lauantai 9. joulukuuta 2017

Annan päivänä

Moikka moi ystävät!

Myrsky soittaa ikkunan takana ja sade lyö suurilla pisaroilla ruutuihin. On pimeääkin pimeämpää. Nautin kynttilöiden sytyttämisestä kuistin lyhtyihin. Sytytän kynttilän myös hevoskastanjan oksaan ripustettuun lyhtyyn tuikkimaan ohikulkijoiden iloksi. Siivoilen, teen laatikoita, lämmittelen glögiä hellalla ja tunnelmoin samalla joulumusiikkia kuunnellen.



Jouluvalmistelut ovat täydessä käynnissä ja tänään Annan päivänä, ts. 10. päivän vaiheilla, on aika aloittaa lipeäkalan liotus. Kalojen liotuksen olen oppinut äidiltäni. Lipeäkala on minun joulupöytäni suurin herkku. Liotuksen onnistuminen on aina arpapeliä, koska täsmällisiä mittoja, aikoja ym. ei ole, vaan oppi on kulkenut perimätietona. Eri vuosina kalatkin ovat hiukan erilaisia, joten katsotaan, miten tänä vuonna onnistun. Olimme kauppahallista käyneet ostamassa kolme kuivakalafilettä. Nyt on aika aloittaa niiden lioitus, että ehtivät ajoissa jouluksi. Poika löi kirveellä kalat kirveellä kolmeen osaan. Saaviin laskin kylmää vettä ja palat veteen muutamaksi päiväksi likoamaan. Saavi vielä ulos, jotta vesi pysyy mahdollisimman kylmänä ja kalat säilyvät hyvinä. Kansi vielä päälle, ettei kalavaras pääse niihin käsiksi. Vesi on vaihdettavava joka päivä ja muutaman päivän kuluttua kokeillaan, joko on seuraavan vaiheen aika. Sitä jään nyt odottelemaan ja vettä vaihtelemaan.

Me saamme isomman lapsenlapsen yökylään. Tunnelmaa lauantai-iltaanne <3 Rakkaudella Maija







12 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Kiitos -A- 💝
      Leppoisaa sunnuntaipäivää sinne Saksaan 😊

      Poista
  2. Sadetta, tuulta ja pimeyttä riittää. Tulisipa edes hiukan lunta jouluksi, tai mieluiten vaikka heti.
    Sinulla on siellä jo jouluvalmistelut täydessä käynnissä. Täällä on kaikki vielä suunnitteluasteella.
    Lipeäkalaa ei meidän joulupöydässä näy, muuta kalaa kyllä. Olemme kaikki ihan hulluina graaviloheen jonka mieheni aina itse valmistaa.
    Oikein mukavaa ja kiireetöntä joulunalusaikaa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan ohueenkin lumikerrokseen olisin jouluna tyytyväinen. Saas nähdä, miten toiveidemme käy.
      Varmaan monissa joulupöydissä ei lipeäkalaa ole. Kaupasta ostettava ei ole ollenkaan sama kuin itse liotettu ja sitä taas ei varmasti kovin moni tee.
      Meillä poika pyysi, jos saisi graavata lohta ja siikaa joulupöytään, kun tulevat joulunviettoon ja sehän sopii mainiosti.
      Kunpa osaisinkin pitää kiireettömänä tämän joulunalusajan. Niin olen suunnitellut, mutta kuinka mahtaa käydä?
      Sinullekin kiireetöntä joulun odotusta Kristiina 💝

      Poista
  3. Kuulostaa oikein mukavalta! Lipeäkalaa en olekkaan koskaan itse maistanut, kun en voi allergian takia kalaa syödä:) Nuo yökyläilyt on niin kivoja♥ Leppoisaa joulun odottelua ja mukavaa toista adventtisunnuntaita♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Päde <3
      Harmillista tuollainen allergia.
      Yökyläilyt ovat niin ihania!
      Leppoisaa joulun odottelua Sinullekin!

      Poista
  4. Sellaisia puuhia siellä!
    Mukavaa viikkoa Maija!

    VastaaPoista
  5. Lipeäkalaa olen syönyt, mutta en edes tiedä, miten sitä valmistetaan. Sinulla on arvokas taito hallussasi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ansu <3
      Aika harva varmaan nykypäivänä enää edes syö lipeäkalaa saati sitä itse liottaa. Minulle perinnejutut ovat tärkeitä.

      Poista
  6. Hei Maija! Kivaa, että löysin blogisi! Ihania juttuja. Meri on minullekin voimavara ja rakas, vaikka emme aivan äärellä asukaan, se näkyy kuitenkin ikkunasta. Hyvää joulun odotusta toivoo Ulla. PS. Liitän blogisi lukulistalleni :) ja ilmottaudun lukijaksi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ulla Annika <3
      Kivaa, että löysit piskuisen blogini ja lämpimästi tervetuloa lukijakseni!
      Meillä onkin sama innoituksenlähde.
      Oikein hyvää joulunodotusta Sinulle myös!

      Poista