tiistai 23. helmikuuta 2021

Talven riemuja

 Heissan!

Tänä vuonna on saatu nauttia täällä maan lounaisessakin kolkassa kunnon talvesta. Kaikki mahdollinen ilo on nyt pitänyt siitä ottaa irti. 

Matot ovat saaneet lumipesun vanhan ajan tyyliin. 

Saunasta on mukava pulahtaa lumihankeen, tehdä lumienkeleitä ja katsella tähtitaivasta parinkymmen asteen pakkasessa. 

Lapset ovat päässeet laskemaan mäkeä, potkukelkkan kyytiin ja luistelemaan lähikentälle. Miten hurmaavalta tuntuu vauhti potkukelkan kyydissä!

Sukset on vielä kaivamatta esille, mutta odotan hankikantoa ja auringonpaistetta. Silloin koittaa ihmeellinen vapauden tunne, kun voi hiihtää mihin vain. 

Talviset eväsretket ovat hauskoja, kun kylmässä sormia lämmittää kuuma kaakaomuki ja voileipä maistuu niin taivaalliselle. Erilaiselle kuin kotona. 

Illalla, päivän hämärtyessä nyt jo hiukan myöhemmin, tuntuu hyvältä istahtaa takkatulen ääreen hyvä kirja kädessä. 




Oletko sinä talvi-ihminen ja nauttinut näistä talven riemuista? 

Rakkain terveisin Maija 



8 kommenttia:

  1. Ihanalta kuulostaa! Teillä on ollut kunnon pakkaskelit. Meillä ei enää lumesta ole paljoa jäljellä. Tykkään kyllä kaikista vuodenajoista, syksystä ehkä vähiten.
    Mukavaa viikon jatkumista<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kristiina ❤️
      Kauhulla katson nyt sääkarttoja, joissa luvataan vesisateita ja lämpöasteita ja meidän ihanan valkoisen talven loppua.
      Mukavaa loppuviikkoa Sinulle myös ❤️

      Poista
  2. Olen ollut riemuissani tästä talvesta - puhtaasta pakkaslumesta ja aurinkoisista päivistä! En tosin noin monipuolisesti kuin sinä ole osannut ottaa iloa irti. Mutta meidän piha on yhtä tallaroitu kuin lasten ollessa pieniä, olen näet kantanut pakkaslumeen kaikki mahdolliset tekstiilit, jotka huushollista irti saa, myös ryijyt ja kangassohvan palaset. Ihanaa!
    Ja nyt olen hädissäni, että tässäkö tämä talvi jo sitten oli! 🤦‍♀️ Loppui kovin lyhyeen! Mutta hyvä näinkin!
    Muistatko kun lapsina kaivettiin poteroita kinoksiin ja saatiin sinne kynttilänpätkiä poltettavaksi? Oli tunnelmaa, kun oli jo pimeää ja mamma ja pappa olivat navetassa. ❄️🕯💖

    VastaaPoista
  3. Kiitos syssa ❤️Voi että, teillä taatusti tuoksuu raikkaalle lumihangelle. Tuon minäkin olisin halunnut tehdä, mutta aika ei riittänyt. Onneksi matot kuitenkin saivat osansa tästä talvesta. Liian lyhyt talvi, olen ihan samaa mieltä. Ja niin muistan ne lumipoterot. Eivät unohdu ❤️❤️

    VastaaPoista
  4. Kivoja talvipuuhia!
    Itse en ole lainkaan talvi-ihminen ja odotan jo kovasti kevättä.
    Olimme kyllä pikkumiesten kanssa retkellä laavulla makkaranpaistossa.
    Kivaa helmikuun loppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Mamma ❤️ Se makkaranpaisto on sitten kivaa myös talvella ja kun seura on mitä parasta, niin kyllä kelpaa ja makkarat maistuvat niin superhyville.
      Sinullekin mukavia helmikuun viimeisiä päiviä ❤️

      Poista
  5. Ihanaa, kun tänä vuonna Suomessa on ollut 'oikea talvi'. :) En ole kuullut vielä yhdenkään valittavan, että onpa kurjaa, kun on paljon lunta. Lähipiirissäni taitaa siis olla paljon talvi-ihmisiä. :) Me saimme myös lunta tänä vuonna ja lapset nauttivat niin kauan kuin sitä kesti. Ja minä ja mies toki myös. On mukava ulkoillakin, kun on vähän pakkasta ja kuivempaa. Nyt meillä on jo ihan keväistä. Linnut sirkuttaa ja aurinkoista. Tänään fillariliike nouti polkupyöräni. Huomenna tai maananantaina on pyörä valmis kevääseen. :) <3

    VastaaPoista
  6. Oikein pysähdyin miettimään, mikä rikkaus on, kun on neljä oikein kunnollista eri vuodenaikaa.
    Nyt on harmaata ja plusasteita, on satanut vettä ja tiet ovat jo sulat. Tästä en niin välitä.
    Mutta kaipa se kevät sitten sieltä tulee. Tänä aamuna kuulin jo talitinttien titityyt.
    Kiva, että tekin olette hiukan päässeet talvitunnelmaan. Etelä-Saksassa taitaa olla jo lähes kesälämpötilat. Hiihdon MM-kisat ovat haastavassa paikassa.
    Keväinen fillariretki on sitten kivasti tiedossa 😊

    VastaaPoista