keskiviikko 15. maaliskuuta 2017

Kevät keikkuen tulevi

Aurinkoinen tervehdys Myrskyluodolta!

Miten voikin sää muuttua niin nopeasti! Ilmeisesti ainakin näin maaliskuussa kaikki on mahdollista. Eilisillan ja yön mysrkytuuli, räntä- ja ikkunaan rummuttava vesisade ovat tipotiessään ja aurinko paistaa täydeltä terältä. Se saa mielen niin keväiseksi.



Kevättä on rinnassa heti, kun aurinko pilkahtaa. Töihin kävellessä ojien varsilla pajunkissat jo tervehtivät ja toivottavat hyvää kevättä. Lumen alta paljastuneen maan tuoksu tunkeutuu nenään ja tekee mielen iloiseksi ja tuo mieleen lapsuuden. Savupiipusta kiemurteleva savun tuoksu kuuluu ehdottomasti kevääseen. Tiaset varailevat jo kovasti kotipönttöjään ja muutama tulppaanin piippalakkikin pilkistää mullan alta. Likaiset ikkunat ja nuhjaantuneet nurkat suorastaaan houkuttelevat kevätsiivoukseen ja mieli kuplii kuin lasillinen kuohuvaa shampanjaa. Kevät, kevät, kevät! Miten tervetullut oletkaan taas pitkän ja pimeän talven jälkeen!



Maaliskuu, tuo vuoden kolmas kuukausi, tuo kevään sanoman, sanoo Kustaa Vilkuna minulle rakkaassa opuksessaan Vuotuinen ajantieto. (En ole muuten pikään aikaan lainannut hänen tietouttaan.) Sen kuluessa odotetaan maan edes hiukan paljastuvan, ja siitä on saatu koko kuukauden nimi, joka on sama kuin "maallinen kuu" eli kuukausi, jolloin maa on jo käsillä. Tätä yhdistelmää tukevat kautta Suomen hyvin yleiset sananparret, jotka asettavat maan paljastumisen maaliskuun tärkeimmäksi ominaisuudeksi. "Maaliskuu maan avaa, huhtikuu maan (jäät) huuhtoo" (Lounais-Suomi). Pohjois-Suomessa sananparsi ei tietenkään pidä paikkansa kuin poikkeustapauksissa, mikä osoittaa, että se on syntynyt lounaisimmassa Suomessa. Toisen koko maaliskuun ja kevään sään vaariinoton vanha kansa on suorittanut maalis- eli marjankuun syntyessä, siis sen taivaallisen kuun syntymähetkellä, jona on Marian päivä. Senaikaista säätä on seurattu tarkemmin kuin minkään muun kuun syntymistä, koska siitä on laskettu eteenpäin kolmen ratkaisevan kevätkuun säät. Marian päivähän on kohta käsillä ja varhaisimmillaan se on ollut juuri tänään, 15.3.,vuonna 1959. Joten nyt onkin syytä tarkkailla ilmoja ja ennustaa tämän kevään sää. Väitetään, että jos marjankuu syntyy kylmällä pohjoistuulella eli ylhäisellä tuulella tai perjantaipäivänä, tulee kolme kylmää kevätkuuta ja pitkä hidas kevät ja kesästä tulee huono maitokesä. Jos tuuli kääntyy edes kuun vastuupäivänä - siis kolmena seuraavana päivänä - etelään, alhaalle eli mereen, niin katsotaan sen parantavan uhkaava tilannetta. Mutta jos maaliskuu syntyy lauhkealla etelätuulella, niin tulee varhainen, kaunis ja lämmin kevät, josta kaikki iloitsevat. Nyt siis kuunsyntyä tarkkailemaan, sillä Marian ilmestymispäivä on 25.3., joten hyvin vielä ehtii mukaan. Harmi vain, että ilastonmuutos on tehnyt tepposiaan ja saattaa näin ollen vaikuttaa muuten niin luotettavaan tapaan ennustaa kevään säät. Siitä huolimatta tuota lauhalla etelätuulella syntyvää marjankuuta odottelen kovasti.


Kevätpuuhat alkavat pikkuhiljaa pihallakin. Omenapuita ja marjapensaita pitäisi leikata. Pikkupojille hankimme omat linnunpöntöt. Nyt niille pitäisi löytää sopivat paikat, että lintujen touhuja on helppo seurata. Mutta onko pöntöissä liian suuret reijät? Ettei vaan Tiku ja Taku pääsisi käsiksi muniin ja poikasiin. Pitäsikö jollain konstilla pienentää?

Nyt lähden leikkaamaan pelargoneja, jotka ovat talvehtineet alakerran ikkunalaudalla. Keväisten kukkien toivossa siis elellään.

Oikein aurinkoista keskiviikkopäivää Sinulle ystäväiseni! T. Maija


8 kommenttia:

  1. Aurinkoista keskiviikkoa sinullekin!
    Ihanaa, kun alkaa lämmittää!

    VastaaPoista
  2. Tänään on kyllä upea aurinkoinen päivä.
    Eilinen vesisade teki hyvää ja sulatti lunta entisestään pois.
    Kivaa, kun kevät puuhat alkaa. Odotan, että pääsen putsaamaan kukkapenkit.😀
    Mukavaa, kun on pikkupojille omat linnunpöntöt. Kiva sitten seurailla lintujen touhuja.
    Hyvää keskiviikkoa!❤❤

    VastaaPoista
  3. Aivan mahtava päivä on ollut tänään.
    Noita ensimmäisiä pihahommia kyllä odottaa innolla ja kuinka hyvältä tuntuukaan päästä niitä tekemään.
    Linnut tuovat pihalla mukavaa elämää.

    VastaaPoista
  4. Meillä on ainakin varsin vaihtelevaa säätä ja toistaiseksi kovia tuulia (etelästä lähinnä).
    Yhteen päivään mahtuu monta säätä ja pukeutuminen on haasteellista, mutta kevät marssii päättäväisesti estraadille ja luonnossa tapahtuu paljon joka päivä.

    Ihanat kuvat!

    Hyvää viikkoa sinulle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Marianna <3
      Meilläkin on sää vaihdellut kovin. Perjantaina aamulla satoi ja tuuli kovin ja iltapäiväksi sitten tuuli puhalsi pilvet ja sateen pois ja oli oikein aurinkoista. Tänään oli ihana kevätpäivä ja huomiselle on taas luvassa tuulta ja sadetta ilmeisesti kaikissa mahdollisissa muodoissa. Totta on, että paljon on jo havaittavissa kevään merkkejä.
      Hyvää viikkoa Sinulle myös!

      Poista
  5. Mukavia vanhan kansan uskomuksia! Toivosen Pappa varmaan nämäkin asiat kaikki hallitsi ;)
    Vaan tuosta ikkunanpesuhoukutuksesta en olisi niinkään varma...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö olekin! Tykkään tosi paljon. Ja nimenomaan uskon, että Toivosen Pappa on minulle ollut innoittajana näissä sääasioissa. Pitää kai hankkia semmoinen kalenteri, mistä näkee kuun syntymäpäivän, että voi ennustaa.
      Mutta ikkunanpesunhan voi unohtaakin ..., jos nimittäin ei houkuttele ja keskittyä sitten johonkin muuhun mukavampaan ;)

      Poista