Perunarieskat Myrskyluodon tapaan

Heipparallaa!

Hän, joka on kylvänyt viljan, nähnyt sen kasvun, leikannut, puinut ja korjannut sen, katselee leipää toisin, kuin hän, joka on ostanut leipänsä kaupasta. Nän kirjoitettiin vuonna 1935. Nykyään leivän syntyä miettii tuskin kukaan ostaessaan sen kaupan hyllyltä muovipussiin käärittynä, mutta onneksi kuitenkin aika paljon halutaan kotiin taas tänä päivänä vastaleivotun lämpimäisen tuoksua ja ryhdytään leipomispuuhiin. Mikä sen rentouttavampaa onkaan, kuin upottaa kädet hyvin kohonneeseen, hiukan vielä lämpimään leipätaikinaan.

Leipä on aiemmin kuulunut suomalaisten ruokapöytään lähes joka aterialle. Se on ollut perusruokaa, Jumalan viljaa, jonka leipominenkaan ei ollut ennen pelkkää arkista aherrusta, vaan työhön liittyi monenmoisia uskomuksia. Yleisimpiä tapoja on ollut taikinan ja leivän siunaaminen ristillä ja ainakin meillä tuota tapaa noudatetaan edelleenkin.

Olen ollut lapsena hevosen kanssa muokkaamassa peltoa kylvökuntoon isän apuna, seurannut isän kylvötöitä, nähnyt viljan kasvavan ja kypsyvän, ollut ruispellolla sitomassa sormet, käsivarret ja sääret verillä lyhteitä, jotka sitten aseteltiin kuhilaiksi kuivumaan, seuraamassa kovin pölyistä viljan puintia liiterissä, viemässä viljaa hevosella koskenpartaalle myllyyn jauhoiksi jauhettavaksi ja nähnyt äidin leipovan taikinatiinullisen reikäleipiä. Voi siis sanoa, että olen nähnyt kaikki nuo yllä mainitut vaiheet.

Lämpimän leivän tuoksu on niin vastustamaton, että sormet syyhyävät välillä leipomaan. Tällaisia perunarieskoja leivon usein, jos on jäänyt muutama ylimääräinen keitetty peruna tai pikkuisen muusia. Näin saa hyötykäyttöön tääheiksi jääneet ruuat. Myös erilaisia pussinpohjia voi kumota taikinaan jolloin saa joka kerta hiukan erilaisen taikinan.

Perunarieskat Myrskyluodon tapaan

1/2 l reilusti kädenlämpöistä vettä
1 pussi kuivahiivaa
2-3 keitettyä perunaa survottuna, vastaava määrä muusia tai muusijauhetta
Reilu loraus öljyä
1 kukkurallinen rkl hunajaa
1/2 tl suolaa
1/2 dl leseitä
1 dl kaurahiutaleita
1/2 dl siemeniä, pellavarouhetta tai muuta vastaavaa maun mukaan
2-3 dl sämpylä- tai ruisjauhoja
Vehnä- tai hiivaleipäjauhoja

Lisää nesteeseen hiiva ja muut ainekset järjestyksessä ja sekoita puuhaarukalla taikinaksi. Taikina saa jäädä niin löysäksi, että sen saa tehtyä puuhaarukalla, joten jauhojen määrä ei ole tarkka. Kun taikina on valmis, muista tehdä kämmensyrjällä risti taikinan päälle, jotta saat kulhollisen muhevaa taikinaa. Nosta liinalla peitetty kulho vaikka mikroaaltouuniin tai muuhun vedottomaan paikkaan kohoamisen ajaksi.
Paperoi kaksi uunipeltiä. Ripottele kulhoon kohonneen taikinan päälle jauhoja. Nostele suoraan taikinasta pellille taikinapalloja jauhoja apuna kyttäen jottei taikina tartu sormiin. Ripottele pallojen päälle vielä jauhoja ja taputtele rieskat litteiksi ja ohuiksi. Anna kohota hetki. Pistele rieskat haarukalla ennen uuniin laittoa. Paista 225 asteessa kunnes rieskat ovat kauniin ruskeita. Malta hetki ja anna rieskojen jäähtyä hiukan ennen voin levittämistä. Hauduta pannullinen hyvää teetä ja iltapala on valmis.

Perjantaina leivottiin muutakin. Illalla tehtiin vielä jauheliha- ja kasvispizzaa ja veitettiin pizzaperjantaita.

Leipomisen lisäksi mahtui viikonloppuun myös isomman lapsenlapsen kanssa Helsingin reissu ja Disney On Ice -jääshowssa käynti.

Vanhanajan talvesta saadaan edelleen nauttia. Täälläkin on nyt laskiaisena mahdollisuus mäenlaskuun ja lunta pyryttää lisää.

Tunnelmallista talvi-iltaa! Rakkaudella Maija

Sydäntalvella

Heissan ystävät!

Sydäntalvea eletään vielä ja nyt on tänne meillekin saapunut ihan kunnon talvi pyryineen ja pakkasineen. Nyt on sopiva aika viikonlopun iloksi kutsua ystäviä kyläilemään ...

... ja herkutella iki-ihanilla blineillä erilaisine täytteineen ...

 ... oli Runebergin päivä ja pyöräytettiin runoilijan nimikkoleivonnaisia ...

... katettiin pitkä pöytä ystäville talviteemalla ja meitä oli pöydän ympärillä neljäntoista hengen iloinen seurue, jossa lapsenlapsemme ovat tuttavaperheemme lastenlasten kanssa ystäviä jo neljännessä polvessa ...

... on ihana tulppaanien aika, nuo mielessä läikehtivän kevään ihka ensimmäiset airueet ...

... sydäntalven taidetta ...

 ... sydäntalvella hämmästellään jäniksen jälkiä sinisenä hohtavalla hangella lapsenlapsen kanssa ...

... pakkasella maalaismaisema peittyy usvaan ja talvitaivas hehkuu persikanpunaisena ...

... paukkuva pakkanen taikoo luontoystävälliset jäälyhdyt hetkessä meidän iloksi.

Niin vain helmikuu on jo hyvässä vauhdissa ja monenlaisesta mukavasta voi nauttia silloin, kun pakkanen puraisee poskia ja nenänpäätä. Nautitaan sinisistä hetkistä, hohtavista hangista ja vitivalkoisista maisemista.

Heleää helmikuuta ystävät! Rakkaudella Maija

Tunnelmaa Turun Vanhan Suurtorin ja Tuomiokirkon ympäristössä

moi moi!

Mukava viikonloppu on takana. Perjantaina ja sunnuntaina kyläiltiin kahden siskoni luona ja lauantai-iltana oltiin ystävien kanssa herkuttelemassa Turussa välimerellistä ruokaa tarjoavassa Gustavossa. Mukavaa yhdessäoloa siis sekä sisarusten että ystävien kanssa ja akut tuli ladattua oikein kunnolla.

Tänään on ollut tuollainen aika perinteinen talvipäivä. Välillä tuli tunne, että aurinko saattaisi ruveta paistamaan, mutta ei sentään. Jotenkin kuitenkin tuntuu jo siltä, kuin kevättä olisi jo aavistus havaittavissa, kun oikein ajattelee. Siispä, suonette anteeksi! Palatkaamme vielä hetkeksi jouluisiin asioihin. En  nimittäin ehtinyt ennen joulua tekemään postausta tästä kyseisestä aiheesta, ja minusta se oli niin viehättävä, että se postaus kuitenkin on pakko toteuttaa, joten tässä se nyt tulee. Ne, jotka karsastavat joulua tässä vaiheessa vuotta, voivat harpata tämän postauksen yli, jos nimittäin uteliaisuudelta vain malttavat!

Joulua edeltävänä sunnuntaina lähdimme vanhemman tyttäremme ja hänen viisivuotiaan poikansa kanssa hakemaan joulutunnelmaa vuosisatojen takaa. Auto suunnattiin kohti Turkua. Ensimmäiseksi päätimme mennä tutustumaan Ett Hem museoon, joka sijaitsee Tuomiokirkon takana Piispankadulla. Museo on Åbo Akdemin säätiön omistama. Museona toimii alkuperäisessä asussaan säilytetty 1800- ja 1900-luvun vaiheen yläluokan koti, jonka varakonsuli Alfred Jacobsson ja rouva Helene Jacobsson testamenttasivat Åbo Akdemille. Konsulipariskunnan koti sijaitsi Hämeenkatu 30:ssä olleessa kaksikerroksisessa kivitalossa. Talo kuitenkin purettiin 1955, jolloin koti sisustettiin uudelleen tuonne Piispankadulle.

Tämä oli tyttärenpojan ensimmäinen museokäynti ja kyllä mummi nautti, kun sai rakkaalleen kertoa vanhoista ajoista ja tavoista! Katso tätä! Katso tuota! Katso kuinka ihana koriste! Tällainen oli mumminkin kotona, kun mummi oli pieni jne.

Kodissa oli eripuolilla senkkien ja pöytien päällä vanhanaikaisia, kauniita jouluisia asetelmia. Ihan teki mieli napata hiukan maistiasia.

Tämän pöydän ääressä herrasväki söi jouluillallista.

Osaatteko kuvitella konsulinnan paketoivan tässä hienoja silkkisukkia lahjakääröön ja sinetöivän paketin kyntilänliekissä kuumentamallaan lakalla?

Aattoillan aterian jälkeen kokoonnuttiin kuusen luo jakamaan ja avaamaan paketteja.

Kodissa on runsaasti taidetta, niin taluluja kuin kuvanveistäjienkin teoksia. Osasta oli helppo huomata, että maailman eri maat olivat pariskunnalle tuttuja ja muistoksi oli tuotu taide- ja koriste-esineitä.

Kun salongit, salit, makuuhuoneet, buduaarit ja astiavarastot oli kierretty ja joulutunnelmasta nautittu täällä, jatkoimme matkaamme ulos kylmään joulukuiseen säähän. Tarvitsi vain antaa mielikuvitukselle valtaa ja saattoi hyvin nähdä keittiöpiian tyhjentävän laskiämpärin katuojaan, emännän kulkevan kadulla hameenhelmat heiluen ja kantava kotiin sianpotkaa, isännän raahaavan perässään joulukuusta ja rengin työntävän polttopuulastissa olevaa vesikelkkaa. Jostain kuului lumisotasilla olevien lasten iloisia ääniä, jossain itki pikkuvauva, jossain emäntä huusi piialle ja taisi antaa korvatillikankin, jonkun talon ikkunalla paloi kynttilä, Tuomiokirkon kellot tahdittivat lyönneillään tuon joulunalausarkipäivän touhuja joskus 150 vuotta sitten ...

On ravisteltava itsensä hereille tähän päivään. Kuljimme mukulakivikatuja katedraalimme ohi. Ihmisiä tuli ja meni iloisena hälisten. Kaikilla joulu mielessä. Kuljimme jalan Aurajoen toiselle puolelle ja jatkoimme hämyistä rantakatua aina Qwenselin talolle asti, jossa sijaitsee Apteekkimuseo. Tutustuimme hiukan museoon ja sitten astuimme peremmälle huoneisiin ihastelemaan katettuja vanhanajan joulupöytiä. Myös Käsityöläismuseossa ja Turun linnassa on joulun aikana  vanhanajan joulupöytiä katettuna. Me päädyimme nyt tänne Qwenselin taloon.

Tämän pelipöydän ääressä vierähti varmasti leppoisasti tunti jos toinenkin tukevan joulaterian jälkeen vatsa tyytyväisyydestä hykerrellen. Palanpainikkeeksi saattoi nauttia hiukan jouluolutta.

Muita kuvia en valitettavasti tuolta ottanut, sillä huomasimme, että salamavalolla kuvaaminen oli kielletty. Monenlaisia herkkuja notkuivat pöydät erilaisine hyytelöineen ja paisteineen ja leivonnaisineen.

Kun pöydät oli ihasteltu, kolotti jo kahvihammasta ja suunnitelmamme mukaisesti nautimme joulukahvit Qwnselin talon tunnelmallisessa Cafessa ja lepuutimme hiukan samalla jalkojammekin, sillä edessä oli vielä käynti Vanhanajan joulutorilla Vanhalla Suurtorilla.

Savun ja paistettujen herkkujen tuoksu johdatti meidät paikanpäälle ja saavuimmekin juuri sopivasti kuulemaan Lucia-kuoron laulua. Vuorossa oli vielä lapsenlapsemme valokuvaus joulupukin ja -muorin kanssa ja pieni kierros torilla.

Väsyneinä ja tyytyväisinä suuntasimme lopulta autolle ja kohti kotia jouluisella mielellä.
Sen pituinen se.

Rakkaudella Maija

Päivänä, jolloin Pyry tuli kylään

Heippa hei!

Meillä on nyt talvi! Ainakin ihan hetken. Tänään on ollut melkoinen lumimyräkkä. Aamuteetä juodessa sain nauttia pyrymaisemasta, kun tuuli oikein lennätti lumihutaleita. Lapsena minua ei olisi pitänyt poissa mikään tuosta säästä. Ei sitten niin mikään. Meillä oli maalla pihassa kallio ja kiviaita, joiden kylkeen lumi ihanasti nietostui. Sinne oli hyvä kaivaa lumiluolia ja sitten istua siellä kynttilää polttaen. Tuo lumiluolassa palavan kynttilän tuoksun tunnen vieläkin nenässäni. Posket punaisina touhusin ulkona, eikä haitannut vaikka tuli pimeäkin. Kun vanhemmat häärivät navetta-askareissa, olin  minäkin niin kauan ulkona.

Ei pitänyt minua mikään poissa tänäänkään tuosta pyrystä. Oli ihana tuntea tuulen tuiverrus kasvoilla, kun lumihiutaleet iskeytyivät vauhdilla poskia vasten. Lumityötä todella riitti, mutta se sujui kuin leikiten. Pakko oli kaivaa kamerakin esille, kun näin harvinaislaatuinen sää saatiin.

Riemukasta talviaikaa ystävät! Rakkaudella Maija