Näytetään tekstit, joissa on tunniste sacherkakku. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste sacherkakku. Näytä kaikki tekstit

lauantai 17. marraskuuta 2018

Perjantaivieraita

Heissan!

Eilen saimme vieraiksemme kaksi ystäväpariskuntaa. Meillä oli vapaapäivä, sillä Amore oli luottamustehtävissä. Minulla oli näin koko päivä aikaa valmistella vieraiden tuloa. Olin jo etukäteen suunnitellut menun ja siihen kuuluvat leivonnaiset.

Glögiaika on jo parhaimmillaan. Ilta aloitettiin tuolla höyryävällä juomalla. Glögilasin reunaan leivoin kaupan valmiista piparitaikinasta pikkuiset piparkakkuvenevajat, jotka maistuivat glögiä hörppiessä.





Menu koostui kahvikupista tarjottavasta juurescappucinosta, jonka ohje on K-Ruoka -sivustoilla. Sen kanssa tarjottavaksi leivoin pähkinäisestä sämpylätaikinasta kateleivät. Pyöritellyt sämpylät paistoin muffinipellillä, jolloin sain niihin hauskan muodon. Leivän ympärille kääräisin juuttinarua ja koristeeksi vielä kasvimaalta näin syksyllä huumaavasti tuoksuva rosmariininoksa.


Pääruuaksi valmistimme poronkäristystä  jota haudutimme takassa yön yli. Me lisäämme usein käristykseen olutta ja pekonia ja niin teimme nytkin. Ja mitä olisi poronkäristys ilman muusia, jonka tällä kertaa höystimme bataatilla ja näin saimme siihen myös hiukan väriä. Lisäkkeeksi riitti vain puolukkahillo ja etikkakurkut.

Jälkiruuaksi kokosin laseihin annokset vaniljajäätelöstä ja uuniomenahillosta. Annoksen kruunuksi pursottelin vielä kermavaahtoa.

Teen kanssa tarjottavaksi leivoin sacherkakun, joka mielestäni sopii tähän syyspimeään aikaan tarjoiltavaksi. Kakkua tehdessä muistelen Itävallan matkojamme, joten se on tavallaan matkamuisto reissuiltamme.


Laitan vielä muutaman kuvan kattauksesta  joka on syksyinen, mutta jossa on ehkä jo ripaus lupausta joulusta.






Ystävien kanssa aika kuluu kuin siivillä ja mikä on sen parempaa kaamosalakulon torjuntaa, jos sellaista jollain on.

Leppoisaa lauantaipäivää ihan jokaiselle! Rakkaudella Maija

lauantai 25. marraskuuta 2017

Pala kakkua, kiitos!

Heissan!

Palasimme juuri mökiltä ja kyllä saaristossa oli nyt jo illan tullen kylmää ja pimeää. Kauniin aurinkoisen päivän jälkeen sää alkoi pakastua ja tie kiilteli jäisenä. Oli sumua ja koko ajan pelotti, milloin auton eteen hyppää kauris, peura tai hirvi. Niitä on siellä niin paljon, että todella varuillaan on ajettava. Pimeässä illassa sai kuitenkun myös nauttia talojen ikkunoissa tuikkivista jouluvaloista ja sinne sysipimeään saaristoon ne sopivatkin ja luovat omaa lumoavaa tunnelmaansa. Niinikään nautin sukankutomisesta, joululehtien selailusta, eväsleivistä, suklaasta ja kaakaosta, kuunsillasta ja tähdistä, jotka valaisivat kulkuamme. Mökillä teimme viimeisiä talveenvarautumistyöitä ja hengitimme syvään raikasta syysilmaa. Aurinko oli vielä kiivennyt puunlatvojen yläpuolelle, minkä oli jaksanut, joten kauniissa säässä saimme töitämme tehdä.









Suuri rahtilaiva puksutti saarten takaa kirkkaasti valaistuna, mikä olikin hieno ilmestys syyspimeällä merellä. Muuten maisema tuntui hiukan aavemaiselta.




Viikolla oikein onnittelin itseäni, kun sain ikkunat pestyä ulkoa. Siellä tikkailla parin metrin korkeudessa heiluen ja parhaani mukaan ikkunoita kirkkaiksi yrittäen oli olo illalla kuin tukkimetsällä olleella, kun lihakset olivat tasapainottelusta kipeinä ja jäykkinä. Parin päivän päästä tuli myrsky ja lennätti sadepisarat juuri pestyihin ikkunoihin, mutta ovat ne nyt kuitenkin puhtaammat kuin ennen pesua.

Nyt saavat kohta puutarha- ja ulkotyöt jäädä odottamaan kevättä, kunhan vielä joulua laittelen kuisteille ja parvekkeelle. Sitten on mukava vetää villasukat jalkaan, istua lämpöä puskevan takan kyljessä ja nauttia sisälläolosta hyvällä omallatunnolla.


Viime viikonloppuna vietimme isomman lapsenlapsen 5-vuotissynttäreitä. Teemana olivat dinosaurukset ja niinpä kaikki dinosaurukset olivat heränneet eloon. Olin lupautunut tekemään täytekakun juhliin. Tietysti sekin oli teeman mukainen. Täyteeksi toivomusten mukaan suklaakakkupohja sai suklaamoussen, johon löysin Annin uunissa -blogista erinomaisen liivatteettoman ja helpon reseptin.


Äidilläni oli tänään nimipäivät ja tein hänelle lahjaksi kakun, jonka jo eilen kävin hänelle viemässä ja onnea toivottamassa. Tähän aikaan vuodesta tekee niin mieli suklaata ja teen tätä sacherkakkua joka vuosi joulun ympäristössä. Innostuksen kakkuun sain muutama vuosi sitten, kun olimme näihin aikoihin Wienissä ja söimme siellä tätä hurmaavaa herkkua. Kakku oli helppo toteuttaa maidottomana ja gluteenittomana. Tämä kakku sopii hyvin myös joulunpyhiksi leivottavaksi ja koristelua voi muuntaa jouluteemaiseksi vaikka suklaakelloin, -kävyin tai -pukein.






Päivän reissun jälkeen viluisena sitä kaipaa nyt löylyn lämpöön, joten oikein mukavaa lauantai-iltaa ystävät! Rakkaudella Maija