Tätä ihan tavallista syksyisen sään värittämää viikkoa aloittelin puolukkametsässä. Niin kovin alkoi tehdä mieli puolukkahilloa, sillä viimevuotiset hillot on jo syöty, että päätinkin hetken mielijohteesta muuttaa suunnitelmia ja lähteä metsään. Jos on kiva tehdä välillä jotain erikoisempaakin, nautin aivan valtavasti myös ihan tavallisesta arjesta ja sen puuhailuista. Myös silloin tulen hyvin onnelliseksi ja tyytyväiseksi.
Metsä on ollut aina elämässäni tärkeällä sijalla. Pienestä pitäen metsässä on äidin, isän ja sisarusten kanssa käyty marjassa, sienessä, vihtoja tekemässä, leikkimässä ja milloin mitäkin.
Tällainen syyspäivä kuin tänään täällä Turun seudulla oli, on oiva päivä lähteä puolukkametsään. Minä, joka kuollakseni pelkään käärmeitä ja joka toimin kuin käärmemagneettina, olin lähes melko varma, että tällaisena jo hiukan kirpeänä päivänä pohjoistuulen puhallellessa käärmeet pysyisivät kotikoloissaan. Ja niinhän ne taisivatkin, sillä yhtään en ainakaan nähnyt. Sen sijaan nautin täysin siemauksin tuulen suhinasta puiden latvoissa. Vedin syvään henkeä ja tunsin kostean metsämaan voimakkaan tuoksun. Katselin tummia pilvenmöhkäleitä taivaalla. Sain muutaman pisaran vettä niskaani ja katseellani jo etsin lähintä suurta kuusta, jonka oksien suojaan lähtisin sadettta pitämään. Kuuntelin kurkien huutoa. Nytkö nekin jo lähtevät, mietin hiukan haikeutta ja alakuloa mielessäni.
Puolukoita ei tarvinnut ollenkaan etsiä, vaan niin kuin mustikoita oli kesällä mättäät sinisenään, niin ovat nyt mättäät punaisenaan puolukoita. Ja suuria ovatkin. Nauttineet kesän sateista. Ei siis ole ollut ollenkaan huono sää marjasadon kannalta.
Poimiessa on aikaa miettiä niitä näitä. Yksi asia, jonka joka syksy muistan polukkametsässä on se, miten keskikoulussa 1970-luvun alkupuolella piti jokaisen oppilaan viedä kotitaloustunnille puoli litraa puolukoita, jotta niitä voitiin sitten talven aikana hyödyntää kokkailuissa. Tuota muistellessa tuee aina niin kodikas olo, vaikka sen aikainen kotitalousluokka ei niin kauhean kodikas näin jälkeen päin ajateltuna ollutkaan 60-luvun tyylisine sisutuksineen. Muistaakohan joku muu vieneensä marjoja kouluun kotialoustunteja varten?
Minusta tuollainen marjojen poimiminen ja kouluun vieminen olisi oikein hyvä idea vielä nykyäänkin. Ilmeisesti jossakin näin tehdään, koska radiotoimittaja piti kovin ihmeellisenä juttuna, että kouluun on marjoja vietävä.
Ajatusten siivittämänä ämpärini olikin täyttynyt vauhdilla ja oli aika lähteä kotiin päin, jos vielä mieli jaksaa kantaa sato perille asti.
Nyt vain roskat marjoista pois ja hillon keittoon. Tätä hillosokerin kera keitettyä puolukkahilloa meidän perheessä kuluu talven mittaan mahtava määrä, sillä sitä on lähes aina pöydässä. Ei ole montaa ruokalajia, jonka kylkeen puolukkahillo ei sopisi.
Ihanaa alkanutta viikkoa, ystäväiseni :)
