tiistai 26. tammikuuta 2016

Rokotteita

Heippa hei ystävät :)

Niin vain pitivät sääennusteet paikkansa ja vettä on satanut täällä Turun suunnalla oikein huolella ja hartaudella ropisten ikkunaruutuihin ja vihmoen päin kasvoja. Ajokeli on melkoisen huono ainakin sivuteillä. Sohjossa ja vetisellä peilijäällä ajelu ei oikein huvita ja päätinkin, ettein tänään kyllä autoile. Terveyskeskusreissullamme tuntui jo, että olemme lentokoneessa. Auto vain liiteli jään päällä, vaikka kävelyvauhtia kovempaa emme silloin ajaneet. Teillä on pieniä järviä ja ajaminen on kaikin puolin hankalaa. Menen siis töihin kävellen - kai - jos siis joskus perille pääsen. Pitää vain varata aikaa. Vaikka monenlaisista koiranilmoista tykkään, niin nytpä osui kohdalle semmoinen sää, että ei ole enää minunkaan makuuni. Miten kaunista oli eilen. Äkkiä kaikki muuttuu.

No tällaisena päivänä oli sitten oikein sopiva hetki käydä ottamassa rokotteita. Joko olet ottanut influenssarokotteen? Kovin myöhäiselle jäi meidän rokotteen hankkimien, vaikka terveydenhoitajatyttäremme on sitä meille kovasti suositellut. Ei vain ole aikaisemmin tullut soitettua ja sovittua aikaa terveyskeskuksesta. Tänään sitten menimme, kun influenssasta ja influenssarokotuksesta niin paljon on puhuttu tiedotusvälineissä ja rokotetta on suositeltu otettavaksi. Toivottavasti se ehtii vaikuttamaan, sillä kaksi viikkoa kestää, ennen kuin se tehoaa. Samalla käynnillä meille annettiin myös hankkimamme puutiaisaivokuumerokoteen (punkkirokote) ja hepatiitti A:n ja B:n rokotesarjojen ensimmäiset pistokset.


Sekä hepatiitti- että punkkirokotteen ottamista olemme suunnitelleet jo monena keväänä, mutta aina ne vain ovat jääneet toteuttamatta. Mökkipaikkakunnallamme nimittäin on runsaasti punkkeja ja asuntoautolla matkaillessa pitkin ja poikin Eurooppaa on hepatiittirokote myös hyvä olla voimassa. Nyt vain täytyy pitää huoli, että sarjoja tulee täydennettyä seuraavaksi kuukauden kuluttua ja sitten vielä puolen vuoden päästä.

Tuollaisen kunnon setin kun rokotteita ottaa, oli jo terveydenhoitajallakin miettimistä pistoskohtien suhteen. Nyt ovat sitten olkavarret ja toinen reisi saaneet kukin oman piikkinsä. Ja minä, joka olen piikkikammoinen  selviydyin hienosti tuosta operaatiosta. Voin hyvällä omalla tunnolla sanoa, että todellakin hyttysen pisto tuntuu enemmän kuin nuo rokottamiset. Joten sen tähden ei kenenkään kannata olla rokotteita ottamatta.

Suloista tiistaita kaikille! Pitäkää huolta itsestänne ja olkaa varovaisia niin jalkaisin kuin autollakin jäisillä ja sohjoisilla ja jossakin päin Suomea lumisilla teillä liikkuessanne <3 t.Maija

2 kommenttia:

  1. Hyvä! Me ei vieläkään olla influenssarokotetta otettu... Mutta eikös nuo hepatiitit olekin voimassa käytännöllisesti katsoen loppuiän? Ne me otettiin joskus muutama vuosi sitten.

    VastaaPoista
  2. Vielä pitää viikko odotella, että rokote on vaikuttanut...
    Perheemme sairaanhoitaja/terveydenhoitaja sanoi, että voimassa ovat loppuiän, jos tuota kuvassa olevaa rokotetta on käytetty. Teillekin, ikuisille reissaajille, oikein hyvä rokote se on.

    VastaaPoista