sunnuntai 3. toukokuuta 2015

Narsisseja ja virkattuja pöytäliinoja

Hei :)

Sunnuntaipäivää on vietetty lapsenlapsen kanssa ulkoillen ja kevään edistymistä ihmetellen. Nappasin kuvia narsisseista, jotka vappuaattoaamuna olivat lumivaipan alla päät painuneina, mutta kun tuuli aattona puhalsi pilvet taivaalta ja auringonsäteet pääsivät esiin, sulivat lumet ja nyt kukat ovat taas nostaneet päänsä. Ihmeen kestäviä nuo kevätkukkijat ovat - ja onhan se niiden elinehto.

Olen niin iloinen noista kukista. Viime syyskesänä ostin asuntoautomatkalla Saksasta pilkkahinnalla muutaman pussin kukkasipuleita muistaakseni Edekasta. Hiukan mietin, kestävätkö ne Suomen talvea, mutta pelko osoittautui aivan turhaksi. Näin kauniisti ja rehevästi kukkivia sipuleita en ole Suomesta koskaan onnistunut ostamaan.








Tässä samassa postauksessa julkaisen kuvia liinoista, jotka olen virkannut pian vietettävään lapsemme hääjuhlaan. Omaksi urakakseni määritin 18 kappaletta ja nyt osa on jo kokonaan valmiita, mutta osa vielä mankeloimista ja helmen kiinittämistä vaille.






                                Hyvää sunnuntaipäivän jatkoa kaikille! Pysytään kuulolla :)








Ei kommentteja:

Lähetä kommentti