Niitä helmiäispilviä katselin

Sunnuntaitervehdys Myrskyluodolta!

Kuluneella viikolla olemme saaneet ihailla mitä hienompia ja toinen toistaan kauniimpia lunnon maalauksia. Föhn-tuulen aikaansaamat helmiäispilvet ovat värjänneet aamuin ja illoin taivaanrannan väripaletin kaikissa väreissä, valtava appelsiinikuu on luonut taianomaisen maiseman noustessaan puiden takaa taivaankannelle, pakkasyön jälkeinen usva on kietonut maisemat pisimäiseen utuverhoonsa. On voinut vain hämmästellä ja ihailla.

Tänään aamu näytti öisen sateen jäljiltä harmaalta, mutta päivemmällä aurinko tulikin esiin ja lähdimme miehen kanssa pienelle kotiseutukierrokselle. Yksi kohteista oli Pyhän Jaakobin kirkko, josta kerron tässä postauksessa ja noista kahdesta muusta saatte lukea myöhemin.

Kun ajelee vanhaa 1-tietä eli nykyistä 110-tietä Salosta Turkua kohti, ohittaa Sauvoon ja Kemiöön johtavan tien risteyksen Paimion kohdalla, ylittää Paimionjoen sillan ja jatkaa vielä aavistuksen matkaansa, tavoittaa silmä tien vasemmalla puolella pikkuisen kirkon keskellä varsinaissuomalaista peltomaisemaa Kivinenän kummulla mäntyjen katveessa. Meille kirkolla on erityinen merkitys, sillä Myrskyluodon jouluhäitä vietettiin juuri tuossa piskuisessa kirkossa.

Paimion Hevonpäässä sijaitseva Jaakobin kirkon paikka on entisellä Paimionjoen suualuella, jolla oli pitkään keskeinen asema sekä paikallisten että merenkulkijoiden elämässä. Kirkko sijaitsee Kivinenän kummulla ikivanhalla kirkon paikalla ja sen alueella on sijainnut jo pakanuuden ajalla uhrilähde. Varmuudella tiedetään, että Kivinenä on Paimion vanhin kristillinen kirkonpaikka. Kirkon suojeluspyhimys, Jaakob vanhempi (patsas sakariston oven pielessä), pyhiinvaeltajien suojeluspyhimys, antaa aiheen olettaa, että kirkko olisi toivioretkeläisten perustama. Alkuperäinen puukirkko sijaitsi hautausmaan keskellä. Kirkko oli 1700-luvulla isonvihan jälkeen huonossa kunnossa ja sitä aletiin pikkuhiljaa kunnostaa. Kevätsiivouksen yhteydessä 1909 tuli riistäytyi valloilleen sakariston kamiinasta ja lyhyessä ajassa kirkko paloi maan tasalle. Nykyisen kirkon on suunnitellut arkkitehti Lars Sonck ja se oli ensi kertaa käytössä jouluaattona 1928. Jaakobin kirkkoa voidaan pitää viimeisenä kansallisromanttisen aikakauden tuotteena.

Kirkon kellotapuli on 1700-luvun loppupuolelta. Tapulissa oli kolme kelloa ja erään vanhan tarinan mukaan St Jaakobin kirkosta aiottiin tehdä emäkirkko, koska sen kellot oliva viimeeksi mainitun kirkon kelloja kuuluvammat. Lopulta päätettiin kuitenkin vain vaihtaa kellot. Yksi Jaakobin kirkon kelloista otettiin alas tapulista ja alettiin soutaa kohti emäkirkkoa, mutta Kruusilan kylän kohdalla kello kiepsahti mereen . Juhannusaaton yönä kuultiin kellon soittoa meren pohjasta. Kelloa on moneen otteeseen yritetty nostaa ylös, mutta turhaan.

Vuonna 1824 ministerivaltiosihteeri R.H.Rehbinder esitti pitäjänkokoukselle halunsa saada rakentaa kirkkotarhaan muurihaudan isävainajalleen majuri vph Reinhold Johan Rehbinderille. korvaukseksi hän luapsi lahjoittaa pienen maapalasen hautausmaata varten, mikäli se olisi tarpeen. Kellään ei ollut mitään tätä vastaan, sillä kirkkomaa oli mitättömän pieni ja lisämaa oli tarpeen. Jo samana vuonna Rehbinder rakennutti pyöreän, tiilisen ja peltikattoisen hautakammion, jonka oven yläpuolella lukee suurin messinkisin kullatuin kirjaimin: "Känslan reste denna grift för att i dess sköte förvara stoftet af vänver, hvilka i tiden ömt älskat hvarandra". Tähän mausoleumiin on haudattu majuri, vapaaherra Reinhold Johan Rehbinder puolisoineen sekä heidän poikansa ministerivaltiosiheeri ja kreivi Robert Henrik Rehbinder puolisoineen.

Näkymä kirkkomaalta Paimionlahdelle.

" Ave Maria, gratia plena, Dominus tecum, benedicta tu in mulieribus, et benedictus fructus ventris tui, Iesus. Sancta Maria, mater Dei, ora pro nobispeccatoribus, nunc et in hora mortis nostrae. Amen"

Näihin sanoihin on hyvä päättää tämänkertainen kotiseutukierros.

Leppoisaa sunnuntai-iltaa! Maija