Helmikuinen saaristo

 Hei!

Teimme viime viikonloppuna päiväretken mökille ihan vain tarkastamaan, että kaikki on hyvin ja siinä samalla saimme mukavan retkipäivän. Aamulla pakattiin eväsvoileivät, kahvit ja kaakaot koriin ja sitten matkaan. Näin talviaikaan aikataulu kannattaa suunnitella hyvin, ettei tarvitse kylmässä odotella turhan kauan lauttoja, sillä esimerkiksi Korppoon ja Houtskarin välinen lautta ajaa aika harvakseltaan.

Aamu oli valjennut aurinkoisena. Usva peitti pellot siellä täällä. Keli oli kuitenkin todella liukas kuuran vuosi, joten oikein varovasti piti ajella täällä mantereella ja sisäsaaristossa. 

Meri on jäätynyt lähes kokonaan salmien sulapaikkoja lukuunottamatta. Pilkkijöitä näkyi jonkin verran ja aika uhkarohkeissakin paikoissa. Maisemat olivat kerrassan lumoavia. Vitivalkoisilla pelloilla oli runsaasti peurojen ja kauriiden jälkiä. 

Eväät maistuivat lautassa hyvälle merimaisemia ihaillen. Nautimme matkasta toden teolla.

Mökki uinui talviuntaan, mutta kovasti sinne teki mieli jo. Kohta varmaan täytyy aloittaa mökkikausi. Avannonkin saisi tehtyä siihen ihan oman laiturin päähän. Nyt jo mietin, miten ihana tunne on, kun keväällä haahkat ovat saapuneet ja kukertavat omaa soidinlauluaan lintuluodolla tyynessä kevätillassa, ilma on raikas ja kevyt hengittää ja taivas on korkealla. Jäät paukkuvat enteillen kohta koittavaa avovesikautta. Saariston talven hiljaisuuden jälkeen kaikki tuntuu niin ihmeelliseltä ja uudesti syntyneeltä.

Vielä pitää hiukan malttaa. Kohta se kevät tulee, mutta nautitaan vielä talven ihanuuksista. 

Onko Sinulla jo ajatukset keväässä?

Rakkain terveisin Maija 

Hyvää laskiaistiistaita

 Heissan ystävät!

Vuosi on jo niin pitkällä, että on aika laskeutua paastoon. Se, kenen uskontoon, kulttuuriin ja tapoihin se sitten kuuluu, on eri asia. Osuvasti monissa kielissä tämän päivän nimi on rasvatiistai. Tarkoituksena on syödä tukevasti, että on vararavintoa sitten paastoa varten. Meillä tavat juontuvat katoliselta ajalta asti. Siansorkista keitettiin tukeva hernekeitto ja vielä tänä päivänä hernekeitto kuuluu meillä laskiaiseen. Mutta mitä tahansa tänään syötkin, älä syö perunaa, ettei tule paiseita!

Monet tekemiset ennen vanhaan liittyivät laskiaisena naisten työhön tai tekemiseen. Kehruutyöt oli saatava päätökseen laskiaiseksi, että päästiin kutomaan kangasta. Valoa on jo laskiaisena riittämiin tuohon työhön, joka tarvitsee enemmän valoa kuin kehruu. Laskiaisena ei siksikään sovi kehrätä, koska siitä voi seurata vaikka mitä huonoa. Silloin esimerkiksi lampaat saattavat sairastua pyörötautiin, lehmät loukata jalkansa, käärmeet ja kärpäset ahdistella, ukkonen iskeä,, myrsky repiä kattoja jne. Uskomuksia ja tapoja oli paljon, liittyen juuri tähän tärkeään ajankohtaan, paastoon laskeutumiseen (laskiainen), josta on seitsemän viikkoa pääsiäiseen.

Laskiaissunnuntaina leivoin pitkästä aikaa pullaa perinteitä vaalien. Reseptin oli normaali pullaresepti, mutta sitten sattumoisin lauantaina iltapäivälehdessä oli ohje itse tehdylle mantelimassalle. Minä kun olen se "laskiaispulla mantelitäytteellä, kiitos" -ihminen, päätin kokeilla tuota reseptiä, kun vielä kerrottiin, että sen valmistamien on helppoa. Muutama aine ja se on siinä. Haluan nyt jakaa teillekin tuon mainion ohjeen, jos pullat on vielä täyttämättä. 

Itse tehty mantelimassa:

Yhtä paljon mantelijauhoa ja tomusokeria, esimerkiksi 1dl kumpaakin, pari - kolme tippaa karvasmanteliöljyä, sopivasti vettä. 

Kaikki aineet sekoitetaan keskenään. Vettä lisätään pikkuhiljaa, että saadaan sopivan paksu tahna. Karvasmanteliöljyn kanssa on oltava varovainen. Se on voimakasta ja kyse ohjeessa on todellakin tipoista. Mieluummin ensin liian vähän ja sitten lisätään, jos on tarve. 

Kumpi Sinulle on mieluisampi, hillo- vai mantelitäyte? 

Ihania laskiaisen herkkuhetkiä Sinulle ❤️Rakkain terveisin Maija 

Talvinen Nautelankoski

 

Heissan!

Tänään lähdimme retkelle Liedon Nautelankoskelle. Pakkanen lauhtui hiukan ja ulkoilusää oli mitä parhain. Paljon oli muitakin koskella kävijöitä ja matkan varrella näkyi hiihtäjiä.

Kosken kuohut eivät kauas kuuluneet. Talven pakkanen oli tehnyt hienoja taideteoksia ja peittänyt jäällä ison osan koskesta. Kosken alapuolella sulapaikassa sukelteli yksinäinen koskikara, tuo Norjan kansallislintu. Oli hauska seurata sen taitavaa sukeltelua.

Nautelankoski eli Kukkarkoski on Aurajoen kahdeksas koski. Tämä Aurajoen pisin koski on noin 600 m pitkä ja sen putouskorkeus on 16,9 m. Kosken alueesta 80 % on rauhoitettu luonnonsuojelualueeksi. Koskessa tavataan lohikaloja ja sinne myydään perhokalastuslupia. Nautelankoskella tavataan myös neljä eri lepakkolajia. Alueella kiertää luontopolku ja siellä on lintutorni. Paikka sopii mitä parhaiten retkeilyyn ja koskenuoma ympäristöineen on myös näin talvisaikaan mukava käyntikohde. 

Nautelankoskella sijaitsee mylly josta löytyy ensimmäinen maininta 1400-luvun alkupuolelta. Osa nykyisestä patorakenteesta saattaa olla jo tuolta ajalta. Parhaimmillaan kosken rannalla sijaitsi kolme myllyä. Nautelankosken rannalla sijaitseva nykyinen, vuonna 1806 rakennettu mylly, on Nautelan kartanon silloisen omistajan maaherra Ernst Gustaf von Willebrandin rakennuttama. 

Mylly laajensi toimintaansa aina 1940-luvulle saakka, mutta 1960-luvulla sen toiminta loppui. Mylly käynnistettiin uudelleen vuonna 1992 ja se on osa Nautelankosken museota.

Myllyrakennuksen lisäksi alueella sijaitsee myllärin tupa ja sauna sekä aitta ja museorakennus. 

Oletko Sinä talviretkeilijä? Kiinnostaako Sinua enemmin historia vai luonto?

Aurinkoisia helmikuisia päiviä Sinulle! Rakkaudella Maija

Niin kaunis on maa

Helmikuun alun aamu valkenee yllättävän aikaisin. Yöllä on satanut ohuen vitivalkoisen lumen. Ajelen talven ihmemaassa. Ihmemaassa, jota viime talven jälkeen ei enää muistanut olevankaan. Paksun lumikuorrutteen alla tyynenä seisovat puut huokuvat talvihorroksessaan. Maa nukkuu peitteen alla talviuntaan. Ansaittua. Että taas jaksaa vihertää ja kukkia, kun sen aika on. Metsässä tuntee olevansa satumaassa. Sitten silmien eteen aukeaa peltoaukea. Valkoisena, odottaen hiihtäjää. Jäniksen jäljet siellä täällä, ketun tassujen painaumat helminauhana ja latu. Hankien keskellä uinuvat kylät ja peltojen reunoilla ladot. Lettosuon yli tuuli tuiskuttaa lunta, avonaiset suonsilmäkkeet höyryävät pakkasessa. Joen suussa sorsat kerääntyneinä avoimen veden äärelle. Jostain vaivalloisesti, mutta ehkä jo kevättä haikaillen, nousee aurinko ja valaisee lämpäreen puiden keskellä. Tänään se nousee taas jo aavistuksen korkeammalle puiden latvojen yläpuolelle kuin eilen.

Ajelin äitini luo keskiviikkoaamuna. Ihailin ja ihmettelin. Talvi - niin kaunis. Onnellisia me, kun sen jälleen saimme. Kuvia en pystynyt ottamaan, kun itse ajoin, mutta tallensin näkymät verkkokalvolle. Olisi tehnyt mieli pysähtyä, mutta aikataulu oli tuikka ja halusin olla äitini kanssa mahdollisimman kauan. Ehdotin hänellekin, että ihailee ikkunastaan näitä uskomattomia maisemia ja nauttii niistä.

Helmikuu on päässyt hyvään vauhtiin ja osoittaa taas olevansa kuukausien jääkuningatar. Tiesittekö muuten, että helmikuun nimi johtunee, kuten Vilho Rikkonen on selittänyt, eräästä sydäntalvella näyttäytyvästä kauniista luonnonilmiöstä: jäähelmistä. Kun seuraa tarkkaavaisesti ympäröivää luontoa, huomaa, että muutamina sydäntalven päivinä puiden oksat kimaltelevat tuhansin jäähelmin. Täällä Lounais-Suomessa, kirjakielemme alkukehdon lähettyvillä, tuosta ilmiöstä sanotaan, että "mettä on jäähelmes". Tällainen ilmiö muodostuu sydäntalven suojasäätä seuranneesta äkkipakkasesta, jolloin vesipisarat jäätyvät oksille.

Ihania helmipäiviä teille rakkaat ystävät! Rakkaudella Maija 

Tapahtui sydäntalvella

 Heippa hei!

Nuuttipukkien kopinaan eteisessä ja jouluoluiden loppuun juomiseen päättyi joulukausi. Kuusi ja koti riisuttiin juhla-asusta arkeen. Alkoivat selkäviikot ja arkiset aherrukset.

Nyt alkaa jo talvenselkä taittua ja talvennapa olla käsillä. On aika ennustaa kuluvan talven ankaruutta ja pituutta ja tulevan kevään ja kesän säätä ja vuodentuloa. Maanantaina on Paavalin päivä, joka on kuulunut vanhaan keskitalven päivään eli talvennapaan. Silloin sanotaan, että vasta puolet talven lumista on tullut alas taivaasta. Saa nähdä, pitääkö paikkansa. Voi siis tietää vielä useampia nykypäivän lumikaaoksia.

Paavalin päivän säästä ennustetaan erityisesti hernesadon suuruutta. Siksi Paavalina on koko Lounais-Suomessa syöty hernerokkaa eli papuruokaa. Papu on vanha nimitys herneelle tällä alueella. Papusoppaan käytettiin siansorkkia siksi, ettei herneisiin kesällä tulisi matoja. Eikä syödessä sopinut puhua, etteivät palot tuleentuessaan halkeile ja herneet varise maahan.

Toivon kovin, että tulevan kesän herneenviljelijät laittavat runsaalla kädellä papusoppaansa siansorkkia ja malttavat olla puhumatta soppaa syödessään Paavalina. 

Tämän vuoden sydäntalvena on saatu nauttia kunnon talvesta, kuulla pakkaspojan paukuttelevan nurkissa, tuntea talvenherran nipistävän poskista ja nenän päästä pitkillä terävillä kynsillään, ihailla suuria lumihiutaleita ja kunnon lumipyryä, luistella ja hiihtää, laskea mäkeä ja rakentaa lumilinnaa, huomata valon jo hiukan lisääntyneen. Ihana talvi!

Sydäntalveemme kuuluu myös perhepiirissä monta nimipäivää ja yhdet synttärit. Eilen illalla vietimme Amoren synttäreitä, pojan, pojanpojan ja pojantyttären nimppareita. Tilasimme Viikinkiravintola Haraldista, Wg Wokista ja Hesburgerilta kaikille ruuat. Yleensä olemme olleet ravintolassa syömässä koko porukka, mutta nyt korona-aikana emme halunneet sinne mennä ja lastenkin kanssa kaikki oli paljon mutkattomampaa näin. Edeltävinä viikkoina sinkoili viestejä perheryhmässä sinne ja tänne. Kuka haluaa mistäkin ottaa ruokaa, meillä kun on kaksi kasvissyöjää, kuka hakee, mihin kellonaikaan, minä päivänä. Oli suorastaan hauskaa valmistautua tällä tavalla tähän yhteiseen iltaan ja kaikki odotimme sitä kovin.

Ruuat alkuruuista jälkiruokiin olivat kaikkien mielestä hyviä, pitkän pöydän ympärillä riitti paljon ääntä, paljon iloista puhetta, paljon naurua, paljon rakkautta. Ja se kaikkein pienin, vuoden ja neljän kuukauden ikäinen tyttö, nautti kaikesta hälinästä ympärillä.

Ja kaiken tämän ihanuuden päätyttyä pöytä oli täynnä astioita. Aivan kuin Italiassa. Olemmekohan sittenkään ihan tavallinen suomalainen perhe - mietimme. 

Pysytään kaikki terveinä ja huolehditaan toisistamme! Rakkaudella Maija 

Kyllästyin

 Heissan!

Nyt on vihdoinkin saatu ihanaa valkeaa lunta tänne lounaiseen Suomen kolkkaankin. Lisää on vielä reippaasti luvassa. Katsotaan toteutuuko huominen ennuste. 

Olen jo etukäteen miettinyt, kuinka ihanat kinokset kasaan lapsenlapsia varten lumilinnan tekoon. Sellaisia kinoksia, joita oli silloin omassa lapsuudessa. Tänään tehdessäni lumitöitä huomasin, että koirahan se taas on jo ehtinyt sotkemaan portinpielemme. Hauskaksi, tai no, yllätykseksi sitä oli yritetty peitellä lumella, mutta sehän oli sulanut päältä pois. Meillä on ollut itselläkin koira, mutta ei se koskaan saanut ihmisen portinpieliin tehdä asioitaan.

Olen niin monet koirien jätökset kerännyt pois, kun haravoin tai leikkaan nurmikkoa, seinänvierustan sepeliltä puolestaan kissankakkoja.

Olen miettinyt, tuleeko minusta koirien vihaaja, mutta täytyy muistaa, että vika on siellä hihnan toisessa päässä. Sain kerran tähän tarkoitukseen työkaverilta hyvän kyltin ja nyt on mitta tullut sen verran täyteen, että ripustin tämän opastaulun puun oksaan tien varteen. Yllyttääköhän se koiranomistajia antamaan lemmikkiensä kakkia entistä enemmän tuohon portinpieleen, vai menisikö sanoma perille? Sitä nyt rupean jännittämään.

Jos tuo ensimmäinen kuva ärsyttää ohikulkijoita, toivon näiden toisten ilahduttavan iltakävelyllä olijoita. 

Mukavia talvipäiviä kaikille! Rakkaudella Maija