torstai 26. marraskuuta 2015

Mistä tavoitan joulun tunnelman?

Heissan!


Marraskuu alkaa olla loppusuoralla ja kohta sytytetään ensimmäinen kynttilä adventtikynttelikköön ja lauletaan Hoosiannaa. Enää neljä viikkoa jouluun. Jouluvalmisteluja on tehty pikkuhiljaa. On tehty joululahjoja, laatikoita, hiukan jo laiteltu jouluvaloja pikkujouluna sytytettäväksi, vähän siivousta aloiteltu. Kohta joulukiireet alkavat olla totisinta totta.

Vaan mistä tavottaisi joulun tunnelman? Lapsena se ei ollut vaikeaa. Olen aina rakastanut joulua ja ollut jouluihminen. Rakastan joulua vieläkin. Mutta miksi tänä vuonna jouluntuntu antaa odotuttaa itseään?

En löytänyt joulun tunnelmaa viime viikonloppuna kotikaupunkimme joulmarkkinoilta. En sisustuskaupan kaikkien kauniiden tavaroiden joukosta. En pettymyksekseni tänään Ikeasta, vaikka joulupöytiä oli katettuna toinen toistaan kauniimpia. En kuuman glögin höyryävästä tuoksusta. En joululauluista, joita olen kuunnellut jo muutaman viikon. - Tosin Ave Maria saa mielen herkistymään kuten myös Taivas sylissäni. - En joululahjojen tekemisestä. En jouluvalojen asettelemisesta.


Vaan mistä tuon tunnelman löytäisin? Löytyyko se, kun ensimmäisenä adventtina lauletaan Hoosiannaa? Löytyykö se tänä iltana, kun uunissa paistuvien lanttulaatikoiden tuoksu leviää kotiimme? Löytyykö se, kun sytyteään ensimmäinen adventtikynttilä? Löytyykö se lapsenlapsen kirkkaista silmistä, kun lautetaan tip-tap-laulua ja jutellaan tontuista? Löytyykö se oman perheen kesken vietetyistä koti-illoista, kun tunnelmoidaan yhdessä? Löytyykö se, kun oman äidin kanssa keskustellaan kaappien siivouksesta? Löytyykö se Tallinnan tai Turun joulumarkkinoilta, kun vain ahkerasti jaksaa kiertää? Löytyisikö se, jos maa saisi valkean lumihunnun tänne mustaakin mustempaan Lounais-Suomeen? Löytyisikö se, jos kirjottaisin kirjeen joulupukille?
Löytyykö se?


Mutta ainahan se joulumieli on löytynyt. Ennemmin tai myöhemmin. Niin uskon tapahtuvan tänäkin vuonna.

Tunnelmaa torstai-iltaanne :) Maija

5 kommenttia:

  1. Onpas hauska lumiukko kursori! :) Eiköhän se joulutunnelma sieltä pikkuhiljaa löydy, vielä on aikaista. :) Ehkä tänä vuonna vaikuttaa se, että syksy oli pitkään niin lämmin ja aurinkoinen, ettei pimeässä synkkydessä ole tänä vuonna tarpeeksi saatu hautua ja joulua toiveikkaasti odotella.
    Yleensä en itse ole tässä vaiheessa vielä joulutunnelmassa kiinni ollenkaan, mutta tänä vuonna aivan ihme ja kumma kyllä aivan hiukan olen. Stockmannilla käydessä tuli jo viime viikolla hiukan jouluinen olo, kun laittelivat jouluisia konvehtirasioita ja muita jouluisia herkkuja ja lahjaideoita esille. :)
    Turussa joulun tunnelmaan olen päässyt hiukan myös kauppatorilla piipahtaessa. Olisipa tuomiokirkossa tänäkin vuonna italialainen seimi - siellä piipahtaminen saattelisi hartaisiin joulutunnelmiin aivan varmasti! :)

    VastaaPoista
  2. Kiitos, lumiukko tuli tänne joulua odotelemaan :)
    Tuo on kyllä totta. Mutta en malta millään odottaa! Varmasti Turussa jos missään tuntee joulun tunnelman, virallinen joulukaupunki kun on.
    Sitä talialaisten jouluseimien vierailua Turun tuomikirkossa muistelin juuri hiljattain. Se oli kyllä sykähdyttävä ja sitä odotan taas saapuvaksi. Mutta onkohan odotus turhaa? Siellä sai niin hartaan joulumielen.
    Mukavaa ensimmäistä adventtiviikonloppua telle <:)

    VastaaPoista
  3. Eiköhän se lapsenlasten innostus meihinkin tartu... En minäkään sitä vielä ole tavoittanut mutta jostain syystä havahdun vähän väliä hyräileväni laulua Jouluyö, juhlayö... Niin kai se tunnelma tuloaan tekee...

    VastaaPoista
  4. Kyllä varmasti :) Tuota samaa laulua minäkin usein laulelen ja sekin ehkä on jo merkki lähestyvästä joulutunnelmasta :) Eteenkin yksin illalla töissä ollessani, kun muuten paikka on jo hiljentynyt, tulee tuota laulua laulettua. - Taitaa kuulua porraskäytävään saakka. - Silloin jotenkin tulee harras tunnelma. Ehkä outo paikka sen kokemiseen :)

    VastaaPoista
  5. Kyllä varmasti :) Tuota samaa laulua minäkin usein laulelen ja sekin ehkä on jo merkki lähestyvästä joulutunnelmasta :) Eteenkin yksin illalla töissä ollessani, kun muuten paikka on jo hiljentynyt, tulee tuota laulua laulettua. - Taitaa kuulua porraskäytävään saakka. - Silloin jotenkin tulee harras tunnelma. Ehkä outo paikka sen kokemiseen :)

    VastaaPoista