sunnuntai 21. helmikuuta 2021

Helmikuinen saaristo

 Hei!

Teimme viime viikonloppuna päiväretken mökille ihan vain tarkastamaan, että kaikki on hyvin ja siinä samalla saimme mukavan retkipäivän. Aamulla pakattiin eväsvoileivät, kahvit ja kaakaot koriin ja sitten matkaan. Näin talviaikaan aikataulu kannattaa suunnitella hyvin, ettei tarvitse kylmässä odotella turhan kauan lauttoja, sillä esimerkiksi Korppoon ja Houtskarin välinen lautta ajaa aika harvakseltaan.

Aamu oli valjennut aurinkoisena. Usva peitti pellot siellä täällä. Keli oli kuitenkin todella liukas kuuran vuosi, joten oikein varovasti piti ajella täällä mantereella ja sisäsaaristossa. 

Meri on jäätynyt lähes kokonaan salmien sulapaikkoja lukuunottamatta. Pilkkijöitä näkyi jonkin verran ja aika uhkarohkeissakin paikoissa. Maisemat olivat kerrassan lumoavia. Vitivalkoisilla pelloilla oli runsaasti peurojen ja kauriiden jälkiä. 

Eväät maistuivat lautassa hyvälle merimaisemia ihaillen. Nautimme matkasta toden teolla.

Mökki uinui talviuntaan, mutta kovasti sinne teki mieli jo. Kohta varmaan täytyy aloittaa mökkikausi. Avannonkin saisi tehtyä siihen ihan oman laiturin päähän. Nyt jo mietin, miten ihana tunne on, kun keväällä haahkat ovat saapuneet ja kukertavat omaa soidinlauluaan lintuluodolla tyynessä kevätillassa, ilma on raikas ja kevyt hengittää ja taivas on korkealla. Jäät paukkuvat enteillen kohta koittavaa avovesikautta. Saariston talven hiljaisuuden jälkeen kaikki tuntuu niin ihmeelliseltä ja uudesti syntyneeltä.

Vielä pitää hiukan malttaa. Kohta se kevät tulee, mutta nautitaan vielä talven ihanuuksista. 





















Onko Sinulla jo ajatukset keväässä?

Rakkain terveisin Maija 

4 kommenttia:

  1. Mukavaa olla kuvien kautta mukana talvisessa Suomessa. :) Ehkä ensi talvena pääsemme jo... Vaikka kyllä täytyy sanoa, että kevät on päällimmäisenä mielessä. Viikonloppuna oli niin kauniin aurinkoista, että väistämättä sitä ajatteli jo kukkien ostamista parvekkeelle sekä parvekkeen pesua ylipäänsä, heh. Mutta maltetaan nyt vielä hetki kuitenkin. On aina kiva lukea teidän retkistänne. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon - A - ❤️
      Varmasti ensi talvena jo pääsette tulemaan tänne.
      Sinulla onkin siellä jo oikein kunnolla kevättä rinnassa. Äkkiä se kevät sieltä tulee.

      Poista
  2. Kaunista!
    Kyllä omat ajatukseni ovat jo niin keväässä ja toivon todella, että kovat pakkaset ovat jo ohi.
    Heleää helmikuun loppua!

    VastaaPoista
  3. Kiitos paljon Mamma ❤️
    Saaristo on kaunis kaikkina vuodenaikoina.
    Huomiseksi luvataan lumipyryä, mutta kaiketi maaliskuu alkaisikin ennusteiden mukaan jo lauhemmassa säässä.

    VastaaPoista