lauantai 12. joulukuuta 2015

Hetki merenrannalla

Heissan :)

Tänään teimme päiväretken mökillemme tarkastamaan tilannetta näiden viimeaikojen myrskyjen jäljiltä. Aamulla aikaisin eväät koriin ja menoksi.



Retkipäiväksemme saimme auringonpaisteen ja pikku pakkasen täällä mantereella ja sisäsaaristossa. Pikkuhiljaa aurinko alkoi tulla esiin pilvien takaa.



Samasta satamasta, josta Houtskääriin  menevä lautta lähtee (Galtby, Korppoo) lähtee myös Skifet, yhteysalus Kökarin ja Sottunga kautta Ahvenanmaan pääsaarelle menevä lautta. Joulua odotetaan lautoillakin ja kyntteliköt koristavat niin näitä valkoisten yhteysalusten kuin keltaisten maantielauttojen ikkunoitakin. Nauvossa pienen sillan kaiteille oli perinteiseen tapaan kiinnitetty pienet kynttilöin valaistut kuuset, Nauvon "joulukatu" oli koristeltu lyhtypylväisiin kiinnitetyin valaistuin lumihiutalein ja talojen ikkunoista loistivat jouluvalot. Niin tunnelmallista.




Lauttarantojen kahvilat ovat sulkeneet ovensa talviajaksi ja avautuvat taas uudelleen pääsiäisen tienoilla. Omat eväät on siis syytä ottaa mukaan.



Tässä kartta maailman kauneimmasta saaristosta, jossa mökkimme sijaitsee.


Stella-lautan kahvilassa saa sentään automaatista kahvia ja ihanaa suklaista kaakaota tietenkin suklaan kera. Näitä kelpaa nauttia kauniita miasemia ihaillen.



Lautan kahvilassa oli tuore päivänlehti Åbo Underrättelser, joka on Suomen vanhin sanomalehti.


Laivaväylällä oli muitakin kulkijoita.



Vesi oli todella korkealla ja laiturimme siksakilla, kuten olimme pelänneetkin. Taas alkaa kanssakäyminen vakuutusyhtiön kanssa.



Pienet tunnelmapalat piti kaikesta huolimatta nauttia.


Lampaantaljat mukana kotimatka on alkanut ja lauttaanpääsyä odotellaan. Muutamia autoja oli vielä lautalla. Hiljaista on jo.




Meri ja taivas näyttäytyvät aina uudessa valossa. Vielä oli valoisaa,  mutta pian aurinko painui mailleen ja maisemat alkoivat peittyä ensin ihanaan usvaan ja sitten hämärän syliin.

Mukavaa kolmannen adventin aattoa! Pitäkää huolta itsestänne :) t. Maija

4 kommenttia:

  1. Varmasti tosi tunnelmallista tuolla saaristossa näin joulunalusaikana, vaikken tietty ihan täysin sitä osaakaan kuvitella, kun en ole koskaan saaristossa ollut tähän aikaa vuodesta. :)
    En muuten tiennytkään, että ÅU on Suomen vanhin sanomalehti, vaikka olishan sen ehkä jotenkin voinut arvella. Kaunis kansi ainakin Lucia-neitoineen - hyvä Turku, kyllä monenlaista vanhaa ja arvokasta mahtuu tähän Suomen joulukaupunkiin! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanan suloisen tunnelmallinen on saaristo jouluakin odottaessaan, kuten aina muulloinkin. Kannattaa tehdä vaikka pieni retki. Nauvoonkin asti riittää, jollei kauemmaksi ehdi menemään.
      Turussa on kyllä niin paljon kaikkea ihanaa historiaa ja muutakin kaunista. Kuulin jonkun sanoneen, että kun ei ole mahdollista lähteä ulkomaille, hän menee kävelemään Aura-jokirantaan ja tuntee silloin olevansa ulkomailla. Ja näinhän se on. Kyllä siellä on poikkeuksellinen tunnelma Suomen olosuhteissa. Samaa ajattelin itsekin, kun hiljattain ajelin joenrantaa Turussa. Kyllä oli keskieurooppalaista. Ihana Suomen joulukaupunki :)

      Poista
  2. Kylläpä meren äärellä on erilaista. Eri tunnela välittyy kuvistasi kuin meillä täällä, puhumattakaan Lapin maisemissa, jossa piipahdimme Itsenäisyyspäivää viettämässä.
    Kerrohan jatkossa, kuinka vakuutusyhtiönne suhtautuu laiturivahinkoon. Meille tuli tyly EI, kun haimme vuosi sitten korvauksia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jotenkin kovin kesäisenkinnäköistä on kyllä kuvissa ja ellei avaa autonikkunaa... Suomi on niin kovin pitkä maa, että monenelaista säätä ja maisemaa mahtuu tähän vuodenaikaan mukaan. Tuo on meille rikkaus, mutta kyllä välillä on vaikea kuvitella täällä meidän lumettomilla seuduilla, että jossain päin Suomea tehdään kovasti lumitöitä :)
      Katsotaan, miten meidän käy. Pysytään kuulolla!

      Poista