Viime viikolla lähdimme koko porukalla Turun Katariinanlaakson luontopolulle piknikille. Vanhempi tytär toivoi, että viettäisimme hänen syntymäpäiväänsä hiukan erilaisella tavalla. Sää oli mitä suotuisin tällaiselle juhlalle ja kaikki pienimmästä suurimpaan olivat innokkaina lähtökuopissa, kun saavuimme luontopolun parkkipaikalle. Eväsreppuihin oli pakattu monenlaista herkkua piknikalustoja unohtamatta.
Kuljimme reippaasti ihmetellen luonnon kummallisuuksia, opastetaulujen kuvia ja tekstejä, merta ja kaunista lehtometsää pähkinäpensaineen. Lopulta löytyi myös hyvä paikka levittää huovat ja eväät. Ikivanhojen tammien katveessa ja jyrkkäseinäisen kallion kupeessa itsetehdyt hampurilaiset ja makeat herkut katosivat nopeasti retkeilijöiden nälästä kurniviin vatsoihin. Katsoessani perhettäni tuossa yhteisellä piknkhuovalla iloisesti seurustellen ja herkkuja popsien tunsin sydämessäni lämpimän läikähdyksen. Miten onnellisia saammekaan olla, kun meillä on niin hyvä porukka, kuten synttärisankari asian ilmaisi. Tuohon sanontaan yhdyn täydestä sydämestäni.
Tuo piknikhetki hyttysineen sai ajatukset palaamaan myös kauas taaksepäin historiassa. Tuli tunne kuin olisimme olleet kivikauden ihmisiä yhteisellä aterialla jyrkkä kallionseinämä asuinpaikkamme suojana siellä keskellä metsää. Huvittava ajatus kai muiden mielestä.
Alkoi jo olla myöhä ja hyttysten inisevä joukko vain kasvoi. Eväät oli syöty ja oli aika kerätä tavarat reppuihin. Samalla alkoi myös pikkuisen sataa. Autoille mentäessä kilpaili vaari vielä pikkupoikien kanssa juoksussa.
Ihana retki meillä kyllä oli. Täytyy valita uusi kohde ja lähteä taas piknikille.
Hyvää juhannusaatonaatonaattoa!
Rakkaudella Maija
