Näytetään tekstit, joissa on tunniste halloween. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste halloween. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 17. lokakuuta 2021

Kukkiva kurpitsa

 Hei!

Lokakuu ja päässäni hyrräävät vai ajatukset kurpitsoista. Ei syksyä ilman niitä. Ne ovat jotenkin saaneet minut pauloihinsa. Oikeiden kurpitsojen lisäksi olen ommellut kankaisia kurpitsoja, joiden koristelussa vain mielikuvituksen taivas on rajana. 

Perjantaina saimme vieraaksemme ihania ystäviä. Illan teemana oli kurpitsa. Ulkona kuistin olen koristellut jo aikoja sitten näillä oransseilla, vihreillä ja valkoisilla palleroilla. Kurpitsa-alkukeiton lisäksi koristelin pöydän kurpitsoilla.  Ison, josta olin keittoon kaivertanut kurpitsan sisuksen, koristelin kukilla. Tällaisia kuvia on netti pullollaan ja niinpä minäkin halusin kokeilla, mitä saisin aikaan. Kaupasta ostin Reilunkaupan ruusuja, jotka yleensä kestävät kauan. Kaikki muu materiaali löytyi omasta pihasta ja metsästä. Kaiverrettuun kurpitsaan asetin sisälle tuorekelmulla päällystetyn oasissienen, jonka kostutin hyvin. Grillitikuilla asettelin hatun paikoilleen ja sitten vaan sommittelemaan kukkia. Hiukan kurpitsajuhlan taikuutta saa aikaan, kun asettelee kurpitsalle vielä patterikäyttöiset valot. 










Kurpitsaista lokakuun loppupuolta! Terveisin Maija 

torstai 22. lokakuuta 2020

Hui kauhistus! - Halloween! Halloween! This is halloween!

Kapea tie kiemurtelee lokakuisessa, tihkusadetta vihmovassa pimeydessä.  Mutkia, mäkiä, vastaantulevien autojen häikäiseviä valoja, pimeyttä täplittävät valot talojen ikkunoista. Tunnelma autossamme on odottavan jännittynyt ja kihelmöivä. Seuraavankaan mutkan takaa ei näy sitä mitä odotamme. Takapenkkiläiset kyselevät joko ollaan kohta perillä. Emme tiedä, on vastaus. Ajetaan vielä eteenpäin. Pysähdymme, tutkimme googlea. Sen mukaan on vieläkin jatkettava. Mäen päältä se näkymä sitten aukeaa. Olemme perillä.

Sadat, jopa tuhannet kurpitsat valaisevat halikkolaista peltomaisemaa. Kurpitsalyhtykujat, -kaaret, -linnat ja -vuoret! Kaiken yllä leijuvat kummitukset! Niin paljon jännittävää nähtävää niin aikuisille kuin lapsillekin. Vanhemman tyttären ja kahden isomman lapsenlapsen kanssa ihastelemme jokaisen kurpitsan omaleimaista ilmettä. Pieniä vauvakurpitsoja ja isompia jättiläismäisiä. Pimeydessä kulkee vastaan muitakin hämmästellen ja valokuvaten. Mukaankin saa ostaa kokonaisia ja kaiverrettuja kurpitsoja. Lyhtyjä tehdään jopa tilaustyönä. Katsojia on tullut ympäri maan.

Kurpitsapellon takana häämöttää Halikon valaistu keskiaikainen kirkko. Tunnelma on todellakin hiuksia pystyyn nostattava. Ainutlaatuinen Suomessa. Halloween on saapunut kaupunkiin!

Tätä paikkaa suosittelen lämpimästi. Kurpitsat ovat pellolla valaistuina vielä sunnuntaihin 25.10. asti. Koko komeuden on toteuttanut halikkolainen yrittäjä Esa Rannikko työntekijöineen.  Noin 80 työntekijää huolehtii kurpitsojen kaiverruksesta ja kynttilöiden sytyttämisestä ja vaihtamisesta. Ei siis ihan mikään pieni projekti. Ja kaikki tämä ihan vain Halloween townin asukkaiden ja muiden kävijöiden syksyn piristykseksi ilman pääsymaksua. Paikan löydät Salon Halikosta, Vanhan Turuntien varrelta läheltä Halikon keskustaa. 








Kuvat ovat tyttären Salla Ezzaialin ottamia.

Hauskaa halloweenin odotusta kaikille 🎃

Rakkaudella Maija 

lauantai 29. lokakuuta 2016

Kurpitsatunnelmaa

Heippa hei!

Tänään teimme jo pitemmän aikaa suunnittelemamme päiväretken mökille. Merivesi on ollut kummallisen alhaalla (yli 50 cm miinuksella) ja epäilimme hiukan onko veneemme köydet olleet liian tiukalla. Ei mitään hättää ollut,  mutta kyllä köysiä oli vähän löysättävä. Tekisi mieli jo kohta nostaa vene talviteloille, mutta poikamme haluaa vielä mennä kalaan meritaimenen kiilto silmissään. Ehkä vielä menemme jonain viikonloppuna mökille yöksikin, mutta nyt jo hiukan laitettiin mökkiä talvea varten kuntoon. Aurinko paistoi tänään kirkkaasti tummien pilvien lomasta, mutta tuima pohjatuuli sai meren myllertämään kuohupäissä ja piti huolen myös siitä, että pysyimme liikkeessä koko ajan. Niin kaunista syksyistä saaristolaismaisemaa saimme ihailla auringonpaisteessa. Osassa puista oli vielä ruskalehtiä ja maassa kirkaat vaahteranlehdet saivat Nauvon pikku kirkonkylän näyttämään kuin suoraan Astrid Lindgrenin satukirjoista. Kontrastin kirkkaille syyslehdille antavat jo mustalle mullalle kynnetyt pellot. Nautin, hui, niin tunnelmallisen kaunista.

Vieteäänkö halloweenia tänä viikonloppuna, maanantaina vai ensi viikonloppuna. Taitaa olla makukysymys. Meillä oli eilen illalla halloween-partyt. Innostuin tekemään useammanlaisia kurpitsoja ja käyttämään kurpitsaa useammalla tavalla.




Leivoin kurpitsakakun hämähäkkeineen. Täytteenä kakussa oli Kinuskikissan blogista napattu lakkatäyte vaniljakiisselillä.










Italialaisesta blogista tyttäreni löysi tällaisen kurpitsaleipäohjeen. Olipa hauska ja ihan helppo toteuttaa. Omenapuunoksa toimii kantana. Leivän kaveriksi keittelen vielä juustoisen kurpitsakeiton, jonka piilotin voitaikinakannen alle.


Myös nämä jo aikaisemmassa postauksessa esittelemäni kangaskurpitsat ovat nekin italialaisesta blogista.


Pecorino romanon ja persimonin suloinen liitto.


Lauantai-iltana korkattiin glögikausi. Mielestäni glögi ei ole vain joulujuoma, vaan kylmän kauden juoma koko pimeän vuodenajan. Kaivoimme esille kaapin perukoilta glögimukit. Olipa mukava lämmitellä kohmeisia sormia takkatulen loimussa lämmin glögilasi kädessä kylmästä ja tuulisesta saaristosta palattuamme. Glögin kaverina maistuivat juusto ja hedelmät.


Hauskaa Halloweenia, milloin sitä sitten vietättekin ja ihanaa lauantai-iltaa kaikille! Muistakaahan siirtää kelloja tulevana yönä! Halit Maija

perjantai 30. lokakuuta 2015

Happy Halloween!



Heipparallaa :)





Tuulenpuuska lakaisee pudonneita puunlehtiä kyläteitä pitkin ja vain täysikuu valaisee hetkittäin pilvien lomasta pihamaita ja ikivanhojen tammien paljaita koukeroisia oksia saaden maiseman näyttämään hopeanhohtoiselta ja aavemaiselta. Täysikuuta vasten voi nähdä lepakoiden lentelevän.
On Halloween-aika. Kylän lapset ovat pukeutuneet pikkunoidiksi ja koputtelevat talojen oville kysyen: "Karkki vai kepponen?" Kumman Sinä valitsisit?





Iloista ja tunnelmallista Halloweenia :D T. Myrskyluodon Maija