Hilloja ja marjahyytelöitä

Heissan ystäväiseni!

Kesä rimpuilee vielä syksyn otteessa. Potkii ja haraa vastaan. Ei. Ei vielä. Anna minun vielä mennä! Anna vielä hetki kirmata auringossa ja varjoissa, rannalla ja metsissä, hyppiä ja juosta, hulutella. Se huutaa. Mutta syksy on jo tarttunut kesän kaulukseen koukkuisilla sormillaan ja kiskoo vastaan hangoittelevaa kesää. Nyt on minun vuoroni. Nyt astun minä estraadille. Ja vaikka kesä vielä viimeisillä voimillaan juoksentelee auringon täplittämällä pihamaalla, voi syksyn jo aistia. Se puhaltaa posket pullollaan puissa. Se saa aamu-uinnille menevän uimarin jo hiukan hytistelemään. Se antaa aamuisen kasteen viipyillä pidempään ja pidempään mustikanvarvuissa. Se saa puiden lehdet kellastumaan ja varisemaan pois. Syksy naurahtaa tyytyväisenä ja tietää viimein voittavansa.

Pikkuhiljaa on ruvettava kantamaan puita sisään ja lämmittelemään takkatulen loimussa. Nyt on kuitenkin aika tehdä erilaisia hilloja ja hyytelöitä. Keittiö on tuoksuja tulvillaan, kun padat porisevat liedellä.

Puolukkametsäretken saaliista keittelin puolukkahilloa. Keitin myös mustaherukoista cassishyytelöä, josta osan maustin kuivalla mintulla. Uskomattoman hyvää tuli keitoksistani. Sopii varmasti broileri- ja muidenkin liharuokien seuraksi. Kiva on myös viedä vaikka purkillinen hyytelöä tai hilloa tuliaisiksi. Jouluakin voi jo hiukan miettiä syksyn satoa säilöessä. Taidan tehdä vielä lisää tuota cassishyytelöäkin ja puolukkahilloa ei nyt ainakaan ole vielä tarpeeksi.

                                                    Onhan näitä nyt jo aika paljon.

Mökillä teimme viikonloppuna puuhommia ja tunnelmoimme kynttilänvalossa. Luonto on jo niin hiljainen, että korvissa soi. Enää eivät kurjetkaan huutele pesällään kotilahdellamme. Yö on sametinmusta ja taivas niin täynnä tähtiä, etteivät ne meinaa sinne kaikki mahtua.

Olemme tänän viettäneet tapaamisemme 40-vuotispäivää mieheni kanssa. Silloin  40 vuotta sittenkin oli kaunis ja lämmin syyssää.

Hyvää sunnuntai-iltaa :)

Puolukkametsässä ja matkasuunnitelmia

                                                    Heissan!


Tätä ihan tavallista syksyisen sään värittämää viikkoa aloittelin puolukkametsässä. Niin kovin alkoi tehdä mieli puolukkahilloa, sillä viimevuotiset hillot on jo syöty, että päätinkin hetken mielijohteesta muuttaa suunnitelmia ja lähteä metsään. Jos on kiva tehdä välillä jotain erikoisempaakin, nautin aivan valtavasti myös ihan tavallisesta arjesta ja sen puuhailuista. Myös silloin tulen hyvin onnelliseksi ja tyytyväiseksi.

Metsä on ollut aina elämässäni tärkeällä sijalla. Pienestä pitäen metsässä on äidin, isän ja sisarusten kanssa käyty marjassa, sienessä, vihtoja tekemässä, leikkimässä ja milloin mitäkin.

Tällainen syyspäivä kuin tänään täällä Turun seudulla oli, on oiva päivä lähteä puolukkametsään. Minä, joka kuollakseni pelkään käärmeitä ja joka toimin kuin käärmemagneettina, olin lähes melko varma, että tällaisena jo hiukan kirpeänä päivänä pohjoistuulen puhallellessa käärmeet pysyisivät kotikoloissaan. Ja niinhän ne taisivatkin, sillä yhtään en ainakaan nähnyt. Sen sijaan nautin täysin siemauksin tuulen suhinasta puiden latvoissa. Vedin syvään henkeä ja tunsin kostean metsämaan voimakkaan tuoksun. Katselin tummia pilvenmöhkäleitä taivaalla. Sain muutaman pisaran vettä niskaani ja katseellani jo etsin lähintä suurta kuusta, jonka oksien suojaan lähtisin sadettta pitämään. Kuuntelin kurkien huutoa. Nytkö nekin jo lähtevät, mietin hiukan haikeutta ja alakuloa mielessäni.

Puolukoita ei tarvinnut ollenkaan etsiä, vaan niin kuin mustikoita oli kesällä mättäät sinisenään, niin ovat nyt mättäät punaisenaan puolukoita. Ja suuria ovatkin. Nauttineet kesän sateista. Ei siis ole ollut ollenkaan huono sää marjasadon kannalta.

Poimiessa on aikaa miettiä niitä näitä. Yksi asia, jonka joka syksy muistan polukkametsässä on se, miten keskikoulussa 1970-luvun alkupuolella piti jokaisen oppilaan viedä kotitaloustunnille puoli litraa puolukoita, jotta niitä voitiin sitten talven aikana hyödyntää kokkailuissa. Tuota muistellessa tuee aina niin kodikas olo, vaikka sen aikainen kotitalousluokka ei niin kauhean kodikas näin jälkeen päin ajateltuna ollutkaan 60-luvun tyylisine sisutuksineen. Muistaakohan joku muu vieneensä marjoja kouluun kotialoustunteja varten?

Minusta tuollainen marjojen poimiminen ja kouluun vieminen olisi oikein hyvä idea vielä nykyäänkin. Ilmeisesti jossakin näin tehdään, koska radiotoimittaja piti kovin ihmeellisenä juttuna, että kouluun on  marjoja vietävä.

Ajatusten siivittämänä ämpärini olikin täyttynyt  vauhdilla ja oli aika lähteä kotiin päin, jos vielä mieli jaksaa kantaa sato perille asti.

Nyt vain roskat marjoista pois ja hillon keittoon. Tätä hillosokerin kera keitettyä puolukkahilloa meidän perheessä kuluu talven mittaan mahtava määrä, sillä sitä on lähes aina pöydässä. Ei ole montaa ruokalajia, jonka kylkeen puolukkahillo ei sopisi.

Viikonlopulla teimme tyttäremme kanssa valmiit reittisuunnitelmat Sisilian- matkaamme varten. Aika täysinäisiä päivistä taitaa tulla. Ehdimmeköhän kaiken, mitä olemme suunnitelleet?

Ihanaa alkanutta viikkoa, ystäväiseni :)