Heippa ystävät!
Neiti Kesäheinä istahtaa vielä laiturille ja luo katseen kimmeltävälle ulapalle. Hän muistelee mennyttä kesää, sitä, miten yöttömänä yönä metsä tihkui kesän tuoksuja, kuinka auringonsäteet ruskettivat hänen poskipäänsä, miten aikaisin aamulla nurmen kaste helmeili paljailla varpailla, kuinka rantavedessä oli suloista polskia, miten laiturinnokassa voi vilvotella jalkoja vedessä ja katsella taivaan poutapilviä, kuinka hän mutusteli kesänlämpimiä mansikoita ja mustikoita heinänkorresta, miten hän keijukaishameessaan tanssahteli heinäpellon laidalla ja nukahti heinäseipään juurelle. Sellainen oli kesä.
Neiti Kesäheinä on jo nähnyt kurkien tekevän lähtöään, tuulen lennättävän keltaisia puidenlehtiä ja tuntenut ihollaan alkavan syksyn tunnun. Nyt kyllä pakkaan sifonkimekkoni ja tyllihameeni vaneriaskiin ja lähden minäkin muuttolintujen lailla jonnekin lämpimään. Kunnes taas palaan, taas palaan muuttolintujen myötä ja tuon kesän tullessani. Hyvästi tämä ihana kesä - tavataan taas!
Syyskuu on jo hyvässä vauhdissa. Mutta eipä haittaa. Syksy on mukavaa aikaa, kunhan vain raaskii heittää hyvästit kesälle. Koululaisia meillä ei enää ole, mutta silti minusta koulujen alkaminen on aina niin tunnelmallista aikaa, että siitä nautin mielessäni vieläkin, kun pieniä koululaisia näen. Jokasyksyinen kirjojen päällystäminen ja se muovin tuoksu oli ihan oma juutunsa, puintiaikaa rakastan ja tuo talveen varautuminen tuoksuvine etikkasäilykkeineen ja hilloineen on niin ihana. Kaaliruuat ja puolukkametsä ovat tietysti ihan must-juttuja. Nuo kaikki kuuluvat ehdottomasti syksyyn. Ensin elokuun tummeneviin iltoihin ja sitten syksyyn, kun syyskuu pääsee vauhtiin. Sytytellään kynttilöitä ja tuli takkaan, kaivetaan naftaliinista huovat ja torkkupeitot ja kuunnellaan sateen ropinaa.
Vaikka päivät ovat olleet vielä ihan kesäisen lämpimiä, tuntee alkavan syksyn jo ihollaan ja nenässään. Aamu-uinnin jälkeen tarkenee vielä hiukan istua ja kuivatella itseään laiturilla, vaikka syksyn kirpeyden jo aavistaa.
Ihan mahdottoman helppo ja maailman paras kaalipata on tehtävä heti syksyn alettua. Kaali paloitellaan ja ladotaan kerroksitain jauhelihan kanssa, jota otetaan lusikalla suoraan paketista. Kerrosten väliin ripotellaan kokonaisia maustepippureita, suolaa ja lorautetaan siirappia. Padan pohjalle lisättän hiukan vettä ja kattila nostetaan porisemaan liedelle. Haudutus ja mitä herkullisin ruoka on valmis. Tuoretta ruisleipää vielä seuraksi ja herkku on siinä. Tätä äitini teki aina syksyisin ja tuoksu oli houkutteleva nälkäisen koululaisen aukaistessa kotioven. Puolukkahillo sopii hyvin padan kyytipojaksi.
Metsän kultaa oltiin keräämässä pojan ja miniän kanssa ihanan aurinkoisena ja lämpimänä syyspäivänä. Mukava saalis saatiin kasaan ja miniä löysi oikein komean kanttarelliyksilön.
Omppuhilloa olen keittänyt jo kahdesta ämpärillisestä valkeakuulaita. Nam, tuli hyvää! Vielä on omenoita puussa ja puun alla, joten vieläkin on tehtävä lisää.
Tällaisia syyspuuhia on jo ehditty tekemään. Oletko Sinä käynyt sienimetsällä tai keitellyt hilloja?
Leppoisaa lauantai-iltaa, ystävät! Halit Maija
