tiistai 27. marraskuuta 2018

Sukkia ja ensilunta

Heippa!

Eilen aamulla piti oikein hieraista silmiä, kun vedin verhoja sivuun. Katot, oksat ja maa olivat ohuen lumipeitteen valkaisemia. Kaunis lumikuorrutus on vieläkin pysynyt sulamatta. Aamulla kävimme ystävän kanssa koiraa ulkoiluttamassa ja teimme reippaan, hyvää mieltä tuottavan metsälenkin. Kuu möllötti vielä taivaalla  vaikka päivä oli jo valjennut. Aivan satumaisia maisemia oli metsässä. Muutaman kuvan ehdin napata.




Näin kauniin siniset olivat maisemat marraskuun lopussa.


Villasukkia on tullut tehtyä syksyn aikana telkkaria katsellessa. Pöllösukat tein molemmille Muruille. Toiset ehtivät vain jo muuttamaan. Isompi Muru toivoi tällaisia Batman - sukkia ja pitihän ne tehdä. Malli löytyi netistä. Kangaskaupassamme on myynnissä myös hiukan lankoja. Kirjoneulesukat syntyivät kuin itsestään yhdestä langasta. Langan merkki oli muistaakseni Katia. Oli hauska seurata, miten kuviot neuloessa muodostuivat.

Tänään vanha sänky sai jo ensimmäisen varsinaisen maalikerroksen. Taas se hiukan tuli valkoisemmaksi.

Aurinkoisenmakuista talvipäivää Sinulle 💕 Rakkaudella Maija

12 kommenttia:

  1. Kauniita kuuraisia törröttäjiä!
    Maisema on nyt kaunis.
    Oletpa tehnyt hyvännäköisiä sukkia.
    Pirteää viikon jatkoa!

    VastaaPoista
  2. Kiitos Mamma 💕 Ihanan kuurainen ja valkoinen on nyt maisema mustan ja harmaan jälkeen.

    VastaaPoista
  3. Hienot kuvat! Kauniita villasukkia!❤️
    Oli kyllä ihanaa, kun saatiin vähän lunta.
    Hyvää viikon jatkoa!❤️

    VastaaPoista
  4. Kiitos Sari ❤️ Ensilumi oli mukava piristys pimeyteen, vaikkei pimeys minua harmitakaan.
    Sinulle myös oikein kivaa loppuviikkoa ❤️

    VastaaPoista
  5. Samanlaisia maisemia ja tunnelmia koin minäkin aamulenkillä, aivan mahtavaa! ��
    Mutta mun murut ovat jo isokenkäisempiä - olen kutonut kokoa 39! ����

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi 💗 Niistä maisemista pitää nyt nauttia niin kauan, kun niitä on.
      Kyllä meidän murujenkin jalat vauhdilla kasvavat. Nyt vielä kuitenkin sukat valmistuvat sukkelaan❤️

      Poista
  6. Ei voi mitään...kyllä kesäihmisenkin pitää myöntää, että kun talvella on kaunista, niin on todella kaunista. Ihanat kuvat! Ja skat :) niin lämpimän näköiset :). Olisi mahtavaa jos tuota maisemaa löytyisi tänä jouluna. Mukavaa tulevaa ensimmäistä adventtia <3.

    VastaaPoista
  7. Kiitos Ulla Annika 💕 Todella kauniita voivat talvimaisemat olla ja kovasti odotan edes huurteesta valkeaa joulumaisemaa.
    Hyvää ensimmäistä adventtia Sinullekin ❤️

    VastaaPoista
  8. Wau mitkä Batman-sukat! Olet taitava. :) Hyvää itsenäisyyspäivää Suomeen!

    VastaaPoista
  9. Kiitos -A-💕
    Hyvää viikonloppua sinne Saksaan 💕

    VastaaPoista
  10. Oi miten kaunista talvimaisemaa ja niin ihania sukkia♥ Olet kyllä niin taitava! Ihanaa joulun odottelua sinne teille♥

    VastaaPoista
  11. Kiitos Päde 💕
    Tänään talvimaisemat ovat taas kertaalleen menneet ja vettä sataa kaatamalla. Oma tunnelmansa on siinäkin, joskin kovin odottelen valkeaa joulua.
    Teille sinne myös oikein, oikein ihanaa joulunalusaikaa 💕

    VastaaPoista