Jos katsoo ulos ikkunasta täällä Turun tienoilla, voisi joku äkkiseltään kuvata säätä aika rumaksi ja maisemaa vallan lohduttomaksi laskiaistiistain talvimaisemaksi. Mutta, minun sydämessäni paistaa nyt aurinko.
Aiemmissa päiväkirjapostauksissani olen jo maininnut, että tällä viikolla on edessä reissu TYKS:aan kontrolliröntgeniiin. Katsotaan, miten olkapää on paikoillaan ja ennen kaikkea, ettei murtunut olkaluunpala vaan ole lähtenyt vaellukselle jonnekin eitoivottuun suuntaan. Onneksi mieheni ehti jo heti tänään tuomaan minut sairaalaan, ettei tarvinnut jännittää huomiseen asti. Huonosti nukutun yön jälkeen - olin nähnyt panajaisunia - laittauduimme heti aamulla matkaan. Muutaman päivän jo olin mettinyt, mitä ihmettä saan päälleni puetuksi niin, että voi ihmisten ilmoille lähteä. Yhdessä miehen avustamana saimme minut puettua mahdollisimman joustavaan toppiin, neuletakkiin (käsi vain toisessa hihassa) ja housuihin, joista selviydyn itse, jos miehen onkin lähdettävä töihin, ennen kuin pääsen pois (jos päivystyksessä olisi ollut kova ruuhka). Kaikki vaihtoehdot oli mietittävä tarkkaan. Takki päälle, niin mikä takki, mikä ei ole niin liukas, että pysyy toisella olkapäällä? No, sopiva takki löytyi.
Sitten ulos. Mikä ihana raikkaus, mikä ihana tunne kävellä ulkona. Mutta miten uskallan? Ikkunasta olen ihmeissäni katsellut. miten ihmiset uskaltavat kävellä ulkona ihan noin vain. Askel toisensa perään, reippaasti. Liekö minussa enää ikinä potentiaalia tuollaiseen kävelyyn? Kynnys nousee korkeaksi. Autoon pääsin hyvin, sillä koko pihamme on jo sula. Sairaalan pihalle päästyämme odottelen autossa, kun mies käy maksamassa parkkimaksun. Suu vetäytyy hymyyn, kun yksi toisensa jälkeen kävelee reippaasti auton ohitse. Vau! Nuo kaikki uskaltavat! Ja hetken kuluttua uskallan minäkin. Muiden mukana. Vain pieni varoittava ääni takaraivossa. Varo, varo nyt kuitenkin!
Kirjautuminen sisään sairaalaan, odottelua, kuvaus, odottelua, lääkärin vastaanotto. Olkapää on hyvin pakoillaan ja se luunpala on vaeltamassa oikeaan suuntaan, omaan koloonsa, kertoo nuori, ystävällinen naislääkäri. Leikkausta ei tarvita. Kiitos tästä tiedosta!
Ajelemme kotiin päin, käymme kahvilla. Sydämessäni paistaa nyt todellakin aurinko huolimatta siitä, että sataa vettä, tuulee kovaa, lähipelto on muuttunut järveksi, ojat ovat täynnä vettä, kaupunkimme halki virtaava joki on ääriään myöten täynnä, kengänkorko uppoaa litimärkään maahan autosta ulos astuessa. Silti sydämeni on auringonpaistetta täynnä!
Sisiliassa, Italiassa paistaa usein aurinko, palataan vielä viime syksyn matkakuviimme sieltä. (Kaikki kuvat Sisilia, Italia)
Auringonpaistetta teidänkin päiväänne, ystävät! t.Maija
Hienoa, että sait näin mahtavia uutisia tänään! :)
VastaaPoistaJa mahtavia kuvia, kyllä Italia vaan on niin ihana!!!! Miten jossain voi olla noin kirkasta ja valoisaa?!?!?
Olin kyllä onneni kukkuloilla! Miten päivä voikin muuttua sateisesta aurinkoiseksi yhdellä lauseella!
VastaaPoistaTosin kyllä tällaiset Italia-kuvatkin ovat hyviä sateisen talvipäivän sulostuttajia :)Tuo kirkkaus ja valo...
Hei,
VastaaPoistaVuonon kimalluksesta tänne tupsahdin ja tietysti heti tykkäsin .... ihana Italia!
Hienoa, että sait hyviä uutisia! Minulla on aika naapurikaupungin reumasairaalaan maanantaina ja tutkimuksen kohteena on epäily nivelpsoriasiksesta :( Minulla on nyt kolme vuotta ollut psoriasisoireita käsissä ja ikävä kyllä, sairaus etenee niveliin. Ongelma juuri nyt on olkapää, joka tekee elämästä vaikean ja siksipä olikin niin tavattoman helppo samaistua kirjoittamaasi.
Mukavaa jatkoa viikolle!
Ihanaa, kun tupsahdit ja kiva, että tykkäsit! Tervetuloa Myrskyluodolle!Italia on ihana ja usein jossain muodossa sitä käsittelen.
PoistaTosi ikävää kuulla sairaudestasi :( Tällainen trauma kun tulee, käy kuitenkin aika usein niin, että siitä paranee entiselleen. Vaikka minulla vieläkin on edessä pitkä sairasloma ja toipumisaika, olen ollut kuitenkin kiitollinen siitä, että jossain vaiheessa kevättä voisin elellä toivottavasti taas ihan normaalisti.
Olkapäällä on iso rooli kaikenlaisessa toiminnassa. Pidetään nyt peukkuja, ettei Sinun sairautesi olisi sittenkään edennyt niveliin, vaan olisi vain jokin muu tilapäinen juttu. Tsemppiä Sinulle sinne vuonojen maahan täältä entiseltä kotiseudultasi toiselta olkapääongelmaiselta <3
Oi ihanuus ja helpotus! Siis hyvä reissu kaikin tavoin! Kun sait taas vähän uskoa ulkona liikkumiseenkin... Aika parantaa ruumiin ja sielun. Siis eteenpäin! Ja muista kiiruhtaa hitaasti! :)
VastaaPoistaOnnesta sykkyrällä olin! Aika on hyvä laastari ja lääke ja kaiken kukkuraksi ihminen on hyvä unohtamaan ikävät jutut ja taas mennään...ehkä hetken aikaa hiukan rauhallisemmin.
VastaaPoista