keskiviikko 28. heinäkuuta 2021

Road trip in Finland - the 105 days of The Winter War and reindeers

 Tupasvilloja tienpielet valkoisenaan, järviä, lampia, soita ja harjuja ja valtavat erämaat. Kaiken yllä leijuu suon, suopursun ja juolukan huumaannuttava tuoksu. Hengitän syvään ja vedän keuhkot täyteen tuota ihmismieltä puhdistavaa ilmaa. Tätä, tätä on Suomi  - isiemme maa. Ei laaksoa ei kukkulaa, ei vettä rantaa rakkaampaa...

Erämaiden rajakaupungista Kuhmosta matkamme jatkuu Kuusamoon Rukalle. Itärajaa pitkin ajettaessa ei voi olla näkemättä niitä monia sodan muistomerkkejä, joita maamme puolesta tastelleiden ja henkensä menettäiden kunniaksi on pystytetty. Sota on hyvin voimakkaasti läsnä täällä rajan läheisyydessä vielä tänäkin päivänä. 

Tänään mekin kävimme taas kerran läpi noita sodan julmuuksia. Hyvä niihin on jokaisen tutustua, jottei tuo kauheus enää koskaan tulisi kohdallemme, ettei isiemme uhraukset unohtuisi, ettei vaan kukaan unohtaisi. 

Ajamme Raatteentietä, jonka taistelut olivat yksi Talvisodan kulmakivistä. Tien varrella on venäläisillekin pystytetty muistomerkki. Pitkospuut johtavat suolle, jossa on 79 venäläissotilaan joukkohauta. Lopulta päädymme paikkaan, josta ei ole pääsyä eteenpäin, rajavyöhykkeelle. 

Raatteenportilla kerrotaan esinein ja filmein Talvisodasta niin siviilien kuin rintamalla olleidenkin näkökulmasta. Vieressä on valtava muistomerkki. Ympärillä on kiviä niin monta, kuin oli kaatuneita, keskellä monumentti, jossa on 105 vaskikelloa, yksi jokaiselle Talvisodan päivälle. Kellot soivat hiljaa tuulessa kertoen sodan mielettömyydestä. Näkymä pysäyttää, henki salpautuu ja kauhukuvat kulkevat ohi silmien. Kumpa koskaan enää ei tarvitsisi pystyttää tuollaisia muistomerkkejä. Kumpa voisimme elää rauhassa kaikki kansat rinnakkain. Käsi kädessä toinen toistaan kunnioittaen, arvostaen, tukien. 



















Matka jatkuu. Tien varrella korpikansaa symboloiva Hiljainen kansa -taideteos  hämmästyttää. Olemme jo ylittäneet poronhoitorajan. Pojoisemmaksi tultaessa poroja on tiellä ja tien varrella yhä enemmän ja on ajettava todella varovasti. Porot eivät säiky autoja ollenkaan, vaan seisovat keskiviivalla niin, että auto menee kummaltakin puolelta ohi. Rautaiset hermot sanoisin. 

Illaksi tulemne siskoni ja hänen miehensä lomaosakkeeseen Rukalle saunomaan. Makeat löylyt saimmekin ja nyt yöpuulle. Huomenna matka jatkuu, mutta minne, se selviää, kun pistäydyt blogiini. 





Matkaterveisin Maija 

2 kommenttia:

  1. Joitteko lettukahvit Hiljaisen kansan kanssa? ☕️😋

    VastaaPoista
  2. Ei juotu. En tiedä, miksi Hiljainen kansa on jotenkin kolkon oloinen, eikä ollenkaan houkuttele kahville 😏

    VastaaPoista