tiistai 19. toukokuuta 2015

Houtskärs sockenblomma - Houtskarin pitäjänkukka

Hejssan alla!

Kevät alkaa olla kauneimmillaan ja luonnon tarkkailu kuuluu kevään etenemisen seurantaan, ainakin minulla. Luonnossa kulkiessa näkee niin paljon ihmeellisiä ja kauniita asioita.

Kun meistä tuli osa-aikaisia saaristolaisia, oli mielenkiintoista huomata, kuinka paljon erilaisia kasveja siellä kasvaa mantereeseen verrattuna. Kouluajoilta tuttu kasvikirja käteen vaan ja luontoa tutkimaan.

Eräs tällainen kasvi, joka varsinaisesti vasta muutaman vuoden on kuulunut tuttavuuksiini on seljakämmekkä. Miten ihmeellistä, koskaan ennen en kyseistä kasvia ollut luonnossa nähnyt, enkä tiedä olinko edes kuvissa, mutta heti tunnistin, että seljakämmekkähän tuo on, kun sen ensimmäisen kerran näin. Hassua :)





Seljakämmekät kukkivat. Keltaisia värimuotoja voi nähdä kuvien alareunassa.


Tällaiselta näyttää Houtskarin pitäjänkukka. Houtskari sijaitsee osittain Saaristomeren kansallspuiston alueella ja koostuu 700 saaresta. Nykyään kunta ei enää ole itsenäinen, vaan kuuluu osana Paraisiin. Houtskarin luonto on vaihteleva ja kasvimäärä runsas mm. kalkkipitoisen maaperän ja suotuisan ilmaston ansiosta.

Seljakämmekkää tavataan suuressa osassa Eurooppaa, mutta Suomessa se on harvinainen ja rauhoitettu. Kämmekkä kukkii touko - kesäkuussa ja on siitä erikoinen, että se kukkii sekä punaisina että keltaisina värimuotoina.

Aurinkoista päivää kaikille :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti