keskiviikko 19. kesäkuuta 2019

Piknikillä

Moi!

Viime viikolla lähdimme koko porukalla Turun Katariinanlaakson luontopolulle piknikille. Vanhempi tytär toivoi, että viettäisimme hänen syntymäpäiväänsä hiukan erilaisella tavalla. Sää oli mitä suotuisin tällaiselle juhlalle ja kaikki pienimmästä suurimpaan olivat innokkaina lähtökuopissa, kun saavuimme luontopolun parkkipaikalle. Eväsreppuihin oli pakattu monenlaista herkkua piknikalustoja unohtamatta.

Kuljimme reippaasti ihmetellen luonnon kummallisuuksia, opastetaulujen kuvia ja tekstejä, merta ja kaunista lehtometsää pähkinäpensaineen. Lopulta löytyi myös hyvä paikka levittää huovat ja eväät. Ikivanhojen tammien katveessa ja jyrkkäseinäisen kallion kupeessa itsetehdyt hampurilaiset ja makeat herkut katosivat nopeasti retkeilijöiden nälästä kurniviin vatsoihin. Katsoessani perhettäni tuossa yhteisellä piknkhuovalla iloisesti seurustellen ja herkkuja popsien tunsin sydämessäni lämpimän läikähdyksen. Miten onnellisia saammekaan olla, kun meillä on niin hyvä porukka, kuten synttärisankari asian ilmaisi. Tuohon sanontaan yhdyn täydestä sydämestäni.

Tuo piknikhetki hyttysineen sai ajatukset palaamaan myös kauas taaksepäin historiassa. Tuli tunne kuin olisimme olleet kivikauden ihmisiä yhteisellä aterialla jyrkkä kallionseinämä asuinpaikkamme suojana siellä keskellä metsää. Huvittava ajatus kai muiden mielestä.

Alkoi jo olla myöhä ja hyttysten inisevä joukko vain kasvoi. Eväät oli syöty ja oli aika kerätä tavarat reppuihin. Samalla alkoi myös pikkuisen sataa. Autoille mentäessä kilpaili vaari vielä pikkupoikien kanssa juoksussa.

Ihana retki meillä kyllä oli. Täytyy valita uusi kohde ja lähteä taas piknikille.






Hyvää juhannusaatonaatonaattoa!
Rakkaudella Maija

10 kommenttia:

  1. Ihana piknik! Oikein hyvää juhannusta koko poppoolle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kristiina ❤️Teille myös ihanaa suven juhlaa ❤️

      Poista
  2. Ihana idea!
    Kyllä tuo hyttysten ininä on ihan vihon viimeistä! Niitä on kuulemma tänä kesänä tosi paljon.
    Lämmintä loppuviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Mamma ❤️Kyllä hyttysiä nyt tuntuu olevan kiitettävästi 😬
      Sinulle myös oikein ihania kesäkuun päiviä ❤️

      Poista
  3. Teitä on todella hyvä porukka! Ihanaa, kun teillä on kaikki lapset ja vunukat lähellä! ❤️
    PS. Ettehän unohda ensi kerralla sitä puna-valkoruutuista piknik-liinaa! ��

    VastaaPoista
  4. On todellakin ihanaa❤️
    Ja se punaruutuinen liina on kyllä seuraavalla kerralla se must-juttu, joka pitää ottaa mukaan 👍

    VastaaPoista
  5. No onpas mainio idea synttäreiden viettoa ajatellen ja toki muutenkin. :) Mukavaa yhdessäoloa ulkosalla luonnosta nauttien. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos - A - ❤️Juuri näin, mukava vaihtoehto, jossa ulkoilukin hoituu samalla.

      Poista
  6. Hei Maija, olen hieman myöhään liikenteessä, mutta silti oli kivaa lukea teidän retkestänne! Ja tässähän kesää vielä riittää, joten vielä ehtii monta retkeä ja kammeta itsensä ulos pois kotitöistä ja omista nurkista :). Ihanaa kesänjatkoa Maija!

    VastaaPoista
  7. Kiitos Ulla Annika ❤️Voi, vielä ehtii tekemään monen monta retkeä.

    VastaaPoista