perjantai 16. heinäkuuta 2021

Helteiden loppuko?

 Hei! 

Kaikkien aikojen hellekesää on vietetty. Helteisessä säässä on kärvistelty pidemmän aikaa ja monilla alkaa olla jo vitsit vähissä ja mitta täynnä. Yli kolmenkymmenen asteen lämpötila pistää keksimään yhtä jos toistakin konstia viilentymiseen. 

Helle uuvuttaa ja juotavaa on oltava koko ajan käden ulottuvilla. Pitää miettiä, mitä valmistaisi ruuaksi, ettei vielä lisäisi tukaluutta kodissa. Uunia ei nyt ainakaan haluta laittaa päälle. Saunominen on myös kokonaan unohdettu ainakin meillä. Markiisit lasketaan alas jo heti aamulla, etteivät auringonsäteet ulotu sisälle saakka ja verhoja vedetään eteen makuuhuoneessa, ettei ilta-aurinko kuumenna huonetta entisestään. Poreamme on hyvä keino viilentyä ennen nukkumaanmenoa, kun pulahtaa viileällä vedellä täytettyyn altaaseen ja kylpee siellä jonkin aikaa. Kun vielä käyttää peittona pelkkää pussilakanaa ja sujauttaa peiton alle hetkeksi kylmävesipullon ja lopulta ottaa sen kainaloon, on mahdollista, että jotenkin saa unenpäästä kiinni. Kunnes yöllä herää hikisenä ja on pakko mennä hetkeksi istumaan parvekkeelle, kun auki olevasta ikkunastakaan ei tunnu olevan apua. 

Tällaisia keinoja on pitänyt kehitellä meille poikkeuksellisissa oloissa. Mutta kyllä oli ihmeellistä tulla tänään mökille, kun lämpötila olikin pudonnut kahdeksaantoista. Vielä mantereelta lähdettäessä oltiin reilustikin hellerajan yläpuolella, mutta kovin nopeasti kaikki voi muuttua. Tuuli puhalsi lähes myrskylukemissa ja sai ilman tuntumaan vielä viileämmältä. Mieli teki jo hakea ylle pitkäthousut ja fleecetakki, mutta jotenkin luonto ei antanut periksi, kun kerran kuumuudesta on niin kovin kärsitty. Merivesi on 24 asteista, joten uimaan on mukava mennä kylmästä tuulesta. 

Miten sinä olet helteillä pärjännyt ja onko sinulla jotakin hyviä viilennyskeinoja muille jaettavaksi, jos helteet vielä jatkuvatkin tai palaavat uudelleen?




Matkalla mökille asuntoautolla saa tiskata näin hienoissa maisemissa. 

Oikein hyvää viikonloppua! Terveisin Maija 

2 kommenttia:

  1. En ole yhtään helteiden ihminen! Rakastan lunta ja pakkasta. Ja tietenkin myös kesää. Mutta kaikki mikä menee yli 20:n, on mulle liikaa. Toki hellettäkin on helpompi sietää, kun ei tarvitse huhkia. Saa vaan istuskella varjossa ja viihtyä. Tasan ei käy...🤔

    VastaaPoista
  2. Minullekin riittää hyvin reilu kaksikymmentä astetta. Vielä kun tietää, mistä tämä kaikki johtuu, tulee olo entistä tukalammaksi. Mutta kyllä tästäkin jotkut tykkäävät. Töissä sitten vielä kaikki suojavarusteet päällä on olo kuin saunassa.
    Koitetaan mahdollisuuksien mukaan pysytellä varjossa ja juoda paljon ☀️🌻

    VastaaPoista