Näytetään tekstit, joissa on tunniste kurki. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kurki. Näytä kaikki tekstit

maanantai 7. syyskuuta 2015

Puolukkametsässä ja matkasuunnitelmia

                                                    Heissan!


Tätä ihan tavallista syksyisen sään värittämää viikkoa aloittelin puolukkametsässä. Niin kovin alkoi tehdä mieli puolukkahilloa, sillä viimevuotiset hillot on jo syöty, että päätinkin hetken mielijohteesta muuttaa suunnitelmia ja lähteä metsään. Jos on kiva tehdä välillä jotain erikoisempaakin, nautin aivan valtavasti myös ihan tavallisesta arjesta ja sen puuhailuista. Myös silloin tulen hyvin onnelliseksi ja tyytyväiseksi.


Metsä on ollut aina elämässäni tärkeällä sijalla. Pienestä pitäen metsässä on äidin, isän ja sisarusten kanssa käyty marjassa, sienessä, vihtoja tekemässä, leikkimässä ja milloin mitäkin.

Tällainen syyspäivä kuin tänään täällä Turun seudulla oli, on oiva päivä lähteä puolukkametsään. Minä, joka kuollakseni pelkään käärmeitä ja joka toimin kuin käärmemagneettina, olin lähes melko varma, että tällaisena jo hiukan kirpeänä päivänä pohjoistuulen puhallellessa käärmeet pysyisivät kotikoloissaan. Ja niinhän ne taisivatkin, sillä yhtään en ainakaan nähnyt. Sen sijaan nautin täysin siemauksin tuulen suhinasta puiden latvoissa. Vedin syvään henkeä ja tunsin kostean metsämaan voimakkaan tuoksun. Katselin tummia pilvenmöhkäleitä taivaalla. Sain muutaman pisaran vettä niskaani ja katseellani jo etsin lähintä suurta kuusta, jonka oksien suojaan lähtisin sadettta pitämään. Kuuntelin kurkien huutoa. Nytkö nekin jo lähtevät, mietin hiukan haikeutta ja alakuloa mielessäni.

Puolukoita ei tarvinnut ollenkaan etsiä, vaan niin kuin mustikoita oli kesällä mättäät sinisenään, niin ovat nyt mättäät punaisenaan puolukoita. Ja suuria ovatkin. Nauttineet kesän sateista. Ei siis ole ollut ollenkaan huono sää marjasadon kannalta.



Poimiessa on aikaa miettiä niitä näitä. Yksi asia, jonka joka syksy muistan polukkametsässä on se, miten keskikoulussa 1970-luvun alkupuolella piti jokaisen oppilaan viedä kotitaloustunnille puoli litraa puolukoita, jotta niitä voitiin sitten talven aikana hyödyntää kokkailuissa. Tuota muistellessa tuee aina niin kodikas olo, vaikka sen aikainen kotitalousluokka ei niin kauhean kodikas näin jälkeen päin ajateltuna ollutkaan 60-luvun tyylisine sisutuksineen. Muistaakohan joku muu vieneensä marjoja kouluun kotialoustunteja varten?

Minusta tuollainen marjojen poimiminen ja kouluun vieminen olisi oikein hyvä idea vielä nykyäänkin. Ilmeisesti jossakin näin tehdään, koska radiotoimittaja piti kovin ihmeellisenä juttuna, että kouluun on  marjoja vietävä.


Ajatusten siivittämänä ämpärini olikin täyttynyt  vauhdilla ja oli aika lähteä kotiin päin, jos vielä mieli jaksaa kantaa sato perille asti.

Nyt vain roskat marjoista pois ja hillon keittoon. Tätä hillosokerin kera keitettyä puolukkahilloa meidän perheessä kuluu talven mittaan mahtava määrä, sillä sitä on lähes aina pöydässä. Ei ole montaa ruokalajia, jonka kylkeen puolukkahillo ei sopisi.






Viikonlopulla teimme tyttäremme kanssa valmiit reittisuunnitelmat Sisilian- matkaamme varten. Aika täysinäisiä päivistä taitaa tulla. Ehdimmeköhän kaiken, mitä olemme suunnitelleet?

Ihanaa alkanutta viikkoa, ystäväiseni :)

lauantai 29. elokuuta 2015

Kurjenrahkan kansallispuistossa - kappale kauneinta Suomea

                                                                   Hei taas!


Tänään rannikolla ja saaristossa vietetään perinteisesti muinaistulien yötä tai mökkikauden päättäjäisiä eli venetsialaisia. Mieheni lähti kaveriporukalla Ahvenanmaalle jonnekin kauas ulkomerelle kalaan ja yöpymään oikein todellisessa kalamajassa puuttomalla luodolla. Toivottavsti säät ovat siellä suotuisat, ainakin niin säätiedotus lupaili.

Emme siis ole viettämässä tätä tunnelmallista elokuun iltaa mökillämme, vaan minä vietän viikonlopun kaupungissa. Saan kuitenkin tosi hyvää seuraa, kun lapsenlapsemme tulee yökylään. Tiedossa on saunomista ja hampurilaisateriaa :)

Tässä, kun tuo syksy jo antaa itsestään aavistusta, palaa mieli vielä alkukesään. Silloin teimme mieheni kanssa päiväretken Kurjenrahkan kansallispuistoon, jonne saimme mukaamme tutun ja rakkaan oppaan. Voi ihanaa tuota alkukesää! Kaikki oli silloin niin tuoretta ja niin ihanan raikkaan vihreää.

Vierailu täällä Kurjenrahkan kansallipuistossa aloitti kesämme kansallipuistovierailut, sillä kuten jo aikaisemmassa postauksessa olen kertonut, vierailimme myös Saaristomeren kansallispuistossa. Kyllä Suomen luonto on kaunista!






Vuonna 1998 perustettu Kurjenrahkan kansallispuisto käsittää noin 2900 hehtaarin suuruisen alan varsinaissuomalaista metsämaata. Alueella on laajojen keidassoiden ohella seudulle tyypillistä suo- ja metsämosaikkia ja mustanpuhuvia suojärviä.




                                                         Suo siellä, vetelä täällä.






Päädyimme tekemään Savonjäven kierroksen, jolle pituutta kertyi kuutisen km ja rauhallisesti matkaa taittaen, valokuvaten, maisemia ihastellen ja luontoa tarkkaillen aikaa kului muutama tunti. Kansallispuiston alueelle sijoittuu Kuhankuonon retkeilyreitistö, joten reittejä on valittavissa useampia eri pituisia.



Kansallispuisto sijaitsee Turusta vain noin 35 km pohjoiseen, jonne on melko hyvä bussiyhteys. Metsähallituksen hallinnassa oleva Kurjenrahka sijoittuu seitsemän kunnan alueelle, jotka kaikki kohtaavat tällä rajakivellä. Kunnat ovat Aura, Masku, Mynämäki, Nousiainen, Pöytyä, Rusko ja Turku.


Alueeella olevan luontotuvan umpäristö on rakennettu liikuntaraijoittelisille sopivaksi, joten lastenvaunujen ja -rattaiden ja pyörätuolin kanssa on myös mahdollisuus nauttia luonnostamme. Pysäköintialueelta johtaa esteetön reitti Kuhankuonon rajakivelle.




Kauempana reitistöllä kuljetaan pitkospuita pitkin, jotka ovatkin hyvin tarpeelliset esteettömään kulkuun märällä ja upottavalla suoalueella.


                                                                   Tupasvilla



                           Suomuurain eli hilla eli lakka, rakkaalla lapsella on monta nimeä.





                                                              Korvasienien aikaan


Matkan varrella keskellä metsää on muistomerkki, joka on pystytetty täällä Kansalaissodan aikana henkensä menettäneen seitsemääntoistavuotiaan Ahti Jalosen muistolle.



Viime sodan aikana käpykaartilaiset pitivät tällä paikalla keskellä metsää majaansa korsussa asuen. Elantonsa ansaitakseen he tekivät vihtoja ja luutia, jotka tukijoukot möivät Turun torilla. Tukijoukot huolehtivat heille tänne myös ruuan.


Suopursu, joka käyntimme aikana oli vielä nupussa, kasvaa alueella hyvin, hyvin laajoina kasvustoina. Voin vain kuvitella tyynenä kesäiltana sen huumaavan tuoksun, kun nuo miljoonat nuput aukeavat kukkaan.



Joskus puu kasvaa näin veikeästi, kun kasvuhalu on kova koetusta myrskystä huolimatta.



                                      Paikka paikoin aluskasvillisuus on hyvinkin rehevää.




                                      Onkohan kaarhu käynyt tönkimässä, vai kuka?



                                                 Jättiläisen Raisiosta tänne heittämä kivi?



                                                 Jotkut kasvit tyytyvät vähään.


                        Vaivaiskoivu on tyypillinen alueen kasvi ja viihtyy hyvin näillä soilla.










Savojärven rantaa. Päivän kova tuuli sai järven pintaan kunnon aallokon. Rannalla meille pidettiin kansallispuistoaiheinen tentti, jossa pärjäsimme suorastaan loistavasti, myös kuulustelijan mielestä :)


                                                             Luonnonoikkuja



Kurjenrahkan kansallispuistossa saa:
- liikkua jalan, hiihtäen, soutaen, ja meloen
- poimia marjoja ja sieniä
- onkia ja pilkkiä
- tehdä avotulen ja leiriytyä niitä varten osoitetuilla paikoilla

Sen sijaan ei saa:
- tehdä avotulta metsäpalovaroituksen aikaan
- pitää lemmikkieläimiä vapaana
- ajaa moottoriajoneuvoilla muualla kuin siihen osoitetuilla teillä
- roskata ja vahingoittaa rakenteita




Tuolloin kukki tuomi.....voi sitä ihanaa tuoksua. Tulee kansakoulun kevätjuhla mieleen. Siellä oli aina tuomenkukkia maljakossa.


                                                              Metsäorvokinsineä


                            Kurjenpesän luontotuvassa esitellään kurjen elämää ja suoluontoa.




                        Näin valtavilta näyttävät kurkiemon jalat  kurjenpoikasen silmissä.




                                        Ja noin hirmuisen korkealta emo pikkuistaan katselee!




Kyllä kierroksen päätteeksi maistui makkara, voileipä, kahvi ja kaakao hyvältä :) Sitten roskat reppuun ja kotia kohti!                      

Suuret kiitokset oppaalle hyvästä opastuksesta, mielekiintoisista tarinoista ja erittäin kivasta pävästä luontoäidin syleilyssä :)