maanantai 23. toukokuuta 2016

Toukokuinen viikonloppu saaristossa

Heippa!

Vihdoinkin olemme käynnistäneet mökkikauden. Kylmyyden, sairauden ym. asioiden johdosta pääsimme lähtemään mökille vasta nyt.

Lauantaiaamu valkeni niin kauniin aurinkoisena, että päätimme pakata kassiin hiukan evästä ja vaatetta ja suunnata auotmme kohti Houtskaria. Paraisten rannassa lauttajonossa oli paljon muitakin. Galtbyssä viimeistä lauttaa odottaessamme söimme kevään ensimmäiset jätskit.

Mökillä puuhailimme monenmoista saadaksemme kaikki tavarat paikoilleen talven jäljiltä ja myös siivoilimme hiukan. Lauantain MM-jääkiekko-ottelu sai meidät istahtamaan telkkarin ääreen jännittämään Suomen puolesta ja hyvinhän siinä pelissä kävi. Peiliä katsellessa lämmitimme paljua ja saunaa ja kevätilta oli jo pitkällä, kun vihdoin kömmimme saunan lauteille.

Saunoimme kaikessa rauhassa, minä heitin talviturkin (vesi + 10) ja istuskelimme paljun lämpimässä ihaillen pikkuhiljaa hämärtyvää toukokuista iltaa. Ihailimme laskevan auringon varjäämää taivanrantaa ensin persikan värisenä sitten vesimelonin punaisena ja lopuksi tummana luumuna. Niin kaunis maalaus. Kuuntelimme kesän ensimmäisten hyttysparvien ininää, merikotkien tanssia, joutsenparin iltauintia, tyynen illan linnunlaulua ja käen kukuntaa, jollaista emme ennen olleet kuuleet. Se kun ei tuntunut loppuvan ollenkaan. Niin kaunista kaikki.

Aamun aurinko lämmitti mukavasti laituria, kun aamupulahduksen jälkeen kuivattelin itseäni. Hiljaista eikä kiirettä minnekkään. Rauhallinen aamupala terassilla auringon lämmössä. Pientä puuhastelua vielä ja sitten lauttarantaan.



Matkalla peuralauma ihmetteli meitä muutaman metrin päässä tiestä. Eipä siinä paljon ehtinyt zoomaillakuvaa ottaessa.



Saaristosta puut kuljetetaan tällaisella proomulla. Proomu odotti lastausta Houtskarin rannassa.

Lauttajonoa oli Nauvossa melkoisesti. Ehdimme kuitenkin hyvissä ajoin kotiin, sillä pitihän se nenä taas liimata kiinni tv-ruutuun illan jääkiekkomatsia varten. No huonostihan siinä kävi. Mutta kai se hopeakin sitten joskus myöhemmin tuntuu hyvältä.


Tänään olimme lapsenlapsen päiväkodin kevätjuhlissa. Voi mikä ihana tunnelma siellä olikaan!

Aurinkoisia toukokuun päiviä! T. Maija




7 kommenttia:

  1. Ihanaa tunnelmointia, tosi kauniisti kirjoitettu teksti! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että pidit. Kiitos!
      Voi tunnelma siellä on sellainen, ettei tarvitse kuin antaa sille sanat.

      Poista
  2. Tunnelmat välittyivät hienosti! Kaunista!

    Minäkin jännitin jääkiekkoa ja sohvan kisakatsomossa heilui lippukin, mutta huonosti kävi. Onhan se hopeakin hieno, mutta poikien pettymys oli niin karvas, että harmitti heidän puolestaan.

    Hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli tuo lopputulos niin iso harmi, kun siihen saakka pelit olivat sujuneet tanssin lailla. Ja totta totisesti poikien harmi käsin kosketeltavaa. No ensi kerralla sitten taas toivottavasti onnistuu paremmmin. Nyt oli ehkä valitettavasti todettava, että tällä kertaa parempi vei voiton.

      Poista
  3. Kiitos, sysseli, niiiiiiin ihanista tunnelmista taas kerran! Ei se oikeiden sanojen antaminen niin helppoa aina ole, vaikka kokeekin mahtavia!
    Mikäs niitä käkiä niin nyt kukuttaa! Minäkin kuuntelin eilen aamulla metsässä, ja sain tulokseksi yli 50! Sitten laskuni meni sekaisin ja päätin, että se kyllä riittää hyvinkin mulle! ;)

    VastaaPoista
  4. Kiitos! Kiva, että tunnelma välittyi. Joskus sanat vain tulevat itsestään. Väkisin on vaikea saada mitään aikaiseksi.
    Kai noita käkiä tämä kevät kukuttaa. En edes ruvennut laskemaan, kun kukunta oli aivan taukoamatonta. Sekaisin olisin kuitenkin mennyt. Varmasti määrä riitti ja hyvä määrä on tuo 50. Tuntuu, että täällä saaristossa on superpaljon käkiä.

    VastaaPoista
  5. Kiitos! Kiva, että tunnelma välittyi. Joskus sanat vain tulevat itsestään. Väkisin on vaikea saada mitään aikaiseksi.
    Kai noita käkiä tämä kevät kukuttaa. En edes ruvennut laskemaan, kun kukunta oli aivan taukoamatonta. Sekaisin olisin kuitenkin mennyt. Varmasti määrä riitti ja hyvä määrä on tuo 50. Tuntuu, että täällä saaristossa on superpaljon käkiä.

    VastaaPoista