Voit käydä blogistani katsomassa halloween kohdasta!
    Ja tuo leipä on niin upean näköinen!
    Meillä vietetään halloweenia ensi perjantaina!
    Ihanaa alkavaa viikkoa sinulle!❤️😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Sari <3 Täytyypä käydä kurkkaamassa Sinun kakkuasi.
      Mukavaa uutta viikkoa Sinulle :)

      Poista
  5. Todella ihanan tunnelmallisia kuvia, mutta ennen kaikkea vau, miten upea kakku ja leipä! Kymppisuoritus kyllä molemmissa! Mutta hui, nuo kakun hämähäkit ovat kyllä niin aidon näköisiä, että tämmöistä hämähäkkifobiasta kärsivää ihan puistattaa. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Salla <3 Joskus leipomukset onnistuvat paremmin ja joskus ... no, ei niin hyvin. Onneksi noista hämähäkeistä selviytyy syömällä :)

      Poista
  6. Tulin nyt heti vastavierailulle blogiisi. Oi, miten hienoja leipomuksia olet tehnyt.
    Mukavaa alkavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 ja kiva, että tulit kurkkaamaan blogiini!
      Hyvää uutta alkanutta viikkoa Sinulle ja terveuloa jatkossakin vierailemaan :)

      Poista
  7. Ihanaa tunnelmaa kuvissa ja hieno kakku!
    Kurpitsaleipä on niin kaunis, etten raaskisi varmasti edes syödä ja täytyypä ylipäätään todeta, että italialaiset ideat ovat oikein hienoja.

    Mökki houkuttelee meitäkin viikonloppuisin ja maalla on todella kaunista juuri nyt!
    Hyvää marraskuuta sinulle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Marianna <3
      Italialaiset kyllä keksivät monenlaista kivaa ja leipä oli niin helppo tehdä, että suruttaa raaskii syödä ja sitten voi taas leipoa uuden.
      Hyvää marraskuuta Sinulle myös :)

      Poista
  8. No, aina ei keksi mitään sanottavaa, eikä aina tarvitsekaan :)
    Grazie sorella <3

    VastaaPoista