tiistai 7. helmikuuta 2017

Runebergin päivän vaiheilla

Tiistainen tervehdys Myrskyluodolta!

Suuret lumihiutalekeijut putoilevat maahan kuin pehmoiset hahtuvapallot. Itäinen viima saa ne leijailemaan sinne tänne edestakaisin, ylös, alas ja välillä pysähtymään paikoilleen tanssimaan pakkastanssiaan. Pitsihelmat helisten ne saavuttavat maan ja maaemo saa ohuenohuen pakkaslumipeitteen. Niin kauniita lumihiutaleita, vitivalkoisia. Erilaisia jokaikinen. Sellaista on Runebergin päivän vaiheilla Suomessa. Talvista, vaikkei meillä paljon lunta ole, on kuitenkin valkoista. Ja pakkasta, sitä on nyt niin kuin ennen vanhaan, lähemmäs kahtakymmentä astetta.

Sunnuntaina vietettiin kansallisrunoilijamme J.L. Runebergin päivää siniristiliput liehuten. Sunnuntaita silmällä pitäen katselin ruokalehdestä ohjetta Runebergin kääretortusta ja mainitsin siitä ääneen. 4-vuotias tyttärenpoikamme leikki lattialla omissa oloissaan, mutta oli tietysti kuunnellut kaiken, mitä puhuttiin. Hän kertoi, että päiväkodissa oli myös syöty Runebergin kakkua. siitä innostuinkin kyselemään, tiesikö hän, kuka se sellainen Runeberg oikein on. Tästä ei tuntunut olevan tietoa ja mainitsin, että hän on Suomen kansallisrunoilija. Ai, vastasi kullanmuru ja asia jäi sikseen. Pari päivää myöhemmin hän oli sanonut äidilleen, että Runeberg on ... sellainen hymyhuuli, kun ihan sitä sanaa ei ollut muistanut, mitä mielessään haki. Hauskaa on riittänyt taas tuostakin sanonnasta, enkä kuitenkaan yhtään epäile, etteikö kansallisrunoilijamme olisi ollut hymyhuuli.

Näin itsenäisyytemme 100-vuotisjuhlana on paikallaan ehkä hiukan muistellakin Runebergia. Kaikkihan tietysti muistavat hänet Maamme laulun kirjoittajana, mutta onko muistissa tai yleensäkään tiedossa mitään muuta hänen elämästään? Kaivoin esille Sakari Topeliuksen Maamme -kirjan, joka on ihan sopivaa luettavaa tänä vuonna. Kirjassa Topelius kirjoittaa aika kattavasti Runebergistä.


J.L.Runeberg syntyi Pietarsaaressa 5.2.1804 ja kuoli Porvoossa 6.5.1877. Hän oli koulussa etevä oppilas ja selviytyi erinomaisesti latinan kielessä, siihen aikaan tärkeimmässä aineessa. Tiedetään myös, että hän tovereittensa keskuudessa herätti huomiota sekä oikeamielisyytensä että urheilijataipumustensa vuoksi. Jo varhaisessa nuoruudessa metsästys, kalastus ja yleensä ulkoilmassa oleskelu tuli hänen suurimpien nautintojensa lähteeksi; hän pääsi siihen läheiseen kosketukseen luonnon kanssa, joka hänen runoilijan toiminnassaan oli osoittautuva hänen elämäntunnelmansa olennaiseksi puoleksi. Runeberg opiskeli tarmokkaasti yliopistossa ja koska hän oli varaton, hänen oli pakko ryhtyä kotiopettajksi. niin hän joutui Sisä-Suomeen, Saarijärven ihanaan pitäjään. Hän tutustui nyt suomalaiseen Suomeen, josta hän aikaisemmin ei tiennyt mitää, sillä hän oli ruotsinkielisen kodin lapsi. Hän ihastui seudun luontoon, mutta ennen kaikkea suomalaiseen kansaan, joka noilla etäisillä seuduilla eli väärentämättömissä, alkuperäisissä oloissa. Ne vaikutelmat, jotka hän oli saanut Sisä-Suomessa, eivät haihtuneet koskaan. Ne saivat muodon hänen ikikauniissa runoissaan, jotka ovat kuin heijastumaa Suomen luonnosta ja suomalaisista itsestään. Runebergin merkittäviä teoksia ovat Hirvenhiihtäjät, Hanna, Jouluilta, joka on kauneinta laatukuvataidetta, mitä yleensä on kirjoitettu, Kuningas Fjalar, Salamiin kuninkaat, joka on runoilijan ainoa draamateos, paljon virsiä ja lauluja ja tuotannon huipulla tietysti Vänrikki Stoolin tarinat. Runeberg auttoi Suomen kansaa tuntemaan itsensä ja rakastamaan tätä maata, jonka Jumala on asuttavaksemme antanut. Voi sanoa, että Runeberg yhdessä Elias Lönnrotin ja J.V. Snellmanin kanssa loi pohjan sille kansallistunnolle ja itsenäisyysajatukselle, jonka varassa myöhemmät sukupolvet ovat eläneet ja joka vihdoin toteutui kirkkaana, ihanana ja loistavana, niinkuin Runeberg on kansallislaulussamme ennustanut: "Ja kerran laulus synnyimaa korkeemman kaiun saa." Runebergin vaikutus suomalaisen isänmaantunteen syntymiseen on ollut ainutlaatuinen ja Suomen kansa muistaa, niin kauan kuin ainoakin sen jäsen maan pinnalla vaeltaa, suurta runoilijaansa.





Runebergin puoliso, Fredrika-rouva, tunnettiin kirjailijana, sanomalehtinaisena ja taitavana ruuanlaittajana ja kotileipurina. Hänen kerrotaan leiponeen usein hirvensarvensuolalla nostatettuja murutorttuja miehensä iloksi. Erään tiedon mukaan kansallisrunoilijamme ei niitä kuitenkaan erityisemmin ihaillut, vaan sai syötyä tortun vain kostuttamalla sen teevadille kaatamassaan punssissa. Meillä tortut hupenivat sunnuntaina herkuttelijoiden suihin kyllä ilman tuota kostutustaktiikkaakin.






Iloisia pakkaspäiviä toivottelee Maija!

8 kommenttia:

  1. Kiva teksti ja voi, miten nostalgisen vanhanaikaisia kuvia! Herkullisennäköisiä torttuja, nam!
    Olipa muuten mukava oppia Runebergistä muutakin, kuin että hän oli hymyhuuli. ;)

    VastaaPoista
  2. Kiitos, Salla <3
    Ihan totta. Yleensä muistaa vai tuon Maamme laulun, eikä tiedä muuta.
    Mukavaa pakkaspäivän iltaa!

    VastaaPoista
  3. Runeberg-tietouteni on kehno, joten kiitos tiedoista. Tortut ovat sitäkin tutumpia ja tykkään niistä kovasti. Terveisiä sinne luodolle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maamme laulu ja tortut kai vain yleensä Runebergistä ovat tuttuja.Tortut sitäkin herkulllisempia.
      Leppoisaa viikonloppua saarelle!

      Poista
  4. Hienot kuvat!
    Herkulliset tortut!
    Hyvää torstaita sinulle!

    VastaaPoista
  5. Kiitos todellakin vähän toisenlaisesta Runeberg-tietoiskusta!
    Eniten kuitenkin tässä postauksessa viehätyin kahdesta alkukappaleesta :) Nuo murujutut on niin loistavia! Ja tuo sinun kuvailutaitosi, niin sanoin kuin valokuvin, on jotain aivan tosi ihailtavaa!

    VastaaPoista
  6. Kiitos syssa <3 Murut ovat sellaisia, että heistä riittää ihania juttuja, kuten tiedät.

    VastaaPoista