maanantai 11. marraskuuta 2019

Pikkuprinsessan kastejuhla



"Ystävä sä lapsien, katso minuun pienehen. Minne käynkin maailmassa, sinä olet hoitamassa. Onni täällä vaihtelee, Taivaanisä suojelee."



Pyhäinpäiväviikonlopun sunnuntaina vietettiin kolmannen lapsenlapsemme ristiäisiä. Kastetilaisuus oli kirkossa vain aivan lähimpien läsnäollessa. Pieni joukko oli kokoontunut kirkon etuosaan kuulemaan, minkä nimen pikkuprinsessamme saa.

Pikkuisella oli päällään virkkaamani kastemekko, jota ovat käyttäneet tädit, isä ja isoveli. Nyt liitetään pukuun yksi hopealaatta lisää.



Prinsessa nukkui tyytyväisenä kummitädin sylissä koko toimituksen ajan. Vain kastamishetkenä hän heräsi hetkeksi. Tunnelma oli niin käsinkosketeltavan herkkä ja rakkautta täynnä, ettei kyyneleiltäkään voinut välttyä.

Uuteen hopealaattan saadaan kaivertaa nimet, jotka alkavat kirjaimilla E ja B ja päivämääräksi 3.11.2019.

Kirkosta suuntasimme vauvan kotiin ihastelemaan sukumme pienintä jäsentä, kahvittelemaan ja seurustelemaan.





Päivän tallennan kauniina muistona sydämeen muistojen helminauhaan. Pyydämmme Taivaanisän suojelusta Pikku-E.B:lle 👃


Kaikista kolmesta lapsenlapsestaan niin kiitollinen   Maija

10 kommenttia:

  1. Mikä kaunis kastemekko ja hieno idea tuo hopealaattojen kiinnittäminen puvun helmaan.
    Tarjoilut näyttävät myös olleen mitä parhaat ja tuo virkattu kortti on mitä suloisin.
    Onnittelut isovanhemmille ja kastelapselle perheineen <3

    VastaaPoista
  2. Kiitos, Kristiina ❤️ Toivon kastemekon kulkevan sukupolvelta toiselle ja keräävän helmaansa paljon, paljon uusia hopealaattoja ❤️

    VastaaPoista
  3. Miten kaunis kastepuku ja mikä tunnearvo! Upea kerta kaikkiaan. Ja mikä hieno idea tuo hopealaatta. Meidän kaksosista tyttären yllä oli minun vanha kastemekko ja pojallamme taas mieheni. Ihania perinteitä. Ja on ollut kastejuhlassa pöytä koreana, nam. ;) Onnea pienelle nimen johdosta. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon, - A - ❤️ Ihana perinne teillä tuo kaksosten kastemekkojuttu.

      Poista
  4. Suloinen pikku ihminen sai nimen.💗
    Kaunis on virkkaamasi ristiäismekko. Meilläkin äitini aikoinaan virkkasi ristiäismekon, joka on kiertänyt suvussa.
    Ikimuistoinen juhla tallentui varmasti sydämiin. Suloisia hetkiä toivotan pikkutytölle minäkin.

    VastaaPoista
  5. Kaunista, hempeää, herkkää, koskettavaa. Onnen tyttö! ❤️

    VastaaPoista
  6. Onnea isovanhemmille, vanhemmille ja ihanaa elämäntietä pienelle prinsessalle. Olkoon hänellä suojelusenkelit ja onni ja rakkaus mukanaan <3. Kaunis tilaisuus teillä! Koko erheellesi ja uudelle tulokkaalle toivotan ihanaa joulun odotusta!

    VastaaPoista
  7. Kiitos paljon, Ulla Annika ❤️ Ihanaa joulunodotusta sinnekin❤️

    VastaaPoista