Toipilaan päiväkirja, osa IV - suloista joutenoloa ja laiskottelua

Heissan, ystävät!

Ollaan taas jo keskiviikkoiltapäivässä. Sataa, sataa ropisee ja sisällä on hyvä olla.

Sain tänään vieraisille yhden ihanan, rakkaan syssani. Aamupäivällä piti hiukan yrittää järjestellä huushollia ja iltapäivä vierähti mukavasti syssan kanssa seurustellen.

Lämpimäiset oli kääräisty keittiöpyyhkeeseen. Ihana pataleipä odottaa herkuttelijoita.

Emme asu kovinkaan kaukana toisistamme, mutta aivan liian harvoin ehdimme tapaamaan. Kahvikupin ääressä juttua riitti ja oikein nauratti, kun lähes esityslista meillä oli tehtynä, mitkä asiat nyt ainakin pitäisi ehtiä läpikäymään. Tärkeysjärjestyksessä tietysti. Vaan mitä ehdimme? Lapset, emmekä juuri muuta. Puhe rönsyili aiheesta ja asiasta toiseen. Mihin taas jäimmekään? Matkat, Salon seudun murresanat (lista näistä ihanista sanoista oli ollut Salon Seudun Sanomissa), luettavat kirjat, käsityöt.  Kaikki nämä jäivät lähes käsittelemättä. Täytyy ehdottomasti pikimmiten järjestää uusi tapaaminen. Ihana ja niin terapeuttinen iltapäivä oli, kiitos, rakas syssa!

Tässä, kun nyt on jo reilusti toista viikkoa ollut toipilaana, alkaa tuntua oikein mukavalta tämä jouten olo eli suoraan sanottuna laiskottelu. Netissä blogien parissa vierähtää helposti aikaa tunti jos toinenkin. Vielä en ole koskenutkaan lehtipinkkaan, joka pitäisi selvittää. Jos jotain yrittää tehdä, kuluu siinä äkkiä aikaa hyvä tovi on sitten kysymyksessä aamupesu, suihkussa käynti, tiskikoneen tyhjennys tai täyttö, pyykit, sängyn petaaminen. Hitaasti kaikki sujuu, mutta kuten aikaisemminkin olen todennut, aikaa on. Mutta ihmeellistä, miten tällaine joutenolo tuntuu suloiselta. Aika kuluukin yllättävän nopeasti ja mukavasti. Minnekään ei ole kiire, kunhan perunat ja kahvin saan ajoissa keitetyksi. Tähänhän voi ihan tottua. Tuleekohan ihmisestä kerrassaan laiska?

Syssa toi kahvileivät tullessaan.

Pään sisällä voivat ajatukset vielä muuttaa muotoaan. Voi olla, että kun sairasloman loppu häämöttää, pihamaa alkaa kuoriutua talviasustaan ja kaikki kevättyöt odottavat tekijää, alkaa mieli jo kaipailla yhtä ja toista tekemistä. Eihän ihmistä kaiketi kuitenkaan ole luotu lorvailemaan? Ainakaan kotoani en ole sellaista oppia saanut. Työntekoon meidät lapset opetettiin ja niin olemme omatkin lapset kasvattaneet.

Kaikenlaisia ajatelmia ehtii käymään läpi. Ehtii lorvailemaan ja laiskottelemaan, kai ihan hyvällä omallatunnolla. Nyt, kun on sellaisen aika.

Nauttikaa keskiviikkoillastanne! t.Maija