Eräs kirotun kevään viikonloppu

Montako viikkoa, montako päivää? Kuka niitä enää laskee. Aika kuluu vääjäämättömästi omaa rataansa oli poikkeustilaa tai ei, suljettiin maan rajat tai ei, suljettiin Uudenmaan rajat tai ei. Tulee ilta ja taas uusi aamu. Lohduttavaa, sillä joskus vielä, jonain päivänä tämän kirotun kevään tapahtumat toivottavasti ovat enää muistoja. Sitä toivon niin hartaasti. Rukoilen mielessäni ja toivon ja uskon ihmeen tapahtuvan. Ihmeen, joka parantaa sairastuneet ja tuhoaa tuon mustaakin mustemman ja synkkääkin synkemmän viruksen.

On kuitenkin kevät. Kirottu. Mutta eihän se sille mitään voi. Kevät tulee yhtä varmasti kuin päivätkin kuluvat. Omalla painollaan, salaa, huomaamatta. Sillä eihän kevät sille mitään voi. Eikä kevät sitä tiedä. 

                       ---------

Vietimme Amoren kanssa viikonloppua käytännöllisesti katsone kahden. Emme ole paljoakaan lasten ja heidän perheidensäkään kanssa tekemisissä, varoiksi. Sillä työmme nyt on mitä on. Ulkona sentään nähdään. 

Lauantaina lähdimme metsäretkelle. Kevään merkkejä oli leppoisaa tarkkailla ja saattoi unohtaa koko koronan. Sinivuokkoja, leskenlehtiä keltaisina aurinkoina, puron solinaa, rusakko kevätpuuhissaan, nokkosperhosia, keväisen metsän tuoksu, poskipäitä lämmittäviä auringonsäteitä, punaisiksi posket puhaltava kevätahava. Humy virisi huulille. Tässäkö hetkessä muka jotain pahaa? 

Kotiin palattua asettelin pajunkissat ja koivunoksat pääsiäistä varten ja haravoin talven myrskyjen jälkiä. Pienikin siistiminen saa ihmeitä aikaan. 

Monta tuntia ulkoilua sai olon raukeaksi. Yhdessä Amoren kanssa leivottu lihapiirakka maistui kipakoiden saunanlöylyjen jälkeen makoisalle. Eikä Earth Houriakaan unohdettu. 

Sunnuntaina ulkoilimme Turussa vanhemmat tyttäremme ja hänen poikansa kanssa. Nyt saikin väistellä vastaantulijoita, mikä oli meille metsässä liikkumaan tottuneille outoa. Kuitenkin taas tuli ulkoiltua ja tavattua rakkaita. Kylmästi puhaltava tuuli hätisti meidät lopulta koteihimme. 

Uusi viikko on alkanut. Toivotaan sen tuovan tullessaan parempia uutisia koti-Suomesta ja maailmalta. 

Pestään, ystävät, käsiämme ja pysytään terveinä! Rakkaudella Maija 

Nallehaaste

Hei!

Tällaista aikaa nyt eletään, mitä kukaan ei olisi osannut vielä kuukausi sitten kuvitella. Pieniä ilonaiheita pitää nyt etsiä erilaisista asioista. Maailmalla kiertää nallehaaste, jonka tarkoituksena on ilahduttaa ohikulkijoita ja tietysti erityisesti lapsia. Nyt voi lähteä kävelylle bongaamaan ikkunoissa kököttäviä nalleja ja laskea kuinka monta bongaa tänään, huomenna jne. Lisääntyvätkö ikkunalautojen nalleasukit?

Etsi siis nallesi nyt ja aseta ne tuomaan iloa meille kaikille! Heillä on nyt tärkeä tehtävä. Meidän ruokasalin ikkunalaudan kahdestatoista nallesta vanhin on jo lähes 60-vuotias Kalle-nalle. Hänestä olen joskus tehnyt oman postauksenkin. Jos sinulla ei ole nallea, kyllä joku muukin kiva otus ilahduttaa ohikulkijoita.

Pysytään terveinä, pidetään huolta itsestämme ja tietysti myös toisistamme ja noudatetaan kansalaiskuuliaisuutta! Rakkaudella Maija

Kuulumisia Myrskyluodolta

Heissan!

Käyköhän täällä enää ketään? Edellisestä tammikuisesta postauksesta on aikaa kulunut niin, että vuodenaikakin ehti jo vaihtua. Olematon talvi taittua kevääksi. Nyt olikin hiukan kynnyskysymys tehdä postaus. Ihan kuin aloittaisi kaiken uudestaan. Aiheita on, mutta vieläkö saan tekstiä aikaiseksi?

Myrskyluodolla on kyllä tapahtunut kaikenlaista. Loppu- ja alkuvuoden postausinnostusta varjosti syksyllä syntyneen lapsenlapsemme vakava sairaus. Vähäiset kirjoituksetkin olivat aika harmaan sävyisiä. Onneksi loppiaisen jälkeisenä päivänä pikkuprinsessamme pääsi pitkän sairaalassaoloajan jälkeen leikkaukseen Lastenkilinikalle ja kaikki sujui hyvin. Vauva toipui vauhdilla ja pääsi viikon päästä kotiin. Nyt meillä on iloinen ja reipas puolivuotias, josta vihdoinkin kaikki pääsemme nauttimaan ja jonka lopultakin saa rutistaa syliinsä ja suukotella. Suuri murheenkivi vierähti kaikkien sydämistä.

Suuri ilon aihe oli myös se, että samaan aikaan, kun vauva ja vanhemmat olivat Hensingissä, ilmestyi myyntiin omakotitalo, joka oli kuin luotu heille niin sijainniltaan kuin koko talokin. Kauppoja ruvettiin hieromaan ja nyt on muutto tehty ja perhe on asettunut uuteen kotiin. Nyt on paremmin tilaa ja miten mukavaa on nauttia uudesta kodista suuren murheen ja huolen jälkeen.

Kolmas iso asia on meneillään ollut vastaanottomme uudistaminen ja laajentaminen. On siivottu, mietitty, kirjoitettu käyttöturvatiedotteita, hankittu kalusteita, koottu huonekaluja, sisustettu, organisoitu uudelleen, järjestelty instrumentteja ja vaihdeltu tavaroita paikasta toiseen. Loppusuoralla ollaan jo ja tällä viikolla otetaan uusi hoitohuone käyttöön. Nautin uudesta välinehuoltohuoneesta ja uusista sosiaalitiloista, jotka luovat käytännöllisyyttä ja kodikkuutta ja lisäävät työssäviihtymistä.

Luontoakin on ehditty hiukan tarkkailemaan. Jo reilusti helmikuun puolella kaksi viikkoa sitten löysimme vanhimman lapsenlapsen kanssa valkovuokonnuppuja pihaltamme. Uhkarohkeita kylmässä hytisijöitä. Amore puhdisti lauantaina keskimmäisen lapsenlapsen kanssa linnunpönttöjä ja yhteen oli jo hiukan ruvettu kantamaan kuivia lehtiä uuden pesän pohjaksi. Toivottavasti tällaiset jutut jäävät historian kirjoihin kirjoitettaviksi ja saamme ensi talvena kunnon lumi- ja pakkastalven.

Amore innostui eilen leivontapuuhiin, kun minulla jumittivat hartiat ja kahvipöytään piti saada tarjottavaa. Etsin hänelle valmiiksi netistä ohjeen. Ainekset vain sekoitettiin keskenään, taikina levitettiin pellille, omenalohkoja ja fariinisokeria päälle ja uuniin. Herkkuahan siitä syntyi. Olikohan se sittenkin naistenpäivän kunniaksi tehty?

Annoimme nuoremmalle tyttärelle kimpullisen tulppaaneja hänelle myönnettävän huomionosoituksen kunniaksi. Ne hän asetteli kauniisti maljakkoon.

Tästä se postailu taas lähtee.
Mukavaa maaliskuuta, ystävät! Rakkaudella Maija

Hopeista huurretta

Heissan ystävät!

Lauantaina heräsimme pakkasaamuun. Luonto näytti jo ikkunasta niin kauniilta, että päätimme lähteä metsälenkille sitä ihastelemaan. Tähänkö nyt on tultu, että saa olla onnellinen, kun tammikuussa sydäntalvella on edes joskus pakkasta ja maa huurteessa? Lumesta saa vain haaveilla. Onneksi lähdimme ajoissa liikkeelle. Illalla sää olikin jo myrskyineen ja vesisateineen ihan toisenlainen.

Tuosta pörröisestä kauneudesta oli napattava hiukan kuvia muistoksi vuoden 2020 talvesta.

Tänäänkin on pakkaspäivä ja kuurassa maa! Nyt on aika siivota joulu pois ja aloittaa uusi ajanjakso.
Hyvää talvipäivää! Rakkaudella Maija

Syksyn käsitöitä

Voi kai sen näinkin aloittaa, kuvilla. En nyt jaksanut enemmän taistella tämän asian kanssa, olkoon sitten näin.

Tervehdys vuoteen 2020!

Uusi vuosikymmenen on (tiedemiesten mukaan, itse olen henkilökohtaisesti eri mieltä) aloitettu. Aika hauska numeroyhdistelmä!

En varsinaisesti tee mitään lupauksia tälle vuodelle. Eivät ne kuitenkaan pidä. Mutta jos yrittäisi pyrkiä joissakin asioissa hiukan parempaan, saattaisi onnistua, edes hiukan. Esimerkkeinä voisin mainita ruokahävikin pienentämisen, kasvisruokien ja liikunnan lisäämisen. Ja sitten haluaisin ehtiä tekemään luontoretkiä lastenlasten kanssa erilaisiin kohteisiin tässä lähistöllä. Teitkö Sinä uudenvuodenlupauksia?

Käsitöiden teko varmasti jatkuu tälläkin vuosikymmenellä. Tässä kuvia syksyn käsitöistä. Helmisukat kudoin syyskuussa syntyneelle nuorimmalle lapsenlapsellemme. Malli löytyi Pinterstistä ja ohje Äidiltä tyttärelle -blogista. Helmien pujottelu olikin hauskaa ja tekniikka helppo. Sukan suuhun en tehny tavallista joustinneuletta, vaan prinsessalle ja helmien pariksi paremmin sopivaa valepalmikkoa, josta tuli napakka suu.

Kun pikkusisko sai helmisukat, piti isoveljelle kutoa traktorisukat. Hänelle kaikenlaiset isot koneet ja työkalut ovat tärkeitä. Toki on saappaisiin sitten mukava sujauttaa traktorisukat. Sukan suuhun vielä Tre Kronor -kuvio, niin on pojan isäkin mielissään ja väritkin täsmäävät.

Ekaluokkalaiselle lapsenlapselle pääkallot ovat mieluisia vaatteessa kuin vaatteessa. Siksi ajattelin, että pitäähän sellaiset villasukat olla, jossa on pääkalloja. Kalloset-sukille löytyi kuvio-ohje Pinterstistä, samoin kuin traktorisukkiinkin.

Joululahjaksi neuloin pikkuprinsessallemme villatakin, jonka selässä on iso Pikku-Myyn kuva. Tähänkin työhön löysin mallin Pinterestistä. Kuvion jokainen kerros on erilainen, eikä käsityön tekeminen telkkaria katsoessa oikein hyvin onnistunut, mutta työ oli kuin mielenkiintoista palapelin tekemistä.

Nyt pitää pian keksiä uusia käsityöaiheita. Eiköhän niitä nettiä selatessa löydy. Hyvää viikonloppua kaikille! Rakkaudella Maija

Pähkinänsärkijän joulu ja Hyvää Uutta Vuotta

Heissan ystävät!

Vanhan vuoden viimeinen päivä. Silmiini piirtyy nyt Pienen Tulitikkutytön vanhan vuoden viimeinen päivä. Ei siksi, että sytyttäisi viimeisen tulitikun ja palelisin ulkona. (Palelen kyllä, mutta se johtuu kuumeesta.) Nyt vaan tuntuu siltä, että katson ikkunan takaa, miten taloissa juhlitaan, ollaan yhdessä ja syödään hyvin. En ole myöskään yksin, enkä ilman herkkuruokaa, jota Amore parhaillaan valmistaa. Mutta sydämessäni elää satu tuosta pienestä tytöstä. Ikään kuin olisin nyt ulkopuolinen, vailla elämän riemua ja tottahan se on. Riemua ei ole. Ei ollut halua lähteä uuden vuoden coctailjuhlaan kaupunkiin eikä kutsua ystäviä. Eikä sairaana tietysti muutenkaan jaksa. Samasta syystä vietimme Pähkinänsärkijän joulua. Pienet sydänpähkinät rusennettiin särkijällä jo kauan ennen joulua ja tiesin, ettei joulustamme tule sitä kovin odotettua yhteistä juhlaa. Joskus myöhemmin ehkä saatte tietää syyn.

Ulkona sähisee muutama raketti pimeää taivasta vasten. Kapea kuunsirppi valaisee palan taivasta ja putoaa hiljaa metsän taa. Minä katselen takkatulta sohvan pohjalla kuumeessa ja kovassa yskässä viruen. Lasilliset kuohuvaa on sentään kohotettava.

Muutaman kuvan myötä haluan toivottaa teille, ystäväni, terveyttä, onnellisuutta, kaikkea hyvää ja rakkaudentäyteistä Uutta Vuotta minulta Sinulle ❤️ Maija