Härkäviikot ja läpileivät ovat alkaneet. Taas ollaan kiinni arjen syrjässä. Pitkä juhlakausi monine pyhineen on ohi kuten myös herkkuruokainen joulunaika ja lämpimässä tuvassa loikoilu. Tartutaan taas työhön ja toimeen.
Mistä onkaan tullut sanonta härkäviikot? Taas kurkkaan Kustaa Vilkunan Vuotuiseen ajantietoon. Lounais-Suomen entisaikaiset ajojuhdat, vetohärät, oli jälleen iestetty (valjastettu) ja käyty ulkotöihin. Vetohärkien käytöstä on edelleen muistona Hämeen Härkätie-nimi, joka on vanha Turusta Hämeenlinnaan johtava maantie.
Läpileipä nimitys tarkoittaa reikäleipää. Suomen leipäkulttuuri on perinteisesti kahtiajakautunut. Lännessä syötiin kuivattua reikäleipää ja idässä pehmeää ruislimppua. Loppiaisen mentyä otettiin taas pirtin leipäorsilta kuivuneet reikäleivät joulun herkkujen jälkeen ruokapöytään.
Samoilla linjoilla elelemme nykypäivänäkin. Joulun suklaiden, kinkkujen, laatikoiden, kalojen, kakkujen ja torttujen jälkeen moni haluaa siirtyä kevyempiin ruokiin. Jouluaikana on loikoiltu ja lueskeltu kirjoja. Nyt halutaan taas ruveta enemmän liikkumaan ja aloitellaan kokonaiset työviikot.
Härkäviikot ovat alkaneet kovilla pakkasilla. Eletään todellista sydäntalven aikaa. Pientä lauhtumista ilmeisesti on tiedossa, mutta varsinaista loppua pakkasille ei näy. Pakkasessa hytisevä luonto on lumoava, todella pysähtyneen tuntuinen, talvisessa, joskin kovin vähälumisessa asussaan. Puut kauniita huurrepuvuissaan. Luonnon eläimet ovat paenneet pakkasta metsän suojaan. Lintuja pitää kuitenkin muistaa ahkerasti ruokkia ja lintulaudalla vieraileekin runsaasti erilaisia tiaisia, tikka ja mustarastas. Kotirusakolle olemme jo monena talvena vieneet porkkanoita talon nurkalle ja niitä se tulee etsimään joka päivä hämärän saapuessa. On muuten komea rusakko :)
Mukavaa pakkasperjantai-iltaa! t. Maija
