tiistai 11. huhtikuuta 2017

Alkukeittoa pääsiäisen aterialle

Moikka!

Vaalit olivat ja menivät. Amore lunasti taas kerran itselleen valtuustopaikan. Nyt on vihdoin aikaa hiukan muullekin elämälle.


Kaikki lapsemme ovat innokkaita kokkaamaan. Vanhemmalla tyttärellä on tuo jo aiemminkin mainitsemani Pizziamo-blogi, jossa laitetaan italialaista ruokaa, nuorempi tytär kokkaa mielellään ystävilleen ja poikamme on vannoutunut pihvinkääntäjä, jolta tottakai kalaruuat onnistuvat myös erinomaisesti. Nuorempi tyttäremme on myös innokas kehittelemään omia rreseptejä ja kasvissyöjä kun on, se onkin palkitsevaa, vaikka nykyään kasvisruokaohjeita on paljon saatavilla. Olen jo pidemmän aikaa ystävän pyynnöstä luvannut laittaa tänne blogiin reseptin tyttären kehittelemästä herkullisesta juustokeitosta. Nyt se tässä vihdoin tulee. Ainesten määrät eivät ole aivan täsmällisiä. Maistella siis kannattaa keittämisen kuluessa, jotta maku on juuri suunmukainen. Tarvitset ison kimpaleen Västerbottenjuustoa sitten vaan keittiön puolelle!


Herkkusuiden Västerbottenjuustokeitto

Tarvitset näitä:

1 sipuli
3 rkl voita
1/2 dl vehnäjauhoja
Vettä
2 kasvisliemikuutiota
Mustapippuria
Savupaprikajauhetta
Iso pala Västerbottenjuustoa
1 muna
2 dl kuohukermaa

Kuullota sipulisilppua voissa, kunnes se pehmenee ja muuttuu läpikuultavaksi. Lisää joukkoon jauhot ja kypsyttele hetki sekoitellen. Lisää vesi vähissä erissä koko ajan ahkerasti sekoittaen. Murenna joukkoon kasvisliemikuutiot, mausta pippurilla ja paprikalla ja anna kiehua jonkin aikaa. Raasta juusto. Lisää keittoon ja anna sulaa. Sekoita hyvin. Vatkaa muna kevyesti, jotta rakenne rikkoutuu kunnolla. Lisää kerma munan joukkoon ja sekoita. Kaada muna-kermaseos vähitellen keitoon ja sekoita huolellisesti koko ajan. Kiehauta. Lisää vettä, jos keitto on liian sakeaa. Lopuksi soseuta herkku sauvasekoittimella sileäksi ja kuohkeaksi. Tarjoa hyvän tuoreen leivän kera ja nauti perheen tai ystävien seurasta.
Hyvää ruokahalua!


Hyvää tikkutiistaita kaikille blogissani kävijöille! Tavataan taas! t. Maija

8 kommenttia:

  1. Kuullostaa herkulliselta! Pitänee kokeilla. Keitot ovat niin hyviä.
    Mukavaa päivänjatkoa!

    VastaaPoista
  2. Keitot ovat hyviä ja tämä on todella herkkua :P
    Kiitos!

    VastaaPoista
  3. Niin ja hei, Onnea amorellesi lautakuntapaikasta!👌

    VastaaPoista
  4. Oi, oi kuulostaa herkulliselta! 😋 Juustoa missä muodossa vain -menestys!

    VastaaPoista
  5. Kauniit kuvat!
    Voi mikä ihana keitto ohje! Kiitos ohjeesta!
    Hyvää torstai päivää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sari <3 Eipä kestä! Keitto on todellakin hyvää.
      Hyvää kiirastorstaita Sinullekin!

      Poista