lauantai 28. joulukuuta 2019

Bernkastel - Kuesista Cochemin kautta Mannheimiin

Heissan!

Talven kipakin pakkanen paukkuu nurkissa ja tuima Pohjolan tuuli purevoittaa säätä vielä tuntuvasti. Palaan nyt vielä Saksan matkaamme muutaman kuvan ja sanan kera.










Viimeisenä kokonaisena matkapäivänämme lähdimme kohti seuraavaa yöpymispaikkaamme Mannheimia. Ajelimme aluksi sateisessa säässä yli laitojensa tulvivan Moselin rantoja pitkin. Harmaasta säästä huolimatta tuo joki hurmaa romanttisuudellaan ja kauneudellaan joka kerta yhä uudelleen. Ja ilmestyihän lopulta aurinkokin taivaalle.

Cochemissa ylhäällä vuorella vartioi joella kulkijoita uljas linna. Tällä kertaa emme lähteneet kiipeämään ylös linnavuorelle, vaan nautimme joulutorista alhaalla joen rannassa linnan suojissa. Makuhermoja kutkutteli grillistä leijaileva bratwurstin tuoksu. Äkkiä kaikki herkuttelivatkin rasva suunpielistä tirskuen kuumasta makkarasta sämpylän välissä. Jälkkäriksi vielä vohvelia kermavaahdon ja kuumien kirsikoiden kera ja taas jaksoi jatkaa matkaa.

Viimeinen yöpymispaikkamme oli Mannheimin teollisuuskaupungissa. Muutos oli melkoinen, kun olimme vierailleet tähän asti pikkukaupungeissa ja nyt saavuimme suurkaupungin ruuhkaan ja vilinään. Hotellimme tällä matkalla oli Nyxhotelmannheim. Yllätykseksi tämä erittäin moderni ja korkeatasoinen, jopa hiukan ylellinen hotelli oli hinnaltaan kaikkein halvin tämän matkan majapaikoistamme. Tätä hotellia suosittelemme, jos matkanne joskus tuonne päin Saksaa suuntautuu. Kiertelimme illalla kaupungilla, kävimme täälläkin joulutorilla, jonne oli rakennettu jouluinen satumaa lapsille. Ihmisiä oli liikkeellä niin paljon, että kovin kauaa emme tuossa ruuhkassa viihtyneet. Joulutoreja oli jo nähty tarpeeksi. Mieli teki jo jotain suuhunpantavaa ja suuntasimme ruokapaikan etsintään. Maahanmuuttajia kaupungissa tuntui olevan varmasti lähes puolet väestöstä. Niin oli tarjolla myös paljon etnisiä ruokapaikkoja, enimmäkseen turkkilaisia. Me löysimme tällä kertaa italialaisen ravintolan.

Seuraavana päivänä varhaisen aamiaisen jälkeen oli aika lähteä Frankfurtin lentokentälle, palauttaa vuokra-auto ja lähteä kotiin. Saksa on mukava matkailumaa ja matkamme onnistui kivasti. Kotiin oli kuitenkin taas hyvä palata.

Tunnelmallisia vanhan vuoden viimeisiä päiviä Sinulle! Rakkaudella Maija



7 kommenttia:

  1. Tuollainen pikkukaupunkeja kiertävä matka on tosi mukava tapa matkustaa. Ja nuo joulutorit Saksassa ovat varmaan näkemisen arvoisia ja tunnelmallisia, vaikka lunta ei näyttänytkään olevan.
    Mukavaa vuodenvaihdetta sinulle Maija <3

    VastaaPoista
  2. Kiitos paljon, Kristiina ❤️ Pikkukaupungit ovat enemmän minun mieleeni kuin suurkaupungit. Sopivat paremmin tällaiselle maalaiselle ja tunnelma on ihan erilainen. Jourutorit ovat viehättäviä, toki toistensa kopioita, kun niitä useampia kiertää. Lunta ei noissa jokilaaksojen kaupungeissa ollut, mutta kun siirryimme jokilaaksosta toiseen vuorten yli, oli ylhäällä vuorilla lunta niin paljon, että lumiaurat mennä kolistelivat moottoritietä auraten. Toivotan Sinullekin oikein hyvää vuodenvaihdetta ❤️

    VastaaPoista
  3. Olette nähneet matkallanne niin paljon. Upeita maisemia! Cochem oli kyllä komea paikka, linna oli kyllä huikaiseva ilmestys. Mukavaa vuoden vaihdetta sinulle ja koko perheelle. :) <3

    VastaaPoista
  4. Kiitos paljon - A - ❤️ Cochem ja linna ovat todella näkemisen arvoisia. Linnassa ollaan käyty, mutta nyt ei menty, kun se vaatii aika paljon aikaa. Paljon kaunista nähtiin ja upeita maisemia.
    Teille kaikille myös oikein hyvää vuodenvaihdetta ❤️

    VastaaPoista
  5. Ihania kuvia! Varmasti tunnelmallinen reissu!
    Mukavia vuoden viimeisiä päiviä sinulle!

    VastaaPoista
  6. Kiitos paljon, Mamma ❤️ Oli tunnelmallinen reissu. Ihan taas erilainen kuin kesällä, vaikka paikka on sama.
    Mukavaa vuodenvaihdetta teille myös ❤️

    VastaaPoista