perjantai 23. heinäkuuta 2021

Rustici - rustiikkiset

Hei! Lähdimme keskiviikkoaamuna ystäviemme kanssa Vakkasuomi -retkelle juhlistamaan syntymäpäiviä. Ohjelma oli päivänsankarille yllätys. Aloitimme päivän meidän pihalla kuohuviinillä. Sen kaveriksi kuuluvat tietysti kesällä mansikat, mutta halusin rinnalle jotain suolaistakin. Tyttärellä, joka on asunut Italiassa, oli heti ratkaisu valmiina. Rustici  - niitä italialaiset tekevät aina, kun aamu aloitetaan kuohuviinillä esimerkiksi hääaamuna. 

Rusticit ovat yksinkertaisia ja nopeita tehdä ja todella hyviä. Herkullisuus piilee tietysti hyvissä raaka-aineissa. Jos haluat yllättää vieraasi, tee näitä. Rusticit sopivat myös vaikka cocktailpöytään tai brunssille. 

Näitä tarvitset:

Voi- tai torttutaikinalevyjä 

Muttin tomaattimurskaa 

Mozzarellaa 

Parmesaaniraastetta 

Mustapippuria 

Oliiviöljyä 

Koristeeksi basilikan lehtiä

Aloita valmistelu edellisenä paloittelemalla mozzarella pieniksi paloiksi ja panemalla ne valumaan siivilään jääkaappiin yön yli. Yhdestä pallosta riittää kahteenkymmeneenneljään leivonnaiseen. Seuraavana päivänä sulata voitaikinalevyjä hetki. Paloittele levyt kuuteen osaan tai ota levystä vastaavan kokoisia pieniä pyöreitä paloja muotilla. Poista mahdollisuuksien mukaan tomaattimurskasta ylimääräistä nestettä. Levitä noin teelusikallinen murskaa kullekin palalle. Laita päälle mozzarellapalat, ripottele parmesaaniraastetta, valuta päälle hiukan hyvää oliiviölyä ja mausta vielä ripauksella mustapippuria. Paista leivonnaisia 225 asteessa noin 12 minuuttia tai kunnes ovat kohonnet ja hiukan ruskistuneet. Koristele lopuksi basilikalla. Poksauta auki kuohuviinipullo ja nauti sukulaisten tai ystävien kanssa. 

En muistanut ottaa rusticeista kuvia, joten nyt vain mielikuvitus valloilleen. 

Ihania herkkuhetkiä ja aurinkoista viikonloppua! Terveisin Maija 





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti