maanantai 5. joulukuuta 2016

Itsenäisyyspäivänaattona

Heippa hei!

Turha sanoa, että aika kuluu nopeasti, mutta niin se vaan tekee. Taas ollaan jo kohta aloittelemassa itsenäisyyspäivän juhlintaa ja odotellaan linnanjuhlia ja loisteliasta pukukavalkadia. Kyllä vain, huomenillalla liimaudumme telkkarin ääreen sohvalle hyvään asentoon oikein porukalla ja ihmettelemme ja ihastelemme, millaisia luomuksia onkaan ompelijoiden hyppysistä lähtenyt. Tottakai myös syömme juhlavammin ja sytytämme sinivalkoiset kynttilät.

Tänä aamuna ihmeellinen lämpöaalto puhalsi Turun seudulla. Meillä oli kahdeksan lämpöastetta ja edellisenä aamuna oli ollut pakkasta 13 astetta. Aika moista heilahtelua suuntaan ja toiseen, nimittäin jo puolilta päivin alkoivat tienpinnat uudelleen mennä jäähän. Lumet meiltä hävisivät kokonaan ja tuuli on puhallellut myrskylukemissa.

Perjantaina lähdin aamuhämärissä kampaajalle  ja oikaisin jalkaisin pienen metsikön poikki. Mikä satumainen hetki! Vastasatanut ohut lumi peitti polun ja sen varrella kuuset kurkoittelivat lumiharsoisia oksiaan polkua kohti. Hetki tuntui olevan sakeanaan tonttuja, menninkäisiä ja keijukaisia. Joka puun takaa olisi minä hetkenä tahansa voinut kurkistaa punahiippainen tonttu. Olin kuin paiskattu hetkeksi satukirjan sivuille ja lapsuuden maisemiin. Lumi natisi jalkojen alla ja olisin niin kovin tahtonut jäädä nauttimaan tuohon taijanomaiseen hetkeen, mutta askeleita oli kiirehdittävä, ettei kampaajani aikataulu olisi mennyt sekaisin jo heti aamulla. Tupsahdin katulamppujen valokeilaan ja niin hävisi myös ihana satumaa.

Lauantaina meillä vietettiin firmojen pikkujouluja. Tuo perinteinen pikkujolujuhla vietetään yhdessä tuttavapariskunnan kanssa vuorovuosina kummankin luona. Olemme kokoontuneet pikkujoulujuhlan viettoon jo yli kahdenkymmenen vuoden ajan. Harmittelimme silloin kirvesmiehen kanssa, joka on rakentanut talomme, että kaikilla muilla on firmojen pikkujoulut, mutta meillä ei. Kummallakin oli pieni oma yritys ja kuka niille nyt joulujuhlaa järjestäisi. Tuumasta toimeen ja päätimme ruveta joka vuosi kokoontumaan koko perheen voimin yhteiseen pikkujoulujuhlaan. Ensin meitä oli yhdeksän, mutta lasten kasvettua aikuksiksi, on juhlijoita jäljellä enää neljä. Hauskaa meillä on silti aina. Tänä vuonna oli meidän vuoromme toimia isäntänä ja emäntänä. Tässä mutama kuva kattauksesta. Tänä jouluna olen hullaantunut kävyistä, pähkinöistä, kuivausrummunrppyisestä pellavasta, kristallilaseista, vanhoista aterimista, kynttilöistä ja metsäisestä tunnelmasta.







Kästöitäkin on valmistunut. Olin ajatellut tehdä isommalle lapsenlapselle nämä Spiderman -sukat joko synttäri- tai joululahjaksi, mutta eräänä päivänä, kun hän tuli meille, olin unohtanut käsitön esille. Eipä voinut enää sukkia pukinpussiin sujauttaa, vaan sukat päätyivät käyttäjälle heti valmistuttuaan. Malli on napattu jostakin blogista. kuviot on jälkeenäin ommeltu silmukoita jäljentäen päälle.



Nytpä taidan lähteä saunan lämpöön sitten iltapalalle ja vielä hetki telkkarin ääressä ja aikaisin nukkumaan kahden hiukan huonosti nukutun yön jälkeen.

Tunnelmallista Itsenäisyyspäivänaattoa, ystävät! T. Maija

6 kommenttia:

  1. Kaunista kattausta! Juu, kyllä taas odotan, kuinka pääsee ihastelemaan ja kommentoimaan linnan pukuja.
    Hyvää Itsenäisyyspäivää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Mamma63 <3
      Kyllä, kerran vuodessa tuo pukuloisto on koettava :)
      Hyvää itsenäisyyspäivää!

      Poista
  2. Ihanaa satumaista kulkua aamuhämärissä. Punaisen tonttulakin näin vilahtavan puun taakse kun kertomustasi luin.
    Kauniit kattaukset olet laittanut.
    Oikein hyvää itsenäisyyspäivää Myrskyluodolle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Kristiina <3
      Todellakin tuo aamuhämy sai mielikuvituksen liikkeelle.
      Oikein Hyvää Itsenäisyyspäivää myös Ahvenanmaalle!

      Poista
  3. Kuvailit ihanasti talvista satumetsää! Tuntui kun olisin vaellellut siellä kanssasi.
    Nuo Spiderman-sukat on kerrassaan upeat <3 Meidänkin poju olisi rakastunut niihin oitis.

    Hyvää itsenäisyyspäivää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Teija <3
      Spiderman -tavarat tuntuvat olevan kova juttu pienille poitsuille.
      Hyvää Itsenäissypäivää myös Sinulle!

      Poista